KARVAHATTUPARIISITAR

29/04/2017

Ennustukseni menevät nappiin. Kotimaisen kevään rintamavyöhykkeisiin mahtuvat kaikki muut taivaan merkit paitsi aurinko. Pistän kirsikankukkafiltterit silmille ja pidän kiinni Pariisin valosta ja väreistä. Sorrun jopa macaron-kliseisiin. Paikallista Karjala-filosofiaa hiukan muotoillen on pakko todeta: "Mie voi lähtee Pariisist, mut Pariisi ei lähe miust". 

Kippari lähtee törnille ja saan rauhassa jatkaa Pariisi-leikkejäni ilman että kukaan mankuu iltapalaksi pastaa. Maanantaina paikallisessa shamppanjakaupassa kassaneiti kehottaa vastaamaan pienellä näytöllä olevaan kysymykseen: Huomasitteko valikoimissamme olevat alkoholittomat tuotteet?  Täppään kiltisti "kyllä", vaikka olen hetki sitten viilettänyt sivuilleni vilkuilematta suoraan myymälän perimmäisille hyllyille. Tekee mieli jäädä kaupan ulkopuolelle vakoilemaan, osuuko ns. satunnaisotanta jonkun muunkin vähän ennen sulkemisaikaa ostoksille tulleen kohdalle. 

Olo on kevyt. Miten ihana huhtikuu, täynnä juhlahetkiä, ihmisiä ja kukkia. Ainoastaan sisäinen Signorinani on tilanteesta hiukan hämillään. Signorina ei ehdi gatto'a sanoa, kun se jää Pariisin perhosen yliajamaksi. Perhosen kevyen pörinän taustalta kantautuu tuupertuneen Signorinan korviin pehmeää sorinaa: renöö-pözöö-citröään...  

MIKSI RANSKATTARET EIVÄT LIHO ?

23/04/2017

En ole lukenut Mireille Guilianon Ranskattaret eivät liho-kirjaa, mutta epäilen, että asia liittyy jollain tavalla haarukan pyörittelyyn lautasella ja varpusen nokan kokoisiin suupaloihin. Vakoilen kotikorttelin kantapaikassamme Le Petit Chateau D'Eau:ssa aamiaisella olevaa tyylikästä pariisitarkolmikkoa. Tilaan samat eväät kuin naapuripöydässä, shamppanjalasillislisukkeella. 

Syön aamiaiseni viimeiseen muruun ja pisaraan. Yksi voinappi ei riitä mihinkään ja tekee mieli pummia naapureiden lähes koskemattomat Presidentit parempiin suihin. Kaikilla kolmella jää patongin puolikkaat lautasille. Seurueella ei selvästi ole hajuakaan mitä tarkoittaa suloinen kohtuuttomuus.

Saint Martinin kortteleissa on ihania kahviloita ja ravintoloita. Syön aamiaislautaseni typötyhjäksi myös O/hp/e:ssa ja Bob's Juice Barissa. 

Lounaaksi pistelen onnellisena vasikkaa, ankkaa ja molempien maksaa. Välipaloiksi uppoaa crèpe jos toinenkin. Viiden tähden sokerisitruunalettu löytyy La Droguerie Du Maraista. 

Boulangerieita ja patisserieita on lähes mahdotona ohittaa. Vaikka napa paukkuu piknikeväinä olleista croque monsieureista, quicheista, vadelmatortuista ja macaroneista, tillitän ikkunan takana kuola valuen leivostarjottimia. 

Tässä vaiheessa teen jotain, mitä ranskattaret eivät lihomisen lisäksi taatusti tee: röyhtäilen. Reissun puolessa välissä Le Grand Illallisen on käydä hullusti kun oikein mitään ei tee mieli. Onneksi juhlapaikan Chez Julienin chef Helmillä on gourmetkokoiset taideannokset eikä lautaselle jää pyörimään yksikään rapu saati meribassi vadelmalisukkeineen.  Sanomattakin on selvää, että kaiken taustalla soi kupliva sinfonia.

Sen minkä puuhiltani ehdin, huomaan, että samaa tyyliä kanssani harjoittavat vain amerikkalaiset turistit. Ranskattarien lautanen ei tyhjene koskaan. Viiden päivän kokemuksella  olisin todennäköisesti parempi ranskalainen rekkamies kuin tres chic pariisitar.

  

  

TOUR DE PARIS

20/04/2017

Kuulumme ehdottomasti B-turistiluokkaan. Jätämme väliin lähestulkoon kaikki opaskirjojen huutomerkein suosittelemat must-see-nähtävyydet ja vietämme jonotuksilta ja massojen mukana vellomiselta liikenevän ajan puistoissa, katukahviloissa, kujilla ja kaduilla. Korvaamme Mona Lisan piknikillä Luxembourgin puiston täydellisessä auringon paisteessa. Eiffeliin jää kipuamatta, sen sijaan päädymme paikalle taksilla juuri parahiksi näkemään illan viimeisen valoshown auton ikkunoiden läpi. Jossain vaiheessa iskee morkkis ja yritämme apgreidata itsemme A-luokkaan parin tunnin hop-on/hop-off-bussikierroksella. Upeilta näyttävät Louvren lasipyramidi, Riemukaari ja the-torni avobussin toisesta kerroksestakin, vahva suositus!

Kävelemme ristiin rastiin Seinen vasenta rantaa. Harhailemme Marais'n kaduilla, istumme terasseilla ja vakoilemme paikallisia. Kielikylvetän itseäni ja harjoittelen puhenuottia sorisemalla kaikkia tuntemiani sanoja (autonmerkit mukaan lukien) peräjälkeen. Tehostan viestiä sianranskalla. Vapise tube ja Sara Forsberg! Kipparin mukaan (joka puhuu sulavaa ruotsia samalla tekniikalla) kuulostan oikein pätevältä. 

Metro on liikkumiseen kelpo kulkupeli heti kun alamme ymmärtää sen verran ranskaa, että löydämme tiemme ulos asemien lonkeroisista tunneleista. Opaskyltit eivät puhu way out-kieltä. Hyvä sää ja shamppanja-letullinen ruokavalio saavat meidät kuitenkin mieluusti myös kävelemään paikasta toiseen. Matka kotoa Montmartren taiteilijakukkulalle ja Sacré Cœurille antaa kuvan toisenlaisesta Pariisista: Gare de l'Estin ja Nordin rautatieasemien jälkeen näyttäytyy kaupungin kulttuurinen kirjavuus ja eriarvoisuus. Veikkaan, että näillä kulmilla ei itsemme mukaan lukien kukaan osaa lausua Champs-Elyséen ja Montaignen putiikkien hintoja. Kiiltävän, taatusti pienin kätösin ommellun miesten puvun saa halvimmillaan 28 eurolla. 

BOHEEMISTI CHIC

19/04/2017

Asumme Ann-Charlotte-nimisen pariisittaren hyvin pariisilaisessa asunnossa kivenheiton päässä Canal Saint-Martinesta. Samaiseen kanaaliin elokuvan Amelie kävi heittelemässä leipiä taskunpohjille kertyneillä lituskakivillä. Porte-St.-Martinin alue on pariisilainen versio Kalliosta. Se on sekoitus eri kulttuureja, rähjäromantiikkaa ja boheemiutta pienellä chictvistillä. 

Meillä on kaikki pariisilaisasunnon kliseet, mitä kuvitella osaan. Asumme korkeassa kauniskattoisessa talossa boulevardin varrella. Alakerrassa on kukkakauppa ja vastapäätä bistro. Meillä on takorautakiemuraiset parvekekaiteet, isot ikkunat, vaaleat pellavaverhot, takka ja kipsikoukeroita seinissä ja katossa. Vanha kalanruotolattia narisee ihanasti jalkojen alla ja mustavalkoiseksi kaakeloidun vessan pöntölle jäätyy huhtikuusta huolimatta. Kylpyhuoneessa on amme ja marmoria ja keittiö on Ikeasta. Makuuhuoneen seinän takana haukkuu jonkun viheliäinen Fifi ja sisäpihaa lakaisee viiksekäs talonmies vähintään viidenkymmenen vuoden kokemuksella. 

Emme koskaan tapaa vuokraemäntäämme. Olen kuitenkin varma, että Ann-Charlotte on juuri sellainen pariisitar, joista opukseni kertoo: Hän istuu aamiaisella lähikahvilassa ja kirjoittaa merkintöjä rahisevapaperiseen muistikirjaansa (ei koskaan macbookairiin) nauttien samalla maitokahvia ja croisanttiaan ilman että puna sutraantuu pätkääkään. A-C ei ole huomaavinaankaan, vaikka puoli kahvilaa vakoilee hänen eteerisiä touhujaan. Kahvilasta hän poistuu taiteelliseen työhönsä, mahdollisesti johonkin läheiseen galleriaan tai hankkimaan uutta vintagetuolia kokoelmiensa jatkoksi. Illalla hän tapaa ehkä Pierren, ehkä Jacquesin, ehkä molemmat, jos häntä huvittaa. Oli miten oli, hän pukee ihoaan vasten aina vain ja ainoastaan silkkiä.

PARIISIN KEVÄT

19/04/2017

Kotiinpaluuta helpottaa ja hankaloittaa ainakin kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että kamerat ovat pullollaan matkakuvia, joiden avulla voi siirtyä takaisin Pariisin kevääseen tai hulluuden partaalle. Toinen on se, että kevään saa elää tänä vuonna tuplana, vaikkakin tämän kotimaisen mitä  ilmeisemmin karvalakkiversiona. Laitan Carla Brunin sorahtelemaan taustalle ja jatkan tunnelman venyttämistä post-Pariisi-postaussarjalla.

Aloitamme Tour de Paris'n Notre-Damelta. Näky on kirkkaassa auringonpaisteessa pohjolan pimeyksistä pölähtäneille mykistävä. Katedraali kohoaa kirsikkapuiden hattarapilvestä kohti taivaita, enkä usko, että synkinkään gootti voisi moisen nähtyään pukeutua enää koskaan muuhun kuin vaaleanpunaiseen. Linnunlaulussa pörhentelevät puut ovat tikittävä romantiikkapommi. Kippari on entinen mon amour, kun sydämeni alkaa sykkiä Pariisin katoille. Kuljen tulevat päivät niskat vahvassa takakenossa, huokaillen, pää katoissa.

Jos Pieni suklaapuoti olisi kirjakauppa, se olisi Notre-Damen kupeessa, Seinen vasemmalla rannalla sijaitseva Shakespeare and company. Huomioni vangitsevien kirjojen nimistä punoutuu outo, taatusti jonkin ylemmän voiman lähettämä viesti. Todisteeksi edelliselle löydän itseni kuvasta, jossa pääni yläpuolella olevan kirjan otsikko kysyy: How soon is now?

AU REVOIR !

10/04/2017

Eipä mennyt hukkaan viime kesäisen törnin matkalukemiset. Jos elo rahtilaivaranskattarena ei nyt aivan haasteitta soljunutkaan, otan vahingon takaisin ja suunnan kohti pääkallopaikkaa. Tres chic missävain-milloinvain-pariisitar on valmiina eteeriseen istuskeluun katukahvilassa kylmä shamppanjalasi kädessään. Ja mikä parasta, muutaman tunnin täsmästailauksella myös meressä eläneestä Kipparista on puleerattu kelpo mösjöö. 

Sidon silkkihuivin kaulaan valmiiksi Boulevardien tuulenvireessä hulmuamaan ja muiskautan kirkkaanpunaiset poskarit: Se on Au revoir! 

Samalla julistan juhlaviikkoni alkaneeksi. Tai juhlavuoden. Tai elämisen juhlan. Vive la Vie !

ONKO AITOO VAI EI ?

08/04/2017

Nyt voisi olla saumaa Option kanteen muillakin kuin bismesmies-Tiihosella. Blogimaailmaa puhututtaa aitous tai paremminkin sen puute. Kansa on kyllästynyt filtteröityihin brekkie-asetelmiin, ammattikuvaajan outfit-otoksiin ja yhteistyökampanjoihin. Höttö ei tunnu enää uppoavan. Lukijakuningattaret yrittävät pitää kiinni kruunuistaan vloggaamalla ja podaamalla. Tunnistan ongelman. Omalta luku- ja inspiroitumislistaltani on viime aikoina tippunut hurja määrä blogeja niiden geneerisyyden takia. Jos tähän maahan tulee myyntiin jäinen pullataikina, siitä postaavat kaikki yhtäaikaa pienin leikkokukkavariaatioin. Vähän tuunattu todellisuus vielä uppoaisi, mutta brändättyjen elämien kohdalla kuuluu klik.

Haiskahtaa bisnesraolta. Olisiko aika vihdoin kypsä elämänmakuiselle ajatuksenjuoksulle? Täältä nimittäin pesisi! On tuurilla ja puhelimella aikaansaatua kuvamateriaalia eikä taatusti kampanjan kampanjaa.  Voin vakuuttaa, että kuvien harkitulta haiskahtava sommittelu johtuu yksinkertaisesti soluissani piilevästä asetelmageenistä. Siitä, onko jutuissa järkeä vai ei, voi olla montaa mieltä, mutta niiden aitoutta ei ole kyseenalaistaminen. Jään dollarinkuvat silmissä kiiluen jalostamaan ideaa antiblogi-konseptista.

SYYPÄITÄ HYMYYN

02/04/2017

Hymyilyttää niin, että leuoissa kramppaa. Ihanimpia syyllisiä ovat ne, jotka tekevät "rikoksiaan" kukkien, syötävien ja juotavien avustuksella. 

Ystäväni Franco Bollo on sesonkimies. Alkukesästä hänestä kuoriutuu pionimies, loppukesästä rapumies. Tänään Franco on haukimies. Hauki miehen mukana on kylläkin entinen kala, sillä Franco on ajanut sen aamutuimaan myllyllä valmiiseen leivontakuntoon. Voi viitata, kenen ovella käy moinen lähetti! Pyöräytän taikinan sekaan muutaman intuitiivisen hyppysellisen sitä sun tätä ja simsalabim - hauki on pulla. 

Vetää onnelliseksi. Olen kauniilla ajatuksilla kosketettu. Leijun läpi liljan-, ruusun- ja (hauki)pullantuoksuisen todellisuuteni ja kohotan syyllisille viikonlopun viimeisen lasillisen.