KÄDEN JATKE

28/02/2016

Kippari on mennyt merille ja touhuilen omiani. Herään aamuisin "shampanjapulloon", kun Kipparin lähtijäisiksi asentama herätysääni poksauttaa puoli yhdeksältä uuden päivän kuplimaan. Ihaninta kotona on valo. Sitä tulee tulvimalla isoista (likaisista) ikkunoista pilviselläkin säällä. Se ei anna armoa tahroille tai villakoirille, ja vaikka se muistuttaa, että on kevät, suloisen joutilaisuuteni ehtoopuoli nautin niin paljon. Ajan kulumiselle en voi mitään, mutta nöftille, muruille ja muille mikrohiukkasille näytän uutta käden jatkettani. Pakko tunnustaa, että asia, jota ilman olin kuvitellut elämäni olevan hyvää löytyi rööperiläisestä maskumainoskämpästäni. En mielelläni myönnä saaneeni  minkäänlaisia vaikutteita tai inspiraatiota sieluttomasta vuokra-asunnostani, mutta heti laukut pureuuuamme teemme täsmäiskun paikalliseen elektroniikkatavarataloon ja tuomme kotiin tämän beben:

Rakkaani on Delux, parasta, mitä rahalla tästä kaupungista saa, kääntyvä varsi, valot, suulakkeita kuivalle ja märälle pinnalle - you name it, kaikki löytyy. Akku on vähän päästä tyhjänä, kun surruuttelen koloja, kulmia, laatikoita ja kaappeja. Näytän kuulemma hiukan skifielokuvien naissankarilta vehje kädessäni. Suunnittelen kotiasuksi uusia monireisitaskullisia housuja, joissa olisi paikat kätevästi eri suulakkeet. Harmi, että ostamamme oli kaupan viimeinen yksilö. Miten hienoa olisi pistellä menemään moinen molemmissa käsissä. 

VIIMEISEN VIIKON PARHAAT

24/02/2016

Viimeisen Helsinki-viikon parhaat tulevat vasta ensimmäisen Bönde-viikon puolessa välissä. Muutama päivä on mennyt pyörryksissä tässä "Lapissa". Kevään merkit ovat valtavien kinosten alla ja kaukana ovat Korkeavuorenkadun kahviloiden ensimmäiset kadunreunuspöydät. Teen kevään sisätiloihin ja nautin siitä, että olen omassa maailmassani.

Viimeisen viikon parhaat kahvilat olivat Kluuvikadun Fazer, Cafe Kokko ja Fleuriste. Voi voi miten hyvä on Fazerin klassikko skagen! Cafe Kokossa ei ollut tietoakaan siitä, että hipsterit olisivat parhaat päivänsä eläneet. Voin rehellisesti sanoa tunteneeni itseni oudolle galaksille eksyneeksi  normcore-mummoksi. Mukanani ei ollut läppäriä, en värittänyt aikuisten värityskirjaani, en pussaillut tyttöystäväni kanssa enkä osalliatunut visionääriseen palaveriin. Sen sijaan jäin, erotuin joukosta, join enmuistamistä kerätyistä teenlehdistä uutetun chailatteni ja söin enmuistamistä raakasuklaasta tehdyn minttusuklaaraakakakkuni. Outouden tunteen sisälläni kompensoi ensimmäinen oikeasti hyvältä maistunut raakakakku. Fleuristessa olin omalla mukavuusalueellani. Ihana pieni ranskalaiskahvila tarjosi parhaan americanon, parhaan veriappelsiinimehun ja toiseksi parhaan terveyskakun. Jos en olisi tiennyt suklaakakkuni erityisyyttä (glufree,nosugar), olisi luullut pistelleeni suihini vähintään 500 kaloria. Uskoni raakakakkuihin ei ole enää ollenkaan niin koetuksella.

Viikon ihanin ystäväbrunssi vietettiin samalla porukalla kuin edellinenkin, nyt Kauniaisissa kummiaikuisellani Kittellä. Edelliskerrasta viisastuneena käytin kuohuvaa kohtuudella ja vältin, jos nyt en ihan aamuhiprakkaa niin ainakin päiväkankkusen. Hyvä niin, sillä saman päivän iltaan osui viikon hauskin teatterireissu, joka ei siis mennyt (ensimmäisen rivin) penkissä nuokkuessa. Hauska ranskalaiskomedia nauratti Areenassa ja oli nimeltään Kaktuksen kukka.

Viikon paras lenkki kiersi koko Töölönlahden. Matkan varrelle osui uutiskynnyksenkin ylittänyt Helsingin albiinosorsa. Sitä muiden lintujen joukossa katsellessani tunsin vähemmän mukavaa tuttuuden tunnetta ja suurta sympatiaa. Matkan varrella poikkesin talvipuutarhassa väistelemässä oikeita mummoja. Niitä oli paikalla bussilasteittain ja häiriöksi asti!

Lenkin päätteeksi söin viikon toisen parhaan lounaan kotikadun Mayassa, ja hyvä kun söin. Pieni aamiaislounasravintola on aina sen ohi kulkiessani tupaten täynnä. Toinen paras lounas oli Hokun tuttu teriyakilohi. Kumpikaan paikka ei ole koolla tai sisustuksella pilattu. Molempiin joutuu jonottamaan ja molemmista lähtee ulos huokaillen. Food talks!

Loppuviikosta kotikatu pisti parastaan auringon laskiessa. Ohi on-olo on onnellinen. Mitään ei jäänyt kokematta, tekemättä tai näkemättä. Viimeisen viikon paras juttu on se, että se on viimeinen. Muutan takaisin kotiin, eikä mikään ole ihanampaa. Maskun mainoksessa asustelu on ollut kokemus. Koti on ihan toinen tarina. Kiitos Helsinki, I'll always  ❤️ You, but I'm still a bönde-girl.

VIIKON PARHAAT

14/02/2016

Viikot juoksevat hurjaa kyytiä ja Helsingissä sataa lähes tauotta vettä tai räntää. En jaksa rankata sen enempää aikaa kuin säätäkään paskimmille sijoille. Tuntuu hyvältä lähteä viikon päästä omaan kotiin ja alkaa suunnitella missä kevättänsä viettää. Olen ollut onnellinen Rööperin friidu. 

Siksipä viikon paras lupaus saatiin Kipparin perämiesnaiselta Ellulta. Tsadin kaipuun uusiessa voin palata Rööperin "naapuripitäjään" Ullikseen, sillä merinainen vuokraa törninsä ajaksi Tehtaankadun persoonallisen kotinsa käyttööni, jos niin haluan. Näen jo sieluni silmin tämän Ellun kanan lepuuttamassa täyttä vatsaansa asperger-Ellun viininpunaisella samettidivaanilla. Talossa on käsittämättömän kaunis jugend-rappukäytävä ja lukitulla sisäpihalla turvapaikka jopolle.

Matkalla Ellulta kotiin, poikkesimme Eiran ökyhuvilakaduille. Viikon paras talobongaus oli Hesarin joulukuisen piparkakkurakennuskisankin mallina toiminut ja voiton vienyt autio kummitushuvila. Spooooky!

Parasta ruokaa syötiin joka päivä eri osoitteessa. Listallani rastin peräänsä saivat Krog Roba (mnjamm), IPI Kulmakuppila, jo toistamiseen (mnjammm), Eiran Sandro (mnjammm njamm), Bones (mnjomm) ja Primula (mnjommm mnjom). Kotona syötiin kerran ja pakko taas nöyrtyä jakamaan parhaan vodkapastan pisteet jauheliha-pastapariskunnalle. Miten joillain voi pysyä kultalusikka kädessä koko ajan?!?

Ruokaan liittyy myös viikon paras sukulaislounas. Se syötiin serkkuni vaimon Minnan kanssa Brondassa. Suku on ihan paras, kun oppii harjottamaan selektiivistä valintaa. Bronda osoittautui paitsi kauniiksi ja viihtyisäksi, myös erittäin maukkaaksi. Pääsimme viikon ainoan aurinkoisen päivän ansiosta avaamaan myös virallisen rose`-kauden. 

Viikon paras aamuhiprakka ja sitä seurannut päiväkrapula hankittiin ystäväbrunssilla. Juhlallisuuksien (ja hiprakan/kankkusen) syynä olivat ristiäiset. Koko elämänsä omaan etunimeensä tyytymätön ystävä sai kuohuviinikasteessa uuden nimen Kitte. Iltapäivä meni toipuessa ja Kipparin marmatusta kuunnellessa, mutta olenpahan taas yhtä kummilasta rikkaampi.

Viikon paras ja ainoa kaupunginvalloitusretki tehtiin vastatuuleen ja sateenvarjojen alla Katajanokalle. Näkisin meidät mainiosti asumassa Luotsikadulla. 

Viikon ehdottomiin kohokohtiin kuuluu viikon paras elokuva Tanskalainen tyttö. Boikotoimme finnkinoja ja katsoimme upean, kauniin elokuvan Kino Engelissä. Ihmisen kuuluu saada elää ominta elämäänsä.

Viikon paras päivä ei ole tänään, vaikka ystävänpäivä onkin. Olen yksinäinen, Kippari on kotona eikä pinkkipukuista ystävänpäiväpukkia ole näkynyt. Jatkan kuitenkin siihen uskomista. Ja joku jossain kyllä ennemmin tai myöhemmin ymmärtää, että se on olemassa ja että sen on paras ilmaantua. Vink vink. Tänään saatoin myös rakkaan Ruususemme matkaan. Luotan, että viisas nuori nainen osaa pitää itsestään huolta ja palaa luoksemme maailman avartamana ja entistä itseään viisaampana. Olen ylpeä, että hän ei uskaltanut jättää sisällään olevaa rohkeutta käyttämättä, vaan pakkasi reppunsa ja lähti, yksin ja kauas.   

SADEKAUSI

11/02/2016

Tuntuu, että Helsinki on siirtynyt talvisateiden vyöhykkeelle, vettä tippuu taivaasta neljättä päivää. Valkoinen riisikakun kokoinen leinikki on valoisin asia mudansävyisessä maskumajassani. Kaksio rupeaa käymään meille ahtaaksi. Huomaan myös kaipaavani omaa kotia: sitä, että mahdumme yhtä aikaa keittiöön, sitä, että kylppärissä on laskutilaa ja sitä, että on valoa. Täällä on AINA pimeää. Tuntuu hyvältä ikävöidä omaa kotia. Aamulla hesarin välissä tuleva tarjouslehti saa minut kaipaamaan myös citymarkettia. Mukavaa, että aika täällä on juuri oikean pituinen.  Sadesää terrorisoi kävelylenkkejämme. Emme saavuta kummoisiakaan kilometrejä, mutta tehot ovat kohdillaan. Kippari epäilee, että keskinopeutemme on kolmenkympin kieppeissä. Olen jalkakäytävien italialainen auton ratissa: kaikki edessä matelevat on ohitettava. Otamme omaa tilaa suosikkiasioittemme parissa. Kippari uppoutuu tieteellisiin julkaisuihin Richardinkadun kirjastossa sillä aikaa kun koetan lyhentää Ebban ja Emilian listaa. Odotan sunnuntain ystävänpäiväpukkia jännityksen vallassa. Kippari on ymmällään, ei ole kuulemma koskaan kuullutkaan tyypistä. Koetan korjata asian mahdollisimman seikkaperäisellä ja johdattelevalla selostuksella. Lienee kummallekin suhteen huippukohta, kun onnikka vie Kipparin lauantaina takaisin böndelle.

VIIKON PARHAAT JA YKS PASKA

08/02/2016

Viikon parhaat pastillit nautin torstaina Eirassa, aurinkokin puski itsensä läpi harmaiden pilvien ja sai pastillit entistä herkummiksi. En kyllästy kulkemaan nenä kohti yläkerroksia ja ihmettelemään entisaikojen arkkitehtien työtä.

Edellisen väriteeman jatkoksi sopivat maailman parhaat vaahtokarkit. Vadelmalta ja sitruunakardemummalta maistuvat käsintehdyt hötöt ostin Sweetheartista.

Paras uusi kahvilakokemus oli Kuuma. Ihailen näitä nuoria yrittäjiä, joita tuntuu olevan joka kivijalassa. Kuuman omistaja Wia sai pienellä lauseella tunteen uppoamaan: "kiva, et jäät tänne juomaan", chailatte maistui sydämelliseltä. Kuumassa tapahtui myös viikon kohtaaminen. Parhaaksi se on kyseenalainen. Viereeseen pöytään istui Lilu, kuusikymppinen mainosnainen ja K50 discon The Grand Old Lady. Lilu pyöritti keskustelua koko kuppilan pienen asiakaskunnan kanssa, mutta erityisen kiinnostuksensa hän kohdisti muukalaiseen habitukseeni. Kotiin lähdin mukanani pino discoesitteitä, bullshitiltä torjuvat korvaläpät ja lupaus vip-kohtelusta discon ovella. Olen kuulemma niin selvä K50 discon wannabe, että pääsen sisään alaikäisenä. Riittää, että mainitsen olevani Lilun suojatti. Meni loppuilta selvitessä tästä kohtaamisesta. Wian chailatte houkuttaisi uuteen käyntiin, mutta kahvila on myös Lilun kantapaikka. En tosiaan usko selviäväni Kuumasta kotiin muuten kuin tanssilattian kautta. 

Parasta kulttuuria oli paljon. Jussi Heikkilän näyttely Taidehallissa sai hyvälle mielelle, taide voi olla ymmärrettävää ja silti älykästä. Huikeita oivalluksia ja kannanottoja puettuina installaatiotaiteeksi. Eikä Tapiolan Marjattakaan paskempi ollut. 12 maalausta, miehiä ja Minotauruksia voimakkaasti sikin sokin sai meidät keskustelemaan taiteeseen sijoittamisesta. Seuraavan päivän lehdessä Marjatta mainittiin, ei mitenkään yllättävästi, sijoittamisen arvoiseksi.

Parasta elävää ja hyvin muhkeaa musiikkia kuunneltiin ystävän kanssa Savoyssa Emma Salokosken konsertissa. Paras elokuva katsottiin Kipparin kanssa, Järven tarina Samulin kertomana sai herkistelemään kotiseutuylpeydessä. Ruoka oli viikon aikana hyvää ja sitä syötiin paljon. Parhaaksi pitää kuitenkin nostaa ainut kotona kokattu. Parasta portobellopastaa tehtiin jauhelihakirjailijoiden ohjeella. Vähän närästää antaa 10 pistettä papukaijoineen ihmisille, joiden ovista ja ikkuinoista tulvii rahaa kaikille entuudestaan tuttujen reseptien julkaisemisesta. Miten väärin, että valkosen jaana ei samaan yllä, vaikka miten latoisi vanhat reseptit uusien kansien väliin. Viikon paskin liittyy myös syömähommiin. Vaikka kuinka yritän opetella ja totutella huudejeni hipstereiden suosikkiyrttiin, en onnistu. Korianteri on niin paskaa. Olenkohan ollenkaan aito rööperin tsadilainen?

SEURAMATKAILUA

07/02/2016

Onnikka tuo Kipparin taas loppuviikosta böndeltä seurakseni isolle kirkolle. Keleissä ei ole muuta kuin valittamista, mutta otamme Helsinkiä haltuun kävellen niin, että puhelimen askelmittari paukkuu ja natisee täyttyvistä kilometreistä. Töölössä olo on kuin suomifilmeissä, ansailemme ja taunoilemme kortteleiden välissä ja ihailemme arkkitehtuuria, julkisivujen värejä ja yksityiskohtia. Lempiharrastuksekseni on muodostunut nostalgisten porttikongien ja valomainosten bongailu. Joskus onnistun näkemään myös sisään talojen porraskäytäviin, kun joku astuu kadulta kotirappuunsa. Miten upeita tiloja vanhat sisäänkäynnit voivat olla! Emme lakkaa ihmettelemästä suureen ääneen sitä, että kaikilla näillä paraatipaikoilla ihmisillä on koteja. Hesarin kertoma asuntojen hintatilanne vetää meidät sen sijaan hiljaisiksi. Kruunuhaka on rauhallinen versio Punavuoresta ja Ullanlinnasta. Helsingin arkkitehtuuri on mykistävää näillä keskustaa ympäröivillä alueilla. En voi sietää turisteille ulkomailla myytäviä kasseja, joissa lukee moneen kertaan kaupungin nimi sydämillä koristeltuna, mutta jos nyt tulisi vastaan I❤️Helsinki-veska, ostaisin sen välittömästi. 

PÄIVÄRETKI KALLIOON

02/02/2016

Helmikuu alkaa Hunter-keleissä. Harmaa harmittaa, kuvista ei saa millään mieluisia ja siksi tuntuu turhalta myös kirjoittaa. Kukkien ostelu sen sijaan on valoisaa puuhaa. Emäntäni kahden virallisen maljakon lisäksi olen ottanut käyttöön myös viinipullot ja juomalasit. Hommassa pitää luonnollisesti pitää välipäiviä, joten joutessani teen retken Kallioon. Karhupuiston kupeessa on ihana IPI. IPI on kulmakuppila, joka työllistää kaikenlaisia ihmisiä. Pöydästä seurattuna työyhteisö vaikuttaa kerrassaan ihastuttavalta. Lounasaika on kiireisimmillään, mutta Down-työntekijä Ella lopettaa hommat ja talsii ulos. Niin kutsutut normit levittelevät avuttomina käsiään. Mieleen muistuu maisteri R. Uskoisin voivani omalla työpaikallani henkisesti huomattavasti paremmin, jos työnantajani arvostaisi pään kovuutta ja kääntymättömyyttä yhtä joustavasti kuin IPI:ssä tehdään. Syömme maukkaan lounaan sisustuskollegani ja kuolaavan pikkukaveri kanssa. Tosin kaverille ei maistu, edellisenä iltana nautittu omenamustikkacoktail aiheuttaa tiloja vieläkin ja kaveri on harvinaisen kiukkuinen. 

Kärräilemme kaveria ja päätämme kävellä katsomaan Hakaniemen Hiltonin paljon hehkutettua uutta ilmettä. Hotellin lounge ja ravintola Bro ovat upeita, sisustusmakumme osuvat yksiin ruotsalaisen suunnittelijan kanssa ja jos meillä ei olisi seurueessamme vieläkin edellisistä juomista toipuvaa kaveria, vajoaisimme isoihin nojatuoleihin drinkit käsissämme. Jos saisin sisustaa, ja jos saisin vielä valita mitä, sisustaisin ehdottomasti julkisia tiloja, jotka liittyvät ihmisten nautiskeluun, chillailuun ja suloiseen joutenoloon. Miten mahtavaa olisi!