ELEMENTISSÄ

20/02/2019

Olen taatusti ollut edellisessä elämässäni kukka. Niin tutulta tuntuu kukkien seurassa.

Viisaiden kiinalaisten mukaan elo soljuu jouhevasti, kun energiat virtaavat kitkatta läpi viiden elementin, tulen, maan, veden, metallin ja puun. Tasapaino elementtien välillä on elämän perusta. Hyvät kiinalaiset - saanen lisätä listallenne kuudennen elementin, kukan. Mikään maailmassa ei voi olla tasapainossa ilman kukkia. Kukaton elämä ei ole muuta kuin maanpäällistä taivallusta harmaan metallin kalskeessa, kipunoiden sinkoillessa sinne tänne, silkkaa onttoa kalinaa ja loskassa tarpomista, jos saan hiukan kärjistää. Kiinalaisetkin sen kohta ymmärtävät, että kukat yksin riittävät tasapainoon.

Tässä valossa on tietysti suoranaista omakehua väittää olleensa edellisessä elämässään kukka. Haisee kauas! Jos yhtään kateuden vihreyttä siellä ruudun toisella puolella haalistaa, niin en varmaankaan ole ollut kielo, ruusu enkä pioni, puhumattakaan lemmikistä, kaunokaisesta tai venuksen kengästä. Siitäkin huolimatta että olevaisuuteni näkyvä ilmentymä elämän kiertokulussa olisi ollut hullukaali, harmio, kalmojuuri, seittitakiainen tai kihokki, on se ollut kaunis olevaisuus. Kukka ei koskaan ole ruma. Se on kaunis niin versona, nuppuna, täydessä kukinnan röyhyssään kuin lakastuneenakin. Paitsi flamingon kukka. Aina kun katselen kukkia tai hypistelen niitä, elämässä on kaikki hyvin. Olen elementissäni. 

Pääsin taannoin kukkataivaaseen. Tai itse asiassa taivas tuli maan päälle, tarkalleen ottaen Suomen Töölöön, kukkaidolini Kreetta Järvenpään work shopin muodossa. Kukat sen kertokoot tuhansin sanoin: Olin omieni joukossa.

HORROKSESSA

03/02/2019

Kaakkoisen rajaseudun päälle on jämähtänyt moskovalainen mannerilmasto. Että päivää vaan lumipeitteen alta! Peittoa totisesti piisaa ja uutta vihmoo maiseman täydeltä. Talvi, mikä ihana syy horrokseen! Kiinan pään viisaat tosin ajattelevat, että talvi on ikään kuin opas, jonka käsikynkässä pimeyksien läpi kulkemalla voi löytää mahdollisuuden uusiutua. Uudestisyntymä ei tule pakolla ponnistaen, ei tahdonvoimalla eikä kello kaulassa. Vaatii uskoa, että jossain tumman uumenissa itää ja versoo.

Hah! Olemmekin ystävän kanssa itäisen viisauden koulukirjaesimerkkejä, emme hikistä pumppausta vieroksuvia lapamatoja. Emme kerta kaikkiaan päädy kuntosalille kaikista talven aikana tehdyistä suunnitelmistamme huolimatta. Lihas ei ole vielä valmis versomaan. Viimeeksi kalenteria katsoessamme oli sitä paitsi aivan väärä kuu. Kaikki sen tietävät, turha on yrittää väärän kuun aikana mitään kasvattaa, susi tulee niin tomaatista, pitkästä letistä kuin mitä ilmeisemmin siis myös lihaksesta. Olemme tehneet jopa unelmakarttoja tavoiteltavan muskelikoon määrittämiseksi ennakkoon. Mutta allit, nuo lepotilaisten lihastemme kuningattaret pistävät vastaan, siitä yksinkertaisesta syystä, että on talvi. Rakastan kehon viisautta!

Omalla kohdallani en luota kevään, kesän tai syksyn salille kirmaamisen ihmeeseen yhtään sen enempää. Muutama vuosi on mennyt lonkkaa vedellessä, ei perässä, vaan varsin sujuvasti, keski-ikäisen kroppani pistämättä mitenkään hanttiin, valittamatta.

Kiinalaisteorioista piittaamatta suunnittelemme salille paluuta kuitenkin hellyttävän sinnikkäästi, suorastaan fyysisellä voimalla ja pyrimme raivaamaan esteitä tieltämme pohtien mm. sitä, miten muokkaisimme salia sieluillemme sopivammaksi. Lenkkareitten ja trikoitten lisäksi varustukseen tarvittaisiin ainakin pulkkalastillinen kukkia, tuoksukynttilöitä, diffuusereita ja muita salin visuaalista ilmettä ylevöittäviä elementtejä. Tosin sanonpa vaan, että jalkakyykkyhelvetti ei muuksi muutu edes paratiisisimulaattorissa ähkittynä. 

Jäämme hymyilemään lyijykynällä kirjoitetuille "salille"-käskyille ja jätämme tilanteen talven haltuun.