MIELENTERVEELLISTÄ

30/10/2016

Jottei totuus täysin vääristyisi, jatkan edellisen postauksen teemalla. Kausittainen pastalla läträäminen  on hyvä esimerkki siitä, että syön sitä, mitä mieli milloinkin pyytää. Uskon vakaasti siihen, että mieli ja keho ovat oikeassa - silloinkin, kun pyyntölista on jumissa red velvet cup cakesien kohdalla. En ole  koskaan säätänyt itselleni ravintokieltolakeja tai elänyt ehdotonta elämää. Lähes ainoat asiat, joita mieli ei vapaaehtoisesti hamua, ovat puolipakolliset arkilounaani ja silakkapihvit. Sieluni italialaisosiota on kiittäminen siitä, että elän syödäkseni enkä toisin päin. Ranskalaisosio pitää huolen shamppanjatasapainosta. Oman elämäni keittiöpsykofilosofina suosituslinjaukseni on se, että mielenterveellinen on terveellistä. 

Arkeen palaamisen parhaimmistoa on oman hellan ääreen palaaminen. Lähes puolen vuoden saalistamisen jälkeen osun marketin nyhtökaura-apajille vihdoin täydellisellä ajoituksella. Hamuan kärryyn kaikkia makuja ja kokkaan paketin mukana tulleista resepteistä pitaleivät ja porottoman käristyksen lähes pilkulleen ohjeiden mukaan. Poroton käristys aiheuttaa totaalisen hämmennyksen, sillä satsi maistuu muusin ja puolukoiden säestyksellä poronkäristykseltä. En liene ainoa, joka on joutunut tarkistamaan tuoteselosteesta, ettei ole sittenkin tullut syöneeksi lihaa. Viimeisen paketin kauraa tuunaan teriyakilla, jämäkasviksilla ja nuudeleilla.  Aidosti terveellinen on mielenterveellistä potenssiin X. 

Korianteritunnustuksen vapautettua estoni päätän avautua myös avocadosta. Kuvan aamusmoothiessa ei ole sitä puolikastakaan. Hyvää ja vihreää tuli ilmankin. Syön avocadoa. Mutta. Ensinnäkin, tarvitsisin markettikaverikseni avocadokuiskaajan, jotta pystyisin valitsemaan juuri sopivan kypsyysasteen omaavan yksilön. Toiseksi, eiväthän avocadot maistu juuri miltään, häh? Nautin avocadotoasteja ja avocadotomaattileipiä suurella halulla, mutta niissähän jutun ydin on cream cheese. Mikä nyt EI maistuisi juuston kaverina hyvältä, häh? Ostan tästedeskin verkkopussillisen lähes mustasta sesongin trendikkäimpään tummanvihreään sävyttyneitä, upean pintastruktuurin omaavia avocadoja silkassa sisustustarkoituksessa ja antaudun avocado-oikeuden tuomittavaksi.

PASTAMPI JUTTU

27/10/2016

Olen kova puuhailemaan listoja. Lepo vaan Kippari, kannattaa ehdottomasti tulla kotilomille, kyseessä ei  nimittäin ole remppalista, ei rakennuslista eikä edes koodauslista. Työstän pastalistaa. En oikeastaan koskaan yksin ollessani kokkaile pastaa. Sielu ei siedä vaikka vatsa vetäisi. Pasta on tunneruokaa. Kirjoitan ranskalaisille viivoille lempiannoksiamme, etten vain unohda hämmentää  niistä yhtäkään. Tankkaan kaapit täyteen pastapaketteja ja öljyän kapustoja. Alkuviikon kansainvälinen pastapäivä ei ole mitään meillä starttaaviin pastakarnevaaleihin verrattuna. 

Ultimatumlempipastani on spaghetti alle vongole. Böndeltä pikkusimpukoita löytyy nyhtökauraakin harvemmin ja jos sattuu löytymään, rohkeus ei riitä moisia pitkämatkalaisia hankkimaan. Syön vongoleni mieluiten merellisessä taustakohinassa. Kotona kokkailtavia toisen sijan pitäjiä onkin sitten pitkä lista: italialainen raakamakkara, tomaatti ja fenkolinsiemenet, Alenin Mutti-sooseineen kaatanut täydellinen tomaattikastike (kiitokset reseptistä Vatsa sekaisin kilin kolin!), aglio-olio-peperoncino, lohi ja sitruuna, puttanesca, tatti-voi-voi-voi-voi-voi ja pippuri...voisin jatkaa maailman tappiin. Löydän kaupan hyllystä ystäväni Angelan kotiseuduilta Napolin kupeesta Beneventosta Pohjolaan lennätetyt Rummon pastat. Ostan paketteja kyllä ihan sisustustarkoituksessa. Kippari maistaa heti, jos lautasella ei ole Barillaa. Syvimmät pastatunteet olen luonnollisesti kokenut Italiassa, ystävien keittiöissä yhdessä kokkaillen ja nauttien. Kaikkien retkieni aikana en ole kuitenkaan tavannut yhtään mammaa, joka hauduttaisi kastikettaan puolta päivää niin kuin legendoissa kerrotaan. Kotimaassa monien pettymysten kouluttamana en koskaan syö pastaa ravintolassa. Sen sijaan lasagnen olen ulkoistanut kokonaan Stoccan Delille. Häpeämättä tunnustan, että tekevät maan parasta, ehkä jopa saapasmaan.    

Avocadopastaa en ole oikein vieläkään sisäistänyt. Silmiin osuu samaisen reseptikuningattaren uusimman pastafuusion, korianteripestopastan resepti. Korianteri vainoaa minua, olen siitä vakuuttunut. Kuulun siihen hämäräperäiseen promillen kokoiseen vähemmistöön, jonka mielestä korianteri maistuu shampoolle. Hiilaripoliisit ovat pikkutekijöitä tämän korianterinatsin rinnalla, mutta vihannesosastolla kärryyn kuitenkin luiskahtaa pari shampootupasta. Ennen kassajonoa  tosin kiikutan pussit takaisin hyllylleen korianterimato sitkeästi korvissa soiden. 

KOTIOHVISE

24/10/2016

Sisustuskoulussa opin, että jokaisella kelpo suunnittelijalla on oma handy man-verkostonsa käden ulottuvilla. Puhelinsoitto ja putki-, sähkö- ynnämuumies on projektin kimpussa, homma hoituu ilman ongelman poikastakaan ja suunnittelija voi keskittyä ideoiden hiomiseen. Huomaan olevani onnekas suunnittelija. Jos ei aina aivan käden ulottuvilla niin ainakin sateliittipuhelun päässä minulla on melkein kaikki tarpeelliset miehet yksiin nahkohin pakattuna. Varsinaisten projektien antaessa odottaa itseään en siunkaan lorvi toimettomana. 

Viime lomalla koodaamisen ja muun vakiopuhteen lomassa Kippari saneeraa meille suunnitelmieni mukaisen pienen kompaktin kotitoimiston. Eivät ole menneet hukkaan P-Erkin mittakaavapiirustustunnit saati Sirkan neljän (viiden?) E:n teoriat. Saan aikaan valkoisen suorakaiteen, jolle mahtuu KonMarinoinninkin jälkeen häthätää tuikitarpeellisin. Kokonaisuudelle tulee kustannuksia 9.90€. Urbaanin inspiroivista kaupunkinäkymistä huolimatta toimisto töröttää iskemättömänä pölyyntymässä, kun levitän laitteeni entiseen malliin ruokapöydälle avokonttorityyliin. 

VIIKON SUPERLATIIVIT

23/10/2016

Olen ääriäni myöten täynnä hyväntekeväisyyttä. Oman navan ja adoptoitujen kotikulmien ympärillä pyöriminen antaa supernaisen voimat. Sopii arjen tulla nykimän viitan liepeistä, ei paljon tutisuta, eteen päin sano mummo lumessa! Helsinki, Rakkaimpani, teit minusta kauniin, tavallaan. 

Edellistä toteamusta tehostamaan hankin huvittavimmat kasvojenrestaurointiaineet pitkään aikaan. Putsarin nimi on NUORI ja naamion Dirty Pretty Things. Edellisen vaikutuksia syynään peilin edessä aikuisnäkölasit päässä. Jälkimmäinen ihollalla näytän ja haisen erittäin lantakasaan lipsahtaneelta. Valintojen taustalla on poika nimeltä Paris. Astun puotiin puolisen tuntia sen avautumisen jälkeen, mutta Parisilla on vielä aamukahvi ja meikkaushommat kesken. Muu unohtuu, kun Paris ottaa naamatauluni valon puolelle pelastamisen päivän tehtäväkseen. Saan parasta palvelua maailman ehkä kauneimmalta miespojalta. Ja sanonpa, että on niitä jokunen tullut matkojen varrella vastaan.

Parhaan oivalluksen pitkään aikaan saan Plan B:tä siemaillessa. Se kuuluu seuraavasti: Plan B:n paras paikka on punaviinilasissa. Keskivaikeasti kontrollifriikille, epävarmuutta ja keskeneräisyyttä kehnosti sietävälle pääkopalleni ajatus on suuri. Päätän uskoa, että joogaopettajani on oikeassa; elämä kantaa ja risteyksessä tietää sitten, kun risteyksessä on. Sitä paitsi sen verran näyttöä asiasta on viime aikoina esiintynyt, että uskominen ei ole edes työlästä. Jalat ovat vieneet oikeisiin paikkoihin ilman että pää on ollut niihin mitenkään käsi kädessä. 

Parhaassa tapauksessa käy niin, että kun lähtee hankkimaan jotain ihan muuta tuleekin saaneeksi sielun siskon. Pienien ympyröitteni kehäviivoja venyttävät ihanat naiset. Kannustus ja tsemppaus ovat sielua silittävää ja arvokkaaksi tekevää. "Naiset, jotka eivät kannusta toisiaan, palavat helvetin tulessa..."-tai jotain sinne päin. Kuulostakoon Stieg Larssonin Millenium-trilogian uudelta osalta, mutta on niin totta.  

Kaikenlaisia viisauksia tulee vastaan, idea pyörii saman ajatuksen ympärillä. Iltateen joogaava buddha  toteaa pussin pidikkeessä hyvän viikon päätteeksi "You are unlimited". Pakko uskoa, jos kohtalon buddha niin sanoo. Tulee mieleen muutama muukin elämän viisauksia ladellut: "Sun pitää funtsii tarkkaan mitä sä haluut, ku sä saat sen mitä sä haluut"... tai jotain sinne päin sanoo Andy. Olen mieluusti mukana tässäkin, vaikka Kapteenin puistikossa vastaan tuleva elämän filosofi näyttääkin ajoittain kadottaneen oman visionsa. 

HYVÄÄ MINULLE

20/10/2016

Tuunailen päähomminani syksyn I♡Me-teemoja itseni näköisiksi. Viikon mittainen täsmähyväntekeväisyyskampanjani keskittyy häpeilemättä oman navan ympärille. Erityisen hyvää tekee istahtaminen erilaisten kippojen, kuppojen, patojen ja kattiloiden äärelle. Silmun punavuorelaiskorvike on Kuuma. Viime talvinen pikku-Kuuma on muuttanut, kasvanut, kuumentunut ja lyöttäytynyt kimppaan Nest Factoryn kanssa. Vakoilen avokadotoastin takaa aamupalaveeraajia ja työpostien seulojia ja olen varma, että erotun taustasta paperihesareineni taiteilija-Kusaman tavoitteesta huojentavasti poiketen. 

Erityisen hyvää tekee syödä hyvässä seurassa. Tyhjennämme Löylyssä Jasperin kalasoppakattilan sisustuskollegan ja Hemmon kanssa omin erityistehostein. Talon puolesta tuleva takkatuli jää niille kirkkaasti toiseksi. Rosteriin suuntaan rehellisesti Kape edellä, ystävä vanavedessä. Aavistus kuitenkin on, että herra-Aihisella kumppaneineen on lusikka hanskassa. Emme pety. Ruoka on uskomattoman hyvää ja tunnelma rennon tyylikäs. "Ilon kautta, Häh?" 

Syömisten lomassa ideoimme ystävien kanssa Koodarille lisää hommia. On jo sanomattakin selvää, että Koodari on enää sivutoiminen Kippari ja että on silkkaa tuuria, että laiva on seilannut viime viikot pinnalla ja kohtalaisen oikealla reitillä. Ystävä on sitä mieltä, että Koodarilta saattaa katketa verisuoni päästä kaikkien uusien muutostöiden toteuttamisessa. Todennäköisempää on se, että paatti vain uppoaa ja Kippari tekee Schettinot pelastautumalla uiden lähimmälle autiolle saarelle ilman ainummaistakaan someyhteysaparaattia. Luen rivien väleistä myös lievää pelkoa siitä, että Kippari tulisi yllätetyksi hytistään itse teossa. Entisenä skönärinä tiedän, että miehistö ei koskaan armahtaisi bloggaavaa Kipparia. 

HUUDEILLA

19/10/2016

Paluu viime vuoteen sujuu leikiten. Tutuilla huudeilla on helppo leikkiä olevansa taas suloisen joutilas. Kievon kortteleita ristiin rastiin niin, että ansaitsisin Viikon kävelevä punavuorelainen-palkinnon. Merkillepantavaa on, että kiepomiseni etenee hämmästyttävän samaa askellusta erään varsin tunnetun näyttelijättären kanssa. Istumme kulmakuppilassa aamiaisella yhtä aikaa ja törmäämme torin reunalla ja kadunkulmissa monta kertaa päivässä. Jos katson ikkunasta ulos aamulla tai illalla, näyttelijätär kulkee muina naisina kadun vastakkaista puolta. Eikä siinä vielä kaikki; sen kerran kun avaan tv:n kenenpä muun ääni sieltä suoltaakaan mainoslauseita olohuoneeseeni. Herää kysymys, kuka stalkkaa ja ketä.

Poikkean HAM:iin Yayoi Kusaman näyttelyyn. Alkuvuosien da vincimäisen tarkkojen luonnosten jälkeen taitelijalla on hirttänyt hihna kirjaimellisesti kiinni ja pallo on ilmeisen hukassa vieläkin. Näyttely on paitsi pettymys myös ahdistava. Esillä on vain seinällinen isoja värikkäitä kuvioverkostoja. Loppu on pilkkujen ja pötkylöiden ääretöntä toistoa. Tekee mieli pelastaa taiteilija taustansa imusta ja laittaa hommalle piste. 

SIELUNKOTOILUA

15/10/2016

En osta lentolippua Italiaan, ostan junalipun Rööperiin. Valintaan ei liity pienintäkään kompromissia, rakkauteni Helsinkiin on samaa kokoluokkaa Italian rakkauden kanssa. Sisäinen Signorina on hänkin varsin tyytyväinen päätökseen. Bulevardin Casa Italiassa pääsee sitä paitsi pääkallopaikalle  askeltamalla muutaman portaan katutasosta sen sijaan, että puutuisi reilut kolme tuntia ahtaassa turistiluokassa. Eväätkin ovat muoviin pakattuja kolmioleipiä huomattavasti herkullissimat. Lähes ainoa ero tunnelmaan on se, että Bulevardilla ei korjata oliivisatoa. 

Teen oloni kotoisaksi hankkimalla ensi töikeseni leipää ja kukkia. Suhde Ekbergiin ei ole pähkinäistä Fredriciä syvempi, mutta monista muista elämän viimeaikaisista valinnoista olen hämillisen onnellinen. Silmu on enemmän kuin kahvila, jossa juodaan kahvia, Mandula on enemmän kuin studio, jossa joogataan ja Inbloom on ehdottomasti enemmän kuin kauppa täynnä kauniita kukkia. Hullut päivät eivät lisää Stockmannia listaan. Sen sijaan Cosista en ole niinkään varma. Osun  nimittäin cashmirostoksille yhtä aikaa Evan ja Efvan kanssa. Maksamme muina blondeina vierekkäisillä kassoilla samanlaisia huivejamme ja olen melkein varma, että Kämpin sviittikin olisi enemmän kuin Kämpin sviitti, jos sen jakaisi shoppailusamisten kanssa shamppanjaa ennen konserttia siemaillen. 

SISÄINEN SIGNORINA

10/10/2016

Näin pitkälle syksyä pääsen ennen kuin sisuksieni Signorina alkaa pitää kovaäänistä mekkalaansa. Edellisestä Italiasta paluusta on 67 päivää. Signorina on vahvasti sitä mieltä, että olisi jo aika. Käsitehosteet ja äänen voimakkuus pyrkivät pintaan siviiliarjessa ja joudun antamaan selityksiä loman tarpeesta. Kaipaan Italiaan voimakkaimmin aina syksyisin. Vuonna anno domini Toscanan kirpeän kuulaisiin syysaamuihin syntynyt rakkaus saa (ikä)Signorinan sydämen yhä sykkimään. Mikään ei voita piipuista vielä kosteaan aamuun tupruavaa palavan puun tuoksua tai illalla reikäpannussa paahtuvia kastanjoita. Signorina on myös talven lapsi. On aivan erityinen viehätyksensä säästää keskiaikaisen kivitalon kaasulla lämmittämisen kustannuksissa ja odotella sitä, että punaviini saavuttaa juomalämpötilan, puhumattakaan polven yli ulottuvan nousuveden vallassa Venezian sumussa kahlaamisesta. 

Tarkalleen vuosi sitten olimme Siciliassa. Makunystyrämuistini sanoo, että minuutilleen vuosi sitten kielen päällä oli juuri uppopaistettu arancini tai friteerattu meren elävä. Signorina alkaa olla pidättelemätön. Hillitsen mölyä Chiantin jämillä, mutta tyyppi ei ota rauhoittuakseen vaan vaatii lentolippuja painokkain -issimo-päättein. 

KLIK

01/10/2016

Koodailut on koodailtu, Kippari tekee töihin lähtöä. Kaikki alkaa olla totuuksien latelemista vaille valmista. Kiertelen enteriä kuin kuumaa puuroa kielen kannat kohmeessa. Suloinen joutilaisuus sai säilömään hyvää. Dolce far'niente oli keveää näpyttelyä hetkistä elämässä. Klikkauksen päässä maailmasta mietin erään muinoin kirjallisesti tärkeän kerubirunoilijan kysymystä "kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?"

Kovin hiljaiseksi miettiminen pistää. Kippari ihmettelee kun töihin voi lähteä ilman, että korvissa soi. Päätän jatkaa kuin en olisi mitään päättänytkään. 

AUKKOJEN HALLINNAN MAASTOHARJOITUKSISSA

30/09/2016

Ulkoilutan kameraa lenkkipoluilla ja iltakävelyillä. En vieläkään hallitse aukkoja enkä laukauksia, räiskin menemään ja harvemmin saan sitä, mitä tilaan. Maestron sijoitukset teoriaopintoihini eivät tuota kummoisiakaan tuloksia, mutta tuntuu, että luonnossa olen tekniikkani kanssa edes astetta läheisempi kuin neljän seinän sisällä. Epäilen suuresti sattumaa tai luonnonvalon osuutta asiaan. 

Stailaan maahan pudonneita lehtiä parempiin sävypostitiohin ja asettelen tatteja ojennukseen polvet ja niskat jäykkinä. Lupiinin lehtien kastepisaroita en sentään pudotellut pipetillä, aitoja ovat. Käsi kaapinoven kahvalla tärisee. Riittääkö aitous?