Sicilia-päiväkirja

SICILIA   4. - 21.10. 2015

4.-5.10. Bergamo, Petronilla

5.-9.10. Taormina, Mazzarò, Casa Mare,Residence degli Agrumi Mare

9.-14.10. Siracusa, Muchiara Resort

14.-16.10. Ragusa, Antica Badia Relais

16.-18.10. Punta Secca, Casa di Montalbano B&B

18.-20.10. Catania, B&B Gem De Luxe

21.10. Bergamo

Sunnuntai  4.10.

Sisilia alkaa Bergamosta. Nukumme yön tutuissa lakanoissa Petronillassa. Illalla ennen nukkumaan käymistä päätämme kuitenkin kivuta taksilla kaupungin korkeimmalle kohdalle San Vigilioon syömään. Paikka pitäisi ehdottomasti kokoea ravintolan terassilta lämpimänä päivänä, näkymät laaksoon ovat huikeat.

Maanantai 5.10.

Aamulla Utan hössötys on ennallaan. Vaihdamme kuulumiset ja jatkamme matkaa. Taksikuski tekee tulkinnan puheestamme ja avaa auton oven sanoilla prego Regina della Svegia. RyanAir lennättää meidät fanfaarien säestyksellä Catanian Fontanarossalle. Laukut tulevat kymmenessä minuutissa ja käytännössä kävelemme suoraan lippukioskilta Taorminan bussiin. Ehdin jo ajatella, että sisilialainen kaaos on muuttunut jouhevaksi sujuvuudeksi. Pian perun totaalisesti ajatukseni. Bussi kulkee läpi Catanian keskustan, tätä Italiaa en ole kokenut kuin filolaisten tarinoissa. Olemme kaaoksen ytimessä. Muutamaa minuuttia ennen Taorminaa liikenne jumittuu totaalisesti. Tie on tukossa niin pitkälle kuin silmä kantaa ja molempiin suuntiin. Seisomme paikoillaan yli puoli tuntia, samassa ajassa olisimme kävelleet perille. Rantatalollemme pääsyä ei helpota ollenkaan, että funicolare on pamahtanut totaalisen rikki. Nappaamme taksin lennosta ja ehdin jutella kuskin kanssa kaiken mahdollisen sen korjaustöiden hankaluudesta oliivien käsin keräämiseen ja puristamon toimintaan ennen kuin olemme kiemurrelleet alas Mazzaron rantaan. Taksassa on selvästi juttulisä. Check in paikalle Funivian Piazzalle pyyhältää Vera avaimien kanssa ja Kippari raahaa kiltisti matkalaukkumme satoja rappusia pitkin alas talolle. Residence Degli Agrumi Mare kylpee iltapäivän valossa. Kaikki on keltaista ja turkoosia. Rakastan talon valoa ja mieletöntä terassia. Olemme aivan rannalla ja naapurissa on lempiravintolamme il Barcaiolo. Ennen mitään muuta käymme varaamassa pöydän illaksi. Talo tuntuu heti kodilta, vanha maininki lyö rantaan ja tiedän, että täällä elän haaveilemaani Sisiliaa. Illalla Barcaiolossa syömme kuin kaksi Montalbanoa hiljaisuuden vallitessa. Ruoka on vain niin käsittämättömän hyvää, että puhetta ei tarvita. Kymmenen euron saavillisesta cozzeja jää antipastien ja linguinien jälkeen muutama jäljelle. Olemme ruokanirvanassa ja valmiita aaltojen nukutettaviksi.

Tiistai 6.10. 

Kippari herää huonovointisena. Syynä on ruokakrapula tai matkakuume. En malta nukkua pitkään, aamulla seitsemältä ranta on jumalaisen kaunis. Rapumies setvii verkkojaan, täälläkin, muuten ei näy ristin sielua. Syön terassilla jugurttia ja banaania. Chiquitat maistuvat Italiassa aina niin banaanimmilta. Lähdemme funicolaren korvaavalla pollicinolla ylös kaupunkiin aamupalalle. En aloita päivää millään vähemmällä kuin cappucinolla ja jättikokoisella cremaisella cannololla. Taormina muistuu mieleen pala palalta kahdeksan vuoden takaa, vähän on muuttunut. Mutta kun suuntaamme ensimmäiseksi tuttuun paikkaan ostamaan lounasarancineja, sitä ei enää löydykään. Onneksi löytyy uusi, kaksin verroin aidompi. Signora pyytää palaamaan vartin päästä uudelleen, hehkuvan oranssit töttöröt ovat vielä paistumassa. Ostamme reilut lounastarpeet ja lähdemme pollicinopysäkille. Vaan ei kuulu ei näy oranssia sukkulaamme ja kun viimein saapu yksi, kuski ei ota meitä kyytiin vaan viittelöi käsillään, että kahdenkymmenen minuutin päästä tulee toinen. Jaamme taksin alas Mazzaroon toisen pariskunnan kanssa. Täällä kaikki on kai jonkun käsissä, jota ei ole olemassakaan. Kipparille ei vielä ruoka maistu, arancini pyörii poskessa. Nautimme terassistamme. Käyn uimassa, meri on linnun maitoa. Illalla keräämme uudelleen rohkeutta pollicinoon ja menemme kaupunkiin aperitiiville ja  cenalle. Ilta on käsittämättömän lämmin. Täällä italialaiset ovat tarinoiden ystävällisiä ja välittömiä italialaisia, joita saa monesta muusta tämän maan kolkasta etsimällä etsiä. Ihmiset hymyilevät ja jaksavat olla aidon iloisia. Se tekee kaaoksesta miellyttävämpää.

Keskiviikko 7.10.

Aloitan aamun terassilla appelsiinilla. Rapumies on työnsä touhussa, muuten kahdeksalta rannalla ei ole ketään. Päivästä tulee kuuma. Aamucappuccinojen ja cornettojen jälkeen kävelemme läheiselle Isola Bellalle. Meri on uskomattoman kaunis, Isola Bella kyllä kauniimpi kaukaa katsottuna. Matkalla kotiin rosticerian mies vilkuttelee iloisesti ja poikkeamme ostamaan lounasarancinit ja caponataa. Miehen aurinkoisuus on taas uusi todiste asiakaspalvelun aitoudesta näillä kulmilla. Sisilialaiset ne jaksavat, bellissimo! Tänään pysymme rantatalolla. Terassilta on mielenkiintoista seurata poukaman arkea. Venemiehet pystyttävät aurinkovarjotoimistonsa ja istuvat johtajan rankkoihin hommiin muovituoleille valmiina palvelemaan asiakkaita. Päätämme iltapäivällä kannattaa heidän bisnestään polkuveneen vuokraamisella. Heti rantakallioiden jälkeen tuuli ja aallokko yllättää Kipparin ja poljettavan aluksemme manoveeraaminen käy haasteelliseksi. Killumme tunnin suojaisissa poukamissa. Sup-lautailukin houkuttaa kovasti, näyttää niin kovin helpolta, mutta tällä kehonhahmolla ja tasapainolla voi olla toinen juttu, varsinkin metrin kauempana rantaviivasta. Spiaggiallamme on monenlaista yrittäjää hierojista ravintoloitsijoihin. Ei tule leipä tässä maassa helpolla, sen toteamme jo ties monettako kertaa. Rannalla on myös omat kylähullunsa, italiaa puhuva elämäntapaintiaani ja paikallinen tellervo tulenpunaisine hiuksineen nuoren poikalelunsa kanssa. Täällä eivät rantapussukoiden merkit ole  pradaa tai vuittonia, aurinkovarjot ovat hiekkaan survottavaa mallia ja tarjoilusta jokainen vastaa itse. Viihdymme aidossa tunnelmassa mainiosti.

Iltapäivällä Kipparikin uskaltautuu mereen. En muista milloin viimeeksi olisin nähnyt moisen ihmeen. Vikisten pulikointia kestää muutaman minuutin, seuraavaa saan odottaa jokusen vuoden. Illalla syömme naapurissa Barcaiolossa parhaita crostineja ja bruschettoja ikinä, branzinoa sisilialaisittain, parmigiana melanzanaa ja sorbetto di limonea, kaikki parhaita ikinä. Vatsan seutu ei ole tasainen enää pitkään aikaan. Illalla on niin lämmintä, että terassilla tarkenee mainiosti. Alan päästä sisilian makuun, evät ja suomut ovat hyvällä idulla.

Torstai 8.10.

Italiassa muodostuu helposti tapoja ja rutiineja. Ei mene kuin muutama päivä niin on jo vakiobaari, vakioaamupala, vakioaperitiivi, vakiolounas ja vakiosejatuo ja kas, arki rullaa niin paljon jouhevammin. Otamme ei niin mieluisan vakiopollicinomme yläkaupunkiin ajatuksena käydä Teatro Grecolla. Kun näemme sinne johtavat ruuhkat toteamme, miten vanhoja kiviä on jo niin nähty ja maleksimme aamurauhallisella Corso Umbertolla ilman suunnitelmia. Koetan kovasti tehdä ostoksia, mutta en osaa keskittyä syksyisiin ihanuuksiin kun vihdoin saan kulkea pikkumekossa ja sandaaleissa. Vaeltelemme vähän aikaa giardino pubblicossa ja palaamme ruhtinaallisen odotuksen jälkeen pollicinolla kotiin Mazzaroon ja haemme lounastarpeet vakiorosticeriasta. Caponataa, parmigianaa, arancineja ja polloa. Olen ainoa ihminen maailmassa, jolle rosticerian mies paljastaa maailman parhaaksi kehumani caponatan salaisuuden, zuccheron. Melkein paljastan omani,zuccheron, melkein kaiken italialaisen tomaattipohjaisen tehostajana. Vietämme iltapäivän vakiopaikallamme omalla terassilla rannan tapahtumia seuraten. Vakiomeininki jatkuu tänäänkin. Illalla syömme vakiorantaravintolassamme. Minulle muodostuu caponataan samanlainen suhde kuin vasikkaan ja mereneläviin. En voi jättää syömättä, jos listalla niitä on. Pidän ruoan omasta mielenimukaisesta käännöksestä: syntymäpäällikkö. Illalla pakkaamme laukkuja valmiiksi huomista varten. Rantatalossa on ollut kaikki hyvin. Ainoa, mitä en jää kaipaamaan on halpisvessapaperi, jota itsekin erehdyin alkuvuosinani ostamaan, ennen parempaa tietoa.

Perjantai 9.10.

Aamu on kaunis, kaikista monen päivän myrskyvaroituksista huolimatta. Pääsemme vihdoin aamiaiselle alakerran Bar Castelluccioon ja seuraamme vielä hetken paraatipaikoilta rannan menoa. Firmoija pystytellään hiljalleen, veneitä varustellaan ja moottoria korjataan. Yöllä poukamaamme on ankkuroitunut huikea purjekatamariin, jota Kippari kiikaroi innoissaan lottovoittoa toivoen. Vältämme kaikki ennakkoon ajatellut lähtöongelmat. Kippari raahaa laukkumme taas pitkin kymmenien portaiden poutasäässä, nappaamme mustan mersun ensimmäiseltä piazzalla päivystävältä kuskilta ja olemme Taormina Giardinin rautatieasemalla aivan liian hyvissä ajoin. Junat kulkevat tänään aikataulussa, toivottavasti myös oma regionalemme Siracusaan.

Musciara Resort osoittautuu ensi minuuteilta helmeksi keskellä käsittämätöntä rumuutta.

Päivät Musciarassa lauantaista keskiviikkoon 10.-14.10.

Siracusa ei vakuuta meitä. Uusi puoli kaupunkia on käsittämättömän ruma, kaikkialla on roskaista, ankeaa ja koirankakkaista. Katujen varsilla näyteikkunoiden takana on vain lannistunutta tyhjyyttä, kuolleita yrityksiä. Ihmiset asuvat järkyttävän kuntoisissa taloissa, kaikkialla loistaa ränsistyneisyys ja rahojen valuminen syvempiin taskuihin. 

Vanha kaupunki Ortigian saarella on jo lohdullisempi. Kaikkialla on upeaa vaaleaa kiveä, saippuaista, kuten Kippari sanoo. Duomon aukio on huikean kaunis. Saan pinnistellä kuitenkin yhä jatkuvasti, että muistaisin olevani Sisiliassa. En löydä paikoista tai ihmisistä sitä Sisiliaa, joka päässäni on. Teemme Musciarasta pyöräretken. Pista on vanha rautatien pohja, joka kiemurtelee pitkin jyrkkää merenrantaa. Kun katseen pitää visusti meren puolella, voi kuvitella Montalbanon kävelemässä kohti rannalta löytynyttä ruumista. Vastakkaisella puolella on ruumiin tekijöille sopivaa slummia silmän kantamattomiin. Kuulemme laukauksia muistuttavia ääniä. Kippari toteaa viulukotelomiehien hoitavan iltapäiväafaarejaan. Käännymme varmuuden vuoksi takaisin ettemme jää tulilinjalle. Pyörätien varrelta näkyy Etna.

Musciara on outo kaunotar keskellä tylyä pienvenesatamaa ja rumaa asuinaluetta. Mietimme miten tämä paratiisi on tähän hiekkarantoineen rakennettu. Paljolla rahalla ainakin. Kokonaisuus on kuitenkin huikea. Kaikki toimii moitteettomasti, kaikki on moitteettomassa kunnossa, kaikki on viimeisen päälle mietittyä ja uskomattomalla tyylillä ja maulla toteutettua. Mieleen tulee hamptonilainen beach house marracesh vivahteella. Sisätilojen sävyt on tuotu ulkoa, hiekan, meren ja taivaan sävyjä, kaikki laadukkaista materiaaleista. Esteetikon sieluni lepää. Musciara on täydellisen kaunis, olematta tylsä tai sieluton. Palvelu on hyvää, mutta jotenkin kömpelöä. Ehkä täällä vihainen emäntä on vaatinut poikia piilottamaan sisilialaisen välittömyytensä, hillitty charmi ei kuitenkaan istu. Aidoin on paikan maskotti, kultainennoutaja Batti, joka kellahtaa selälleen neljä jalkaa kohti taivasta aina kun sopivannäköinen uhri osuu paikalle, Batti on taitava, rapsutukset irtoavat aina. Koira seuraa isäntäänsä, jonka päättelemme myös hotellin isännäksi. Tosin missään aiemmin emme ole nähneet isäntää aurinkotuolissa elelemässä turisteiksi.

Musciaran aamiainen on parhaita Italiassa kokemiamme. Syömme aurinkoisina aamuina tarassilla metrin päässä merestä. Niin myös lounaalla, illalla vaellamme rumaa reittiä Ortigiaan. Syömme hyvin, en voi moittia mitään, mutta silti odotan jotain aidompaa, jotain sisilialaisempaa. Granita al limone taitaa olla sitä enimmillään.

Päivät kuluvat, olemme dolce far nienten ytimessä. Loikoilemme rannalla ihanassa harsoverhoisessa huvimajassa divaaneilla. Meri tyyntyy päivä päivältä ja taivas on kirkkaan sininen. Elän uskomattominta lokakuuta ikinä, tuuli on vilvoittava, mutta ilma helteistä. Ja meri, miten se voi olla noin monenvärisen sininen. Rakastan matalikkojen turkooseja laikkuja, kivikkojen vihertävyyttä ja liukuvärjätysti etenevää kirkasta sinistä. Pikkukalaparvet keinuvat veden liikkeessä ja aallonmurtajalla tepastelee täysin valkoinen kahlaajalintu. Olen onnellinen Musciarasta, ilman sitä Siracusan kauneus olisi jäänyt vajaavaiseksi.

Olemme surkeita nähtävyyksillä vaeltajia. Käymme Duomossa sytyttämässä sähkökynttilän kaupungin kuuluisuudelle Santa Lucialle ja hämmästelemässä neidon pyhiä jäännöksiä,käsivarren luita. Uuden kaupungin puolella riittää käynti Santuario Madonna delle Lacrimessa. Kippari toteaa arkkitehdin olleen varmasti lsd-höyryissä tai sitten jonkun Donin arkkitehdin urasta haaveilevan jälkeläisen suunnitelleen avaruusalusmaisen kirkon, sen verran outo se on. Paikalliseksi versioksi Lauritsalan kirkostakin sitä voi hyvin kutsua. 

Keskiviikkona haemme vuokraamosta mustan pikkukuoriaisemme ja suuntaamme kohti Ragusaa.

Päivät Ragusassa keskiviikosta perjantaihin 14.-16.10.

Ragusan ensikosketus saa aikaan melkein itkun. Miten outo ja ruma kaupunki. Puistomaisella Corso Italialla, jolla hotellimme Antica Badia relais sijaitsee on jo viihtyisämpää, olemme pankkien ja barokkikirkkojen ympäröiminä. Italialainen hotellien tähtiluokitus on ihan oma tieteenlajinsa. Musciara, josta äsken läksimme oli neljän tähtensä arvoinen mennen tullen ja kaikin puolin, ainakin jos tähdet tuikkivat vain resortin aitojen sisäpuolella. Antica Badia kertoo olevansa viiden tähden hotelli. Saamme huoneen, Lavandan, jossa ei tosiaan tuoksu provencelle vaan vanhalle tupakalle. Huoneen vaihto onnistuu moitteettomasti ja pääsemme holvikattoiseen Mandorloon. En silti missään vaiheessa ymmärrä tähtien määrää. Ragusa Ibla on kaunis vanhakaupunki, maisemat alkavat muistuttaa Salvon kulmia. Teemme retkiä cinquecentollamme läpi sisilialaisen maalaismaiseman. Kaikkialla kaikki on rajattu kauniilla valkoisilla kiviaidoilla. Ihmettelemme kuka ne kaikki on jaksanut napoa. Tunnen olevani Sisilian ytimessä kun mahdumme pikkutiellä autollamme  juuri ja juuri vuohien, paimenen ja koirien ohi. Modicasta ostamme paikallista suklaata ja kahvia sekä luomuyrttejä. Barokkikirkot ovat huikeita. Sciclistä löytyy Montalbanon ja kumppaneiden commissariato, tavallisessa elämässä Sciclin Municipio. Sen takaa löydämme parhaan ravintolan sitten Barcaiolon, al Galu'n. Meistä pidetään täydellisesti huolta ja ruoka on taivaallista. Kokki Luca on arvoisensa kokoinen, pikkusämpylät uunituoreita, couscous tajuttoman hyvää ja pastat, ci pensiamo noi - kun tuon lausahduksen kuulee, "antakaa meidän huolehtia", voi olla varma, että saa maistuvaa ruokaa. Ei turisteille tarkoitettua aivansamaa vaan rakkaudella ja sydämellä tehtyä. Juuri niin tapahtuu rapu- ja kala (enmuistamitärotua) porcinipastojemme kanssa. Outo yhdistelmä, jota emme itse olisi valinneet,mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen kahden kauden aineksen liitto.  Olemme niin umpi täyteen ahdettuja parin tunnin syöminkejen jälkeen, että jätämme cenan väliin ja käymme vain aperitiiveilla. Noto jää kaivelemaan, sinne emme jaksa ajaa. Muuten Ragusassa ja sen ympäristössä riittää pari päivää mainiosti. Perjantaina köröttelemme taas läpi kiviaitaidyllien kohti rakkaan Salvon taloa. Moni rakennus matkalla tosin näyttää Kipparin mielestä siltä, että ne olisivat hyviä viulukotelomiesten lymypaikkoja ja yhdestä tienvarren liikennemerkistä Kippari bongaakin luodinreiän.

Päivät Punta Seccassa 16.-18.10.

Casa di Montalbano rantoineen on juuri samanlainen kuin kotisohvalta katsottuna. Meri on uskomaton, vanha maininki pauhaa päivällä ja yöllä. Vain Salvo aamukroolaamassa puuttuu. Ester ottaa meidät sydämellisesti vastaan ja saamme ullakkohuoneemme. Talo on sisältä nuhjuinen ja likainenkin. Salvon olohuone ja terassi ovat lähes ennallaan, mutta makuuhuoneen rautasängyn paikalla on ruokapöytä. Teemme pitkiä kävelyretkiä rannalla ja istumme terassilla. Kippari kuvittelee itsensä pieneksi tempperamenttiseksi sisilialaiseksi siemaillessaan viiniä auringonlaskussa. Minulle hän suo Ingridin roolin, Livian kanssa menee kuulemma aina vääntämiseksi. Olen mielelläni kumpi tahansa, kunpa Kippari vain vääntyisi kaljuksi komissarioksi. Punta Secca on outo pieni rantakylä, jota puoli maailmaa ei tuntisi ilman Camillerin kirjoista tehtyä sarjaa. Se on myös meille ensimmäinen vastaan tullut italialainen kylä, jossa ei ole yhtään kirkkoa. Majakka löytyy, muutama ravintola, baari, gelateria, tabaccheria ja edicola. Suurin osa paikoista on kiinni, la stagione on jo lähes ohi. Viihdymme pari päivää talossa hyvin upean sään ja meren ansiosta. Lauantai-iltana Salvon parkkipaikalle tulee hetkeksi vipinää, kun kolme hääparia vuorotellen tulee rannalle kuvattavaksi. Sisilialainen juhlaeleganssi häikäisee iltavalaistuksessa, kaikkialla kimaltaa ja kimmeltää niin että skandinavista minimalismia alkaa särkeä päästä. Käymme Marina di Ragusassa ja ajamme läpi Santa Croce Camerinan. Kirpaisee nähdä kirkko, jossa Luca Zingaretti asteli avioon. Carissimo commissario, kun selviydyt livioista, ingrideistä ja luisoista, sono solo per te, amore mio.

Päivät Cataniassa 18.-20.10.

Ajelemme Cataniaan jylhissä maisemissa. Tiet ovat kaksikaistaisia, eikä kukaan sisilialainen voi ajaa kenenkään perässä. Ohittelu saa pulssin kohoamaan ja tunnemme olevamme kirjaimellisesti liikkeellä kuoriaisella. Parisenkymmentä kilometriä ennen kaupunkia juutumme tunniksi moottoritielle jonoon. Eikä jonossakaan kukaan tunnu haluavan olla kenenkään takana. Syyksi paljastuu lopulta suljettu toinen kaista tunnelissa. Catania ylittää kaikki odotuksemme. B&B ei ole kummoinen, mutta aivan huikealla paikalla Duomon kupeessa. Olin varautunut kaaokseen. Kaikki on kuitenkin vanhassa keskustassa siistiä ja hillittyä ja saan taas pinnistellä, että tunnen Sisilian. Pescheriasta se löytyy kuitenkin pinnistelemättä. Kalatorin älämölö on omaa luokkaansa, vihdoin kuulen myös murretta, jota en ymmärrä. Ihmiset tekevät Sisilian. Samanlaista ystävällisyyttä emme ole mantereella tavanneet, ystäviä lukuun ottamatta. Kiinnitän kovasti huomiota kuuluun italialaiseen tyylitajuun. Täällä sitä ei yksinkertaisesti ole, nämä ihmiset ovat täydellisiä italialaisia juntteja. Yksikään nainen ei kulje ohi värikkäästi kimmeltämättä. Pidämme elämän makuisuudesta, vaikka majapaikkamme Gabriella kiroaa moneen kertaan elämisen sietämättömän vaikeuden Sisiliassa, ja koko Italiassa, ja koko maailmassa, jos häneltä kysytään. Syömme pranzomme ja cenamme La Trattoria Canonican iltaa lukuun ottamatta Razmatazissa. Canonican manteli- ja pistaasidigestiivit ovat ajaa meidät humalan puolelle, niin hyviä, ja vahvoja, ne ovat. Saan mukaani onnea tuovan mela granan. Razmatazissa ruoka on käsittämättömän hyvää ja halpaa. Paikka on viihtyisä ja koko ajan tupaten täynnä paikallisia. Menua ei ole, päivän tarjonta kirjoitetaan liitutaululle. Syön parasta couscousia ja lakritsapudinoa ikinä. Kipparille maistuu pasta catanese, se tuntuukin olevan taululla aina, vaikka muuten tarjonta vaihtuu päivittäin. Keskitymme herkutteluun, ostoksia saan tehtyä vähiten koko Italia-urani aikana. Nähtävyyksissä olemme surkeita. Hyppäämme kaksikerroksiseen turistibussiin, joka ajaa läpi tylyn uuden kaupungin ja Duomossakin käymme toisen kerran vain pidättelemässä sadekuuroa ja katsomassa näkisimmekö uudelleen rippituolikopissa pää raamatun päällä nukkuvan padren, jolta menee monta syntistä ohi. 

Cataniaan jää tumma ilta, kun lähdemme. Sisilia oli meille hyvä. Mela granan onni vaikutti jo etukäteen. Tiedän kokemuksesta, että huomenna kotiin palaa väsynyt ruumis, sielu tulee kun se on valmis.