10/06/2016
Nelisenkymmentä vuotta sitten, hiukan sotien jälkeen, suurin pelkoni kesän alussa oli, että joutuisin kesäsiirtolaan. Mielessäni paikka oli tuhmuudesta rangaistujen lasten kidutusleiri kaukana kotoa. Sinne joutuivat vain ne pahatapaiset ja epätoivoiset, joilla ei ollut aurinkoista mummolaa maalla ja kesävasikoitten syöttövastuuta. Jotain oli hommissani mennyt ennen lomia ilmeisesti aina pieleen, kun kuvittelin päätyväni tuonne menetettyjen tapausten siirtolaan vasikkavellin hämmentämisen sijaan.
Paljon myöhemmin löydän itseni jokaisen kesän alussa painajaismaisesta työsiirtolasta Heposalosta. Huvilaelämää edeltää Siperia. Puunaamme paikkoja, raivaamme, kaadamme puita ja haravoimme itsemme parisuhteen kuilun reunalle. Kippari suojelee jokaista kuivanutta katajaa, myrtin oksaa ja närettä. Nalkutan perässä ja niitän käsisahalla tonttia voimasanojen säestyksellä avarammaksi. Turhaudumme työmäärän ja haaveidemme ristiriitaan. Punkin purema polvitaipeessa lopettaa hommani kuolemanleirillä ja siirryn työnjohdollisiin tehtäviin. Kippari jaksaa stalinismiani muutaman päivän. Vaihtoehdoiksi jää parisuhteen rovio tai luovuttaminen. Parkkeeraamme laiturille lepolassien selkämykset kohti Siperiaa juuri parahiksi ennen kuin kesä on ohi ja arktiset tuulet alkavat puhaltaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti