TÄYDELLINEN KYPSYYS

30/03/2017

Olen sitä mieltä, että aika on suhteellista ja numerot sopimuksia. Mutta ei käy kieltäminen etteivätkö askelmittarin totaalilukemat ihmetytä. On tullut tallattua. Viime aikoina, maagisen kilometritolpan lähestyessä, olo on ollut kuin jumiin jääneissä keltaisissa valoissa. Odotan kärsimättömänä mokoman paalun ohittamista ja värin vaihtumista. Ah ikuinen vihreä - täältä tullaan elämä! Entisen tytön innolla.

Pienellä matemaattisella älyllä siunatussa päässäni ei onneksi ole tarpeeksi järkeä ymmärtämään lukemiani. Joku aika sitten kokeilen leikkiä ikäkriisiä. Yrittämällä yritän tehdä asiaa numeroista. Tirautampa kyyneleenkin siltä varalta, että puoli elämää on todennäköisesti jo eletty. Mutta sitten tapahtuu jotain ennen kokematonta ja mullistavaa: ajattelen ensimmäistä kertaa elämässäni, että lasihan on puolitäynnä, siis puolitäynnä!  Ikä ei olekaan piikki lihassani! Mutta jos siellä sen sijaan olisi paistomittari, se näyttäisi mitä todennäköisimmin täydellisiä kypsyyslukemia. 

Oivallus saa ensimmäisen todisteensa sovituskopissa. Kauppaan astuessani en todellakaan tiedä olevani kypsä toiselle kierrokselle -90-luvun alun lempipöksyjeni kanssa. Pilke silmässä oleva farkkukauppias, joka selvästi haistaa historian havinan ympärilläni, osaa muotoilla sanansa ja päädyn kuin päädynkin vetämään housut jalkaani. 

Loppu on legendaa. Mama(jeans) is back home.

MUUTAMA SANA

27/03/2017

Luen juttuja kirjoittajilta, joita arvostan. Vaihdan ajatuksia verbaali-idolieni kanssa. Etsin inspiraatiota. Kyselen itseltäni kuinka hyvä olen. Vai kuinka huono? Huolehdin päivät pitkät, kuka tykkää ja miten paljon. Että onko mitään mieltä, kun lähimpään miljardiin pyöristettynä koko ihmiskunta ei tykkää. Hohhoijaa! On vähän juttu jumissa ja pieni valkoinen totuus hukassa jossain bittiavaruudessa. 

Ei yhtään huvita olla epävarma ja heikoilla tai piipertävä pelkomummon perillinen. Kypsän supernaisen viitta on tilapäisesti ties missä. Hölöttäjä pään sisällä käyttää heti tilaisuutta hyväkseen, moittii vähän mennessään ja pistää häpeämään tullessaan. Surkea piika, mutta hankalasti irtisanottavissa. Pitää kiinni vuosien vakivirastaan ja vetoaa työkokemukseensa.

Hengittelen ja mietin suuntaa. Teen oman osuuteni tykkäämisissä, tekemisissä ja olemisissa. Se on tarpeeksi. Seison peilin edessä ja kerron rakkauksiani niin kauan, että joutoiho asettuu elämäniloisiin riveihinsä. Sillä jos jotain olen tähän mennessä oppinut niin nämä kaksi asiaa: 

1) Mikään ei ole niin varmaa kuin se, että mikään tunne ei ole pysyvä. Jos se on tullut, se myös menee. 

2) Jos janottaa, kannattaa juoda vain laatujuomia. Pätee niin kahviin, mehuun kuin kuplajuomiinkin.

VIIKON HUIPUT

21/03/2017

Itärajan parhaasta italialaisravintolasta iltaa! Tuurikokin ja apupojan Cucina Infernossa on  saapasmaaviikot. Apupoika pilkkoo ja Tuurikokki hämmentää. Tiimin tunnelma on vähintään yhtä tulinen kuin Gordonin keittiöissä, vaikka padassa porisisi vain pastavesi. Parempaa ei saa edes Rossosta!

Italian ikävä on huipussaan. Kaipaan viime huhtikuuta ja Angelan ja Marion keittiöitä niin että silmissä vetistää. Kaipaan jopa omaa vuokrakeittiötäni ja farssiksi muuttunutta uuninkorjausepisodia naapurin poliziotton kanssa. Italiaanot ovat tunnetusti moniottelijoita, mutta tällä poliisikorjaajalla ei ollut pienintäkään aikomusta saada uuniani toimimaan. (Viime huhtikuun blogiarkistoissa tosielämää Toscanasta). 

Ikävän taltuttamiseksi Cucina Infernossa valmistuu parsarisottoa ja juustopippurispaghettia. Nälkä kasvaa syödessä, samoin ikävä.

Viime aikojen huippuotoksiani ovat ehdottomasti selfiet. Olen kuullut paljon ehdotuksia ja neuvoja, joiden mukaan blogini kiinnostavuuden kannalta olisi ehdottoman tärkeää lisätä postauksiin enemmän kuvamateriaalia itse kirjoittajasta. No sitä saa, mitä tilaa: snapchat-filtteröityä opossumisissiä muistuttava blogikasvo täällä jää innolla odottamaan kävijälukujen pauketta. 

Saimaa sulaa pikavauhtia. Huippukokemus nimeltä avantouinti siirtyy kypsempään ikään. Heippa talvi, en jää kaipaamaan sinua!

KOTINAINEN

19/03/2017

Listaan huvikseni puuttuvien palasieni paikkoja. Niitä, joihin olen murustellut itseäni lyhyillä tai pidemmillä reissuilla, lähellä tai kauempana. Paikkoja yhdistää se, että rakastan niistä jokaisessa itseäni aivan erityisen paljon. Hymy on herkässä, jalka keveä ja keuhkoissa tilaa. Päästä puhumattakaan. Ne ovat koteja poissa kotoa. Sillä mitään niin ihanaa ei ole olemassakaan kuin koti.

Koti on ihmisen parasta aikaa, sanon minä! Se on oman (ja Kipparin) näköinen paikka maailman synkkyyksissä. Kotona olen turvassa. Sinne eivät maailman meiningit yllä. Paitsi puuteriroosa - nykyinen yhteinen lempivärimme. Ymmärrän, että meillä alkaa olla sitä sopivassa määrin.

Kuuntelen aamuradion kotikeskustelua. Toimitus päätyy määrittelemään tekijän, jonka ansiosta koti tuntuu kodilta. Tekijä on kasa. Tai kasat. Epämääräiset röykkiöt ja pinot sitä sun tätä siellä sun täällä. Toinen toimittajista on hulluden puuskassaan siivonnut kasat pois ja tuntee sen jälkeen itsensä kodittomaksi. Olen taas vähällä soittaa lähetykseen. Vihaan kasoja kaikkialla muualla paitsi ovellisissa kaapeissa ja komeroissa. Olen tiptop-tyyppi. Rakastan järjestystä ja siisteyttä, mutta pyrin ulkoistamaan siivoamisen aina kun mahdollista. Dilemman ratkaisu on jo monta vuotta ollut seuraava: Kippari hoitaa kotona ollessaan viikkosiivouksen ja perjantaina töistä tullessani rappukäytävään asti tuoksahtaa lily of valley. Muulloin elän (kuulemma) kuin pellossa. Pellon mutaisuutta tutkitaan törnin jälkeen lattianpesuveden tummuuden perusteella päivittelyin säestyksellä.  

En ymmärrä miten kodin ajaminen kaaokseen saa ihmisen voimaan paremmin tai olemaan jopa luovempi. Tiptoppiuttani on yritetty vuosien varrella "parantaa" ystävällismielisin ehdotuksin. Eräs kaaoksessa elävä ehdotti kotien vaihtoa muutamaksi viikoksi (taatusti oma lehmä ojassa) ja toinen mutapainia, koska sonnassa pyöriminen kuulemma auttaisi siihen, että pöytäpinnat eivät kiiltelisi ainaista puhtauttaan. On myös epäilty, että saatan olla päästäni sekaisin, koska ympäristöni ei sitä ole.

Olen kotinainen. Rakastan näitä muutamia neliöitä maailmankaikkeudessa, joiden sisällä olen kokonainen. Ilman kasan kasaa, ilman läjän läjää. Kaikkine puuttuvine palasineni.

ILO SAA JÄÄDÄ

12/03/2017

Reilu vuosi sitten olin villin konmarinoinnin vallassa. Marinoin hurmioituneena sukkia, pikkuhousuja, pyjamia, sukkahousuja ja t-paitoja. Iloa tuottamattomat yksilöt päätyivät jätesäkkeihin ja iloa tuottavat neliöksi viikattuihin riveihin laatikoihin. Vihdoinkin joku suorastaan määräsi, että kotonakaan ei passannut kulkea virttyneissä kalsareissa tai pohjat läpikuultaviksi hioutuneissa sukissa. Kiertoon lähti paljon muutakin turhaa. Samaan tahtiin kun kiikutin keräyspisteisiin ja kirpputoreille jonkun toisen aarteita, vaatehuoneessa ja vinttikomerossa tuntui jatkuvan sinnikäs sikiäminen. Sanomattakin on selvää, että hyydyin koko hommaan ja että Marie Kondolla ei ole enää sijaa coffee table-kirjapinossa.

Ajatus jää kuitenkin elämään. Pyrin sisukkaasti pois iloa tuottamattomasta. Hackmannin lusikka suussa syntyneelle siinä on omat haasteensa, mutta paljoon voi vaikuttaa. Hyvä elämä on valinta. Lempikahvilani vessaviisaus tiivistää ilon ytimeen keskittymisen. Jos Kondo koskaan vierailisi siellä, seuraava kirja kertoisi satavarmasti elämän marinoinnista noihin neljään (kolmeen) kohtaan. Kopioin tiivistelmän huoneentauluksemme pienin aikatauluviilauksin. 

Sen enempää muihin kohtiin menemättä, totean ties monettako kertaa, että elämän suurimpia iloja on syöminen, oheistoimintoineen. Pirkkojen äitien jäihin pakkaamat venussimpukat tuovat arki-iltaan selaisen määrän iloa, että pääsee itku. Merenrantaravintola on meillä, koska valitsen niin. 

VIIKON HUIPUT

09/03/2017

Saan yhteydenoton valokuvausjumalien taivaasta. Huippu homma - sielläkin luetaan blogiani. Tummat kuvat ja valonpuutteen tuskanhuutoni on kuin onkin kuultu. En ehdi edes kolkuttaa, kun ovi jo raottuu. Mestari lähettää sähköpostissa kuvitetun rautalankamallin kameran valotuksen lisäämisestä ja pitää kaupan päälle puolen tunnin puhelinluennon samasta aiheesta. Opastus ei suinkaan ole ensimmäinen laatuaan, mutta vasta nyt olen vastaanottavaisemmassa tilassa kyseiselle heprealle. Koen valtavan valaistumisen. Mestarin opastuksella löydän kamerasta säätimen, josta olen tähän saakka ollut autuaan tietämätön. Säätimessä on numeroita, miinuksia ja plussia ja mitä todennäköisimmin juuri niiden takia se ei ole aiemmin ylittänyt havaintokynnystäni. Hallelujaa! Pääsen vihdoin pois pimeiden kuvien laaksosta, kohti kirkkaita otoksia. Ehkä. 

Rakastan tuota ylintä kuvaa. Thaimaalaisista katujen asukeista ikuistettu otos kertoo mielestäni kaiken oleellisen perhe-elämän ihanuudesta. Ei liene vaikeaa arvata keneen kuvassa samaistun.  

( 📷 Teemu Keränen )

Käymme katsomassa uuden elokuvan Manchester by the sea, joka yltää helposti viime aikoina katsottujen elokuvien huippuihin. Tarina on kaunis ja surullinen, koominenkin. Valkokankaalla on totista porukkaa, mutta salista poistutaan hymyillen.

TRENDITIETOINEN

08/03/2017

Seuraan mielelläni kuhinaa trendi-ilmiöiden ympärillä. Erityisen kiinnostavia ovat muotiin, ruokaan ja sisutukseen liittyvät tulemiset ja menemiset. Hämmentäviä sen sijaan ovat erinäiset uudet tulemiset. En ole alkuunkaan valmis repukeutumaan Leviksen 501:iin, varsinkaan mom jeans-nimisiin. On tämä boy friend-kuviokin vielä vaiheessa. Edellisestä permanentistakaan tulee tuskin koskaan kulumaan tarpeeksi aikaa. Päälaelta hartioille 45 asteen kulmassa laskeutuva velttokiharainen pyramidimalli oli se mitä sain, vaikka teippasin kampaajalle peiliin mallikuvan täydellisistä enkelinkiharoista. Throwback polaroidista puutuvat enää tylppäkärkiset Sancho-bootsit.

Mutta ei hommassa niin vähällä pääse, että seuraa muotia, selailee silloin tällöin Avotakkaa ja antaa somen päättää syömisensä. Aidosti trendikäs valitsee kenen joukoissa seisoo. The Times kirjoitti taannoin nousevista skanditrendeistä. Artkkelin mukaan hyggeilyt on hyggeilty. Kynttilät sammuksiin, villasukat naftaliiniin ja ulos koloista! Suomalainen sisu on nyt uusi kuuma. En oikein koskaan tajunnutkaan tanskalaisia. Ehkä siksi, että hygge on toinen luontoni. Mutta en taida sittenkään olla menneen talven trendikuningatar. Sisun sisältämää tahdonvoimaa, urheutta, sinnikkyyttä ja sitkeyttä kun riittää joskus äärirajoille asti. Olen todennäköisesti puuteriroosan ja kaktusten lisäksi klassikkomaailmani trendikkäin elementti.  

VASTAVOIMAKKUUS

05/03/2017

Valon lisääntyminen ei ole ihan mutkaton juttu. Valopääni ei meinaa pysyä varsinaisen valon vauhdissa. Olen umpiväsynyt, enkä keksi syyttää muita kuin vaatimattomasti koko palloa akselin asentoineen. Olen irvistellyt cutie pie Canonilleni koko talven ja syyttänyt surkeista kuvista paitsi taitojen myös valon puutetta. Kun valoa alkaa olemaan riittämiin, mutta kuvat jatkavat tasollaan, alan leikkiä pimeydellä. Kuvista tulee hyvin rembrandtilaisia ja olen ylpeä saavutuksistani, vaikka järki ei vieläkään riitä ymmärtämään, miten temput tekaisin.  

Valoa ei ole ilman pimeyttä. Se on maapallon ja auringon suhdekuvio, planetaarinen laki, johon vastavoimakkuus-filosofiani perustuu. Seuraa totuuksienlatelijan filosofianluento, osa 1. Paikka! Yhtään ei lähde sormi tässä kohtaa rollaamaan ruutuun mielenkiintoisempaa sisältöä!

Saan näppylöitä pullamössötodellisuuksista. Tunnen rajallisuuteni. En taivu ainaiseen hymyyn ja positiivisuuteen. Joskus ensin kaikki ei todellakaan mene hyvin (olen pelkomummoni jälkeläinen) ja maailmat romahtelevat tasaiseen tahtiin. En aina jaksa, en halua, enkä kykene. Kunnes tulee päivä, jolloin kaikki on taas mahdollista. Homman ydin on vastavoimissa. En ole onnellisimmillani, jos en ole ollut surullisimmillani. En pysty uskomaan itseeni, jos en ole ensin mielikuvitusepoxilla liimaillut epäonnistunutta itseäni kasaan. Filosofiani hihhuliaspekti on se, että kannan suurella tarkoituksella nimessäni valon väriä, sillä sisälläni asustaa vähintäänkin keskikokoinen mustonen. 

Kauneutta ei ole ilman rumuutta. Erityisen paljon nautin rumuuden kauneudesta. Teollisuusalueet, vanhat ränsistyneet varastorakennukset, graffitien peittämät seinät, ruoste, lohkeamat, halkeilut, säröt - voiko kauniinpaa olla. Katson näitä yleensä turvallisen välimatkan päästä junan ikkunasta. Genren huiput löytyvät kokemusmaailmastani Napolin ja Catanian ratapihoilta. Vahvassa iässä olevalle naiseudelleni filosofia sopii kuin nenä päähän päivinä, jolloin peilikuva ja mielikuva ottelevat voimineen vastatusten.  

MUUTAMA HYVÄ SYY

04/03/2017

Niin paljon kuin italialaisia kirkkoja rakastankin, huomaan taas kerran viettäväni potentiaalisen ulkomaanviikon vähän pienemmällä kotimaisella kirkolla, ilman kompromissin häivääkään. Helsinki ei jää kakkoseksi millekään helpon ja lyhyen lentomatkan päässä olevalle oikealle isolle kirkolle. Huomattavasti kuvan vaivaa vähemmällä pääsee myös yrityksessä sulautua kantaväestöön turistimassoihin lukeutumisen sijaan. Muutamaa ravintolaa lukuun ottamatta saa puhua karjalaa, eikä tietä tarvitse raivata kyynerpäillä. Kuulostaa mummoilulta, vaan ei ole! Tässä muutama hyvä syy:

Helsingissä voi syödä havajilaista ruokaa pukeutumatta kaislahameeseen ja leihin. Hokun salmon teriyaki on parasta lohta mitä maa päällään kantaa. Hoku saa anteeksi muuton Merimiehenkadun ja Albertinkadun kivijalkakulmasta Kampin Korttelin kauppakeskustaivaaseen ainoastaan muuttumattomalla lohiannoksellaan. Pyhiinvaellan Hokun lohiapajille kunnes kuolema korjaa. Amen.

Helsingissä on mahdollista syödä meren rannalla silloinkin kun ei halua kuunnella aaltojen pauhua tai vanhaa maininkia. Kaupunkiin putkahtelee tiuhaan tahtiin tasokkaita uusia ravintoloita. Jokaisen visiitin to do-listalla on vähintään yksi uusi tulokas, tällä kertaa Katajanokan makasiinien Shelter. Hyvä syy syödä Shelterissä esim. Amalfin rannikon rantaravintoloihin verrattuna on myös se, että välttyy tavaamasta kilometrin mittaista ruokalistaa. Tarjolla on tasan kolme alku- ja kolme pääruokaa.  Kuha-annoksen jälkeen harkitsemme molemmat Shelter-ankkuritatuointien ottamista olkavarsiimme.

Helsingissä on nykyisin myös ihan naurettavan helppoa leikkiä Tukholmaa. Ja mikä parasta, ei tarvitse menettää järkeään kruunupään lyödessä tyhjää (nm. 30 senttisellä kolikkotornilla drinkkinsä maksanut); &Other Storiesta löytyvät sopivat tarvikkeet östermalmilaiseksi naamioitumiseen eurohinnoilla. Ja jos vielä vuokraa ihanan Irmelin kodin Krunasta, on majapaikkakin Kaarle Kustaan esi-isien hevoshaassa. Borta bra, men hemma bäst.