19/10/2016
Paluu viime vuoteen sujuu leikiten. Tutuilla huudeilla on helppo leikkiä olevansa taas suloisen joutilas. Kievon kortteleita ristiin rastiin niin, että ansaitsisin Viikon kävelevä punavuorelainen-palkinnon. Merkillepantavaa on, että kiepomiseni etenee hämmästyttävän samaa askellusta erään varsin tunnetun näyttelijättären kanssa. Istumme kulmakuppilassa aamiaisella yhtä aikaa ja törmäämme torin reunalla ja kadunkulmissa monta kertaa päivässä. Jos katson ikkunasta ulos aamulla tai illalla, näyttelijätär kulkee muina naisina kadun vastakkaista puolta. Eikä siinä vielä kaikki; sen kerran kun avaan tv:n kenenpä muun ääni sieltä suoltaakaan mainoslauseita olohuoneeseeni. Herää kysymys, kuka stalkkaa ja ketä.
Poikkean HAM:iin Yayoi Kusaman näyttelyyn. Alkuvuosien da vincimäisen tarkkojen luonnosten jälkeen taitelijalla on hirttänyt hihna kirjaimellisesti kiinni ja pallo on ilmeisen hukassa vieläkin. Näyttely on paitsi pettymys myös ahdistava. Esillä on vain seinällinen isoja värikkäitä kuvioverkostoja. Loppu on pilkkujen ja pötkylöiden ääretöntä toistoa. Tekee mieli pelastaa taiteilija taustansa imusta ja laittaa hommalle piste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti