IKÄVÄ

28/06/2016

Palaan maitojunalla Karjalaan juhannuksen viettoon. Keskellä keskikesän juhlia kaipaan huudejani ja mietin sieluparkaani, joka syksyn pimeydessä tulee putoamaan böndelän pohjattomaan mustaan aukkoon, jossa alkokaan ei ole shamppanjakauppa, vaan, kuten veljeni muistuttaa, Prisman märkä pää. Olen kroonistunut Etelä-Helsingille, sen maisemille ja tunnelmille enkä tiedä onko tautini parannettavissa. 

Viimeisinä päivinä sekä aamu-, iltapäivä- että iltalenkkeilen Hernesaareen Löylyyn. Paikka on upea. Pohdimme ystävän kanssa roselasillisten jälkeen Jasperin ja Anteron sisustuksia. Kaikki on loppuun saakka mietittyä. Ja olkoon puu tässä tapauksessa miten venäläistä vaan, se on uskomattoman kaunista. Eikä ole mitenkään vähäpätöinen seikka sekään, että käsilaukku mätsää täydellisesti naistenhuoneeseen. Italialainen assistenttini ja ystävän Selma olivat kuin Löylyyn luotuja.

Korkeavuorenkadulle on avattu pikkuruinen Brooklyn. Mikä onni addiktille, ei tarvitse tärinöissä enää raahautua Rööperin puolelle. Liikkeellä on vahva huhu, että kuppikakkutaivaan red velvetiin ruutataan huumetta. Kylmä hiki nousee otsalle, kun mietin tulevia mustan aukon vieroitusoireisia liskojen öitä.

Juhannustarjoiluistamme ei puutu mitään, itse pyydetyiltä kuhilta on paistettu jopa posket, enkä millään ilkeä ääneen haikailla Helsingin herkkuja. Ystävä koettaa parhaansa mukaan valaa uskoa tulevaan ja on sitä mieltä, että syksyn pimeydessä voi lohduttautua ihanilla muistoilla. Missi Pestille syöty salaatti on syöty salaatti.

LATELY

20/06/2016

Postausväli pitenee sitä mukaa kun suloinen joutilaisuuteni lyhenee. Elän siirtymävaiheessa enkä saa oikein otetta mistään. Asiaa ei yhtään helpota se, että Helsinkiin tuloni jälkeen sataa kolme vuorokautta putkeen. Vesi liuottaa tajunnastani totuuden, että olen kaikesta huolimatta lomalla. Sumuisen harmauden läpi Helsinkikin on muodoton, en saa siitä kiinni moneen päivään. Missään muualla maailmassa ihmiset eivät taatusti samalla innolla suunnittele kaikkea, mitä kesällä - elossa ollessaan - tekevät. Yksi jos toinenkin bloggarikollega esittelee listakoosteitaan idylisistä kesäpuuhista. Ja sitten tulee tämä julma maa ja pilaa kaiken! Ainoa mikä sääkoomassa hitusen lohduttaa on se, ettei ole sattunut syntymään itärajan toiselle puolelle tai Pohjois-Koreaan.

Mutta nyt, aamuisen tunteja kestäneen sitkeän pinnistelyn jälkeen paistaa kuin paistaakin aurinko. Hallelujaa, pimeys on poissa ja valo pelastanut tämänkin sielun, ainakin hetkeksi.

Viime päivien hurmaavin meripoika ei suinkaan ole Kippari, hiiohoi ja ehei! Kippari keskittyy vaan ihan rauhassa paperitöihin, täällä sydän läpättelee muille Hemmoille. 

Vietän ihanan illan Hemmon ja sisustuskollegan kanssa. Uskoni vanhempiin ja lastenkasvatukseen palaa, kun kuulen kollegalta tarinan 6-vuotiaasta, joka kutsuu alkoa shampanjakaupaksi. Pakko lisätä, että tyyppi on eiralainen. Päätämme pistää paremmaksi. Sisäisestä ammattikasvattajastani näkyy kuin näkyykin mielenkiintoisen haasteen edessä elonmerkkejä ja sormissa tuntuu kauan kadoksissa ollut syyhy. Hemmolla saattaa olla eskarissa aakkosten lisäksi muutma muukin asia hallussa.

Paras seuraus aurinkoisesta säästä viininpunaisessa plyysibuduaarissa majailevalle on muutto puistoihin. Tehtaankadun ympäristössä on onneksi valinnan varaa. Kokeilen muutamassa tunnissa kaikki muut paitsi koira- ja leikkipuistot. Pussikalja puuttuu, mutta korvikkeena toimii loistavasti jäätelö ja kirja.  

Parasta sitten pelkomummon voissa paistelujen löytyy Fredrikintorilta. Lättykahvilan tuoksut leijuvat nenään jo paperikaupan kulmilla. Jos joku tarjoaa visuaalisesti (ja hygieenisesti) kyseenalaisesta punaisesta telttakeittiöstä mummolalta tuoksuvia isoja lettuja italialaisella taleggio-juustolla, lehtikaalilla ja mansikoilla olen paremmassa todellisuudessa. Letun ja kahvin verran kesä on kuin bloggarin postauksesta.

THE SHITEST

12/06/2016

Teen Missi Pestit ja aloitan viikon parhaat peräpäästä. Ja tiedetään - negativismi ei maata peri, mutta jos on kesäkuu ja pakkasrajaan on matkaa parhaimmilaan seitsemän astetta, saanen toivoa ainakin realistin titteliä.

Viikon The shitest on sää. Se on sieltä, minne aurinko ei paista. Kuva ei todellakaan kerro tuhatta sanaa enemmän. Rantabulevardi kodin lähellä on iltalenkillä arktinen. Poljen vastatuuleen pipo päässä, ilman jopoa, sillä sen satulaan jäätyisi takuuvarmasti ahteri. Myös laiturissa olevien veneiden määrä osoittaa, että Saimaa on todennäköisesti paikka paikoin uudelleen jäässä. Alkuviikon iltauutisten meteorologi kertoo, että pohjoisessa lumi on iltaan mennessä sulanut eikä uutta ole lähipäivinä luvassa. Nomutvoikunkiva! Seuraavana päivänä meillä sataa rakeita. Pakastan aivoni, että kestän kasassa.

Edellisen seurauksena on turha ihmetellä, miksi tämä kansa on synkkää. Hautaudun koomassa sohvan nurkkaan villasukat jalassa hokemaan miten kesä menee hukkaan. Pelastus koittaa kun Kippari ymmärtää tarttua ainoaan ja viimeiseen oljenkorteen ja alamme suunnitella maasta pakoa. 

Viikon parhaita suunnitelmia ovat siis matkasuunnitelmat. Sovimme laivatörnini alkamaan muutamaa viikkoa myöhemmin. Kippari väittää tarvitsevansa aikaa paperitöille. Todellisuudessa silmissä kiiluu seesteinen horisontti ilman päällikön päällikköä. Joustan mielelläni, sillä vuokraamme toimistotöiden ajaksi Ellulta Tehtaankadun residenssin. Ah, etelään! Italian loman suunnittelussa tuuli on myös myötäinen ja lämmin. Emme ole uskoa mattimyöhäistuuriamme, kun saamme Gardalta Gargnanon lempipaikastamme Villa Sostagasta täydellisen huoneen. Myös järven vastarannalta Malcesinesta löytyy sijaa majatalosta, joka pari vuotta sitten jätti meidät porttiensa taakse. 

Viikon paras tuoksu on ruusuinen. Vanhan varuskunta-alueen rannassa kulkevan lenkkipolun varteen on levinnyt muhkeat puskat villiintyneitä ruusupensaita. Onneksi kesäkuun lenkkivarustukseen kuuluvat hanskat, piikkisten kaunottarien katkominen maljakkoon onnistuu astetta kivuttomammin. Sää oikeuttaa mielestäni tähänkin laittomuuteen. Oksa shampanjapullossa on parempaa kuin alkuperäinen ja tuoksu tuo mieleen lämpimiä ajatuksia Kiinan ruususesta.

Viikon parasta ovat ihmiset. Viime ajat eivät ole olleet erityisen sosiaaliseti vilkkaita ja olen kiitollinen kaikista livekontakteista. Saamme sunnuntailounaalle ihanan nuoren parin. Kipparin harmaat ohimot tummuvat silmissä muinaiseen sävyynsä ja hyvä seura saa ikänumerosokeaksi ja nivelet notkeiksi. Tapaan pitkästä aikaa rakkaan ystävän, joka kertoo tarttuneensa unelmaansa sarvista. Itse tehdyssä kultalusikassa on tarjolla seikkailun makuinen vuosi. Halatessamme mieleen jäävät ilo, onni ja ikävä. 

Perä edellä alkanut kooste on kuin onkin kääntynyt positivismiin ja saldo jää plussan puolelle. Missi Pesti kiittää ja kertoo vielä, että viikon parasta pikaruokaa on vety, eteläkarjalainen alkuaine, jolle Helsingin herkutkin jäävät ainakin kerran kesässä toisiksi. Se on pakko käydä syömässä kauppatorilla, samaisessa kioskissa, johon tuli -80-luvun lopulla polkaistua aamuvuoroon tunnin unien jälkeen juuri kun oli ehtinyt polkaista pehkuihin. 

  

SIPERIA SAARESSA

10/06/2016

Nelisenkymmentä vuotta sitten, hiukan sotien jälkeen, suurin pelkoni kesän alussa oli, että joutuisin kesäsiirtolaan. Mielessäni paikka oli tuhmuudesta rangaistujen lasten kidutusleiri kaukana kotoa. Sinne joutuivat vain ne pahatapaiset ja epätoivoiset, joilla ei ollut aurinkoista mummolaa maalla ja kesävasikoitten syöttövastuuta. Jotain oli hommissani mennyt ennen lomia ilmeisesti aina pieleen, kun kuvittelin päätyväni tuonne menetettyjen tapausten siirtolaan vasikkavellin hämmentämisen sijaan. 

Paljon myöhemmin löydän itseni jokaisen kesän alussa painajaismaisesta työsiirtolasta Heposalosta. Huvilaelämää edeltää Siperia. Puunaamme paikkoja, raivaamme, kaadamme puita ja haravoimme itsemme parisuhteen kuilun reunalle. Kippari suojelee jokaista kuivanutta katajaa, myrtin oksaa ja närettä. Nalkutan perässä ja niitän käsisahalla tonttia voimasanojen säestyksellä avarammaksi. Turhaudumme työmäärän ja haaveidemme ristiriitaan. Punkin purema polvitaipeessa lopettaa hommani kuolemanleirillä ja siirryn työnjohdollisiin tehtäviin. Kippari jaksaa stalinismiani muutaman päivän. Vaihtoehdoiksi jää parisuhteen rovio tai luovuttaminen. Parkkeeraamme laiturille lepolassien selkämykset kohti Siperiaa juuri parahiksi ennen kuin kesä on ohi ja arktiset tuulet alkavat puhaltaa.   

(LÄHI) IDÄN HELMIÄ

06/06/2016

Helsingin jälkeen on ollut totutteleminen kauhan ja hellan väliin. Helppo ja herkullinen on lievästi haasteellisempi yhtälö Etelä-Karjalassa kuin Etelä-Helsingissä. Ilman suurempia luuloja tai odotuksia päätämme syödä terassilounaan Wanhassa Makasiinissa Linnoituksen vallien juurella. Paikalliset kalavalintamme lyövät ällikällä enkä meinaa hetkeen tajuta olevani kivenheiton päässä kotoa. Nautin paitsi omista ja Kipparin kaloista mainiolla Rieslingillä voideltuna myös siitä, että voin täysin palkein lähettää ylistyssanani keittiöön. 

Parinkymmenen kilometrin päässä sijaitseva vanha ratapihamiljöö Pulsan asema on vakioretkikohteemme. Kahvila- B&B- boutique onkin sitten jo jotain, johon ei aina pelkin paikallisin voimin täysin ylletä koskaan. Sveitsiläisen emännän ja pulsalaisen isännän hartiapankin tulos on tyylikäs kokonaisuus. Jokaisella käynnillämme paikka on ollut tupaten täynnä, vaikka ollaan kaukana kaupungin kahdesta kauppakeskuksesta. Paikassa on italialaisen perheyrityksen meininki, leipomukset tehdään itse ja palvelun huomaavaisuus on isommissa ympyröissä opittua. Retken seurauksena olohuoneemme lattialla on uusi upea villamatto aseman laajentuneesta sisustusputiikista. Vastoin kaikkia lainalaisuuksia ja ennakko-odotuksia Pulsan asema menestyy keskellä ei mitään. Arvostan!

KITKERÄ SIVUMAKU

05/06/2016

Tiedän ainakin puoli maailmaa, jonka mielestä kaikki on juuri nyt edessä. Viis siitä, että mittari näyttää yhdeksää, mieli on kevyt ja elokuu valovuosien päässä. Olen kulkenut viimeiset viikot piikki (ja meibi punkkitauti) lihassa, kitkerä maku suussa kohti vuoden mittaisen kesäni virallista loppua. Lauantain muihin päättäjäisiin verrattuna meininki oli kaukana elämä edessä-tunnelmista. Miten uskomattoman ihana vuosi ja miten järkyttävän pöyristyttävää, että se loppuu, tuosta vaan. Se, että vapautta on jäljellä vielä kymmenen viikkoa ei ole ollenkaan sama. Kesälomalla oleminen on toisesta maailmasta. Siellä ei Ellun kana potpottele kevyissä kengissä loppumattomaan auringonlaskuun. Ero on vissi. Vapaus ja loma ovat kaksi eri asiaa, jolle vain kokemattomat ja vähäntietävät voivat ymmärtämättöminä hymähdellä. Tosin vapauden huumaama ajantajuni soljahti hyvin pian normaaliuuteen, jossa vuosi EI ole rajallinen määrä aikaa. Ja tässä sitä nyt ollaan, hyyyyyvin pöyristyneenä siitä, että kesäkuun neljäs otti ja tuli, vaikka en ollut yhtään valmis! 

"Viimeiset" kesäpäivät ovat helteisiä, herkullisia ja punkkitunnelmaisia. Näen polvitaipeessa laikkuja, joita muut eivät näe. Kippari sanoo tarkistussopimuksensa irti ja sysää vastuun lääkärikaverilleni. Heikkonäköinen lähipiirini kehottaa ottamaan ilon irti kesästä. Kuulen rivien välistä ihan selvästi viimeisestä kesästä. Päätän aloittaa syömällä lähiruokaa ja juomalla kaukojuomaa.