11/02/2016
Tuntuu, että Helsinki on siirtynyt talvisateiden vyöhykkeelle, vettä tippuu taivaasta neljättä päivää. Valkoinen riisikakun kokoinen leinikki on valoisin asia mudansävyisessä maskumajassani. Kaksio rupeaa käymään meille ahtaaksi. Huomaan myös kaipaavani omaa kotia: sitä, että mahdumme yhtä aikaa keittiöön, sitä, että kylppärissä on laskutilaa ja sitä, että on valoa. Täällä on AINA pimeää. Tuntuu hyvältä ikävöidä omaa kotia. Aamulla hesarin välissä tuleva tarjouslehti saa minut kaipaamaan myös citymarkettia. Mukavaa, että aika täällä on juuri oikean pituinen. Sadesää terrorisoi kävelylenkkejämme. Emme saavuta kummoisiakaan kilometrejä, mutta tehot ovat kohdillaan. Kippari epäilee, että keskinopeutemme on kolmenkympin kieppeissä. Olen jalkakäytävien italialainen auton ratissa: kaikki edessä matelevat on ohitettava. Otamme omaa tilaa suosikkiasioittemme parissa. Kippari uppoutuu tieteellisiin julkaisuihin Richardinkadun kirjastossa sillä aikaa kun koetan lyhentää Ebban ja Emilian listaa. Odotan sunnuntain ystävänpäiväpukkia jännityksen vallassa. Kippari on ymmällään, ei ole kuulemma koskaan kuullutkaan tyypistä. Koetan korjata asian mahdollisimman seikkaperäisellä ja johdattelevalla selostuksella. Lienee kummallekin suhteen huippukohta, kun onnikka vie Kipparin lauantaina takaisin böndelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti