23/04/2018
Olen hukannut suurimman osan aikuiselämäni sunnuntaipäivistä koomaten ja angsteillen alkavaa arkea. Viikonloppu jos toinenkin on kutistunut tyngäksi sen loppumista surren ja parkuen. Pitkään tunsin olevani täysin elossa noin tunnin perjantai-iltapäivisin kukka-, viini- ja ruokakauppojen jälkeen. Pahimpia olivat maanantain vastaiset yöt. Vietin ne vuosikausia valvoen, muutamaa vaivaista horros(-r)tuntia lukuun ottamatta. Satoina aamuina nousin sängystä silkalla tahdonvoimalla. Aloin muuttua irvikuvakseni. Katkesin ennen kuin ymmärsin, että sisukkuus ei ole yksi parhaimmista ominaisuuksistani.
Seurasi epämääräinen märehtimisen aika. Pieninä kirkkaina hetkinä tajusin, että pelastuisin ainoastaan, jos muuttaisin elämäni yhdeksi suureksi arvokkaaksi massaksi. Opettelin hoitamaan pakolliset velvollisuudet aikuisten oikeasti. Annoin niille koko käden sijaan vain pikkusormen kynnen valkoisen yläreunan. Aloin pitää kynnet lyhyinä ja tummiksi lakattuina.
Opettelin nukkumaan. Paketoin kaiken voimia vievän niin kompaktiksi kuin se oli mahdollista. Luovuin sellaisesta, mikä otti enemmän kuin antoi. Lopetin melkein kaiken suorittamisen. Rupesin ostamaan kukkia keskellä viikkoa. Lakkasin syömästä parempia ruokia vain kahtena päivänä.
Suuremmissa välitiloissa olen yhä vähän pulassa. Surkeimmillani olen reissujen jälkeen, vaikka arkeni onkin synkkiä vuosia huimasti juhlavampaa ja olen lomatunnelmissa säännöllisesti noin 18 tuntia vuorokaudestani.
Olen huomannut, että matkoilta kotoutumista helpottaa huomattavasti se, että siirtää matkakohdetta kotioloihin siinä määrin kuin se suinkin on mahdollista. Ranskan matkamme jälkeen se on tarkoittanut lähinnä kahta asiaa, sillä jopa tässä päässä riittää älliä sen verran, etten ole yrittänyt mahduttaa koko Pariisia lappeenrantalaiseen kerrostaloasuntoon.
Ensimmäinen mainituista on croque monsieur, jota syömme harva se ilta. Toinen on rosé. Inspiroidun Ranskan väreistä niin, että päätän työnjohtaa pikkuolohuoneeseemme hienostuneen vaaleanpunaisen seinän. Kippari taipuu sävyyn nikotellen ja on voitonriemuinen, kun ensimmäinen maalivalintani muistuttaa pari viikkoa liian kauan elänyttä keittokinkkuviipaletta. Aistillinen ranskalaisseinä on siitä kaukana. Kaikkia netitikauppojen susihankintoja uhmaten päädyn tilaamaan uutta maalia tietokoneen ruudun värikartan perusteella. Ja voilà! Tunnin työnjohdollisen urakan jälkeen pikkuolohuoneemme seinä on kalkkimaalattu täydelliseksi puduaariksi ja mikä eloamme ylevöittävintä, maalin sävy on nimeltään Marie Antoinette.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti