27/03/2017
Luen juttuja kirjoittajilta, joita arvostan. Vaihdan ajatuksia verbaali-idolieni kanssa. Etsin inspiraatiota. Kyselen itseltäni kuinka hyvä olen. Vai kuinka huono? Huolehdin päivät pitkät, kuka tykkää ja miten paljon. Että onko mitään mieltä, kun lähimpään miljardiin pyöristettynä koko ihmiskunta ei tykkää. Hohhoijaa! On vähän juttu jumissa ja pieni valkoinen totuus hukassa jossain bittiavaruudessa.
Ei yhtään huvita olla epävarma ja heikoilla tai piipertävä pelkomummon perillinen. Kypsän supernaisen viitta on tilapäisesti ties missä. Hölöttäjä pään sisällä käyttää heti tilaisuutta hyväkseen, moittii vähän mennessään ja pistää häpeämään tullessaan. Surkea piika, mutta hankalasti irtisanottavissa. Pitää kiinni vuosien vakivirastaan ja vetoaa työkokemukseensa.
Hengittelen ja mietin suuntaa. Teen oman osuuteni tykkäämisissä, tekemisissä ja olemisissa. Se on tarpeeksi. Seison peilin edessä ja kerron rakkauksiani niin kauan, että joutoiho asettuu elämäniloisiin riveihinsä. Sillä jos jotain olen tähän mennessä oppinut niin nämä kaksi asiaa:
1) Mikään ei ole niin varmaa kuin se, että mikään tunne ei ole pysyvä. Jos se on tullut, se myös menee.
2) Jos janottaa, kannattaa juoda vain laatujuomia. Pätee niin kahviin, mehuun kuin kuplajuomiinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti