VIIKON PARHAAT

31/01/2016

Tämän viikon parhaat palat ovat ehdottomasti suupaloja. Viikon jokainen päivä oli vuorollaan paras ravintolapäivä. Maanantaina julistimme täydellisen burgerin metsästyksen päättyneeksi, kun palasimme lähtöruutuumme Friends&brgrs'iin. Enää ei tarvitse kokeilla mestarikokkien ja gourmetravintoloiden versioita paremman toivossa, happy end. Parasta noutoruokaa haimme M.A.T. :sta. Jo tiskien taakse katseleminen ja annosten valitseminen tuntuu terveelliseltä. "Baarikierroksen" jälkeinen paras yöpala oli päivitetty versio snagariruoasta ja se syötiin Street Gastrossa. Tekoliha-seitanilla täytetty vegeleipä oli mahtava. Ja mikä parasta, "lihalle" ei oltu annettu lihamaista nimeä. En voi käsittää vegeihmisiä, jotka kieltäytyvät lihasta, mutta nimeävät kakkaroitaan soijanakeiksi.   

Parasta oikeaa ruokaa syötiin BasBasissa ja Hokussa. Baskeriin ja Bassoon menimme lievä pettymyksen pelko takapuolessa, johtuen kaikesta tuuletuksesta ja toitotuksesta, mitä paikka on saanut osakseen viime viikkojen aikana. 2+2 & 2+2 kokonaisuutemme oli kaiken kouhkaamisen arvoinen. BasBasin ansiosta olen syönyt tähänastisen elämäni parhaat kampasimpukat. Eikä somelier-Nikikään paskempi ollut. Paikka on ihana, sekoitus kierrätysbistroa, Lodolan Carlon ruokaa ja Catanian Razmatazin tunnelmaa. Parhaan lohen paikan jakavat Hoku ja Maxill. Ei millään muotoa houkuttelevan naapurikorttelini pikkuruisen havajilaisravintolan teriyakilohi vei melkein tajun. Ystävän kuha ei ollut yhtään sitä pahempi. Kokki sai kuulla olevansa jumalasta seuraava. Maxillin avocadowasabilohi leidiseurueessa oli myös ihan parasta. Eikä tässä vielä kaikki: Birrificion maksa maistui, Ekbergin laskiaspulla upposi eikä ruokaorgiat sunnuntaiaamupäivällä päättänyt Southparkin brunssi olisi voinut olla herkullisempi. Kaikkien nautintojen (myös juotujen) jälkeen joudun askeltamaan paikallaan ollessanikin hamaan tulevaisuuteen. 

Paras kulttuurikeikka oli italialaissuomalaisen Ebony duon pianokonsertti Temppeliaukion kirkossa. Jo itse tila oli parasta kokemaamme hengellistä arkkitehtuuria Vatikaanin touhujen jälkeen. Toisenlaista kulttuuria koimme galleria Anhavassa, Kipparin aloitteesta. Tekniikkaa ja fysiikan lakeja yhdistävät härpäkkeet ja resonoivat multivibraattorit oli nimetty taideteoksiksi ja hinnoiteltu sen mukaisesti. Taide voi todellakin hämmentää, olin absoluuttisen pihalla, Kippari taas hellyttävän innoissaan.

Viikon paras kortti ei tällä kertaa yllätysyllätys olekaan ikuisesti ilahduttava pupumaksukortti, vaan kirjastokortti Richardin kadun kirjastoon. Tunnen itseni taas astetta aidommaksi tsadilaiseksi, kun lompsuukissa on paikallinen kirjastokortti.

Parasta viikossa olivat kuitenkin ihmiset. Jokaiseen päivään mahtui kohtaamisia rakkaiden ystävien ja vanhojen tuttujen kanssa, iloa ja naurua. Uusia tuttavuuksia syntyi Inbloomin kukkien ja Casa Italian aperitiivien ansiosta. 

Suurin suru on se, että ensimmäinen meistä on poissa, ikuisesti.

ELOA, ILOA, ELÄMÄÄ

29/01/2016

Olen niin elossa etten ehdi blogata, sori siitä, rakkaat viisi lukijaani. Hyvä niin, sillä luen bloggareista, jotka eivät ehdi elää. Nautin kaikesta ja kahlaan - kirjaimellisesti, kumisaappaat jalassa - pois sulavassa lumisohjossa ja uusissa kokemuksissa. Ihmettelen vieläkin otostani Johanneksen kirkosta, taivaalle kiitos, niin paljon nautin tuosta alkuviikon hetken kestäneen huuruisen kirkkauden ikuistamisesta. Lampsimme Kipparin kanssa sateesta välittämättä elämyksestä ja ravintolasta toiseen. Teemoitamme päiviä: meillä on kulttuuripäivä, sisustuskauppapäivä, siivouspäivä ja joka päivä ravintolapäivä. Punavuori tuntuu kodilta. Perjantaina Kippari ottaa onnibussin ja lähtee kotilomille. Pysykää kuulolla - viikon parhaita on tulossa pitkä lista. 

Espan puiston satumaailma on tätä nykyä menneen talven lumia. Kevät tulee, olenko valmis?

PARIN VIIKON PARHAAT

24/01/2016

Elämä Rööperissä on niin hyvää, että paskuuksia ei tule mieleen, vaikka kuinka muistia kaivaa. Missi Pestiä ei näillä kulmilla ole näkynyt. 

Parin viikon parhaat valokuvat otti jo aikoja sitten Henri. Tekisi mieli mennä tutkimaan uudelleen kuvien jo varmaan kuolleiden ihmisten ilmeitä. Ne elävät niin vieläkin, kuten pekingiläisen eunukin naamastä näkyy.

Paras uutinen liittyy myös Ateneumiin. Luin hesarista, että salit täyttyvät syksyllä lempitaiteilijani Amedeo Modiglianin töistä. Viimeksi niitä katseltiin muutama vuosi sitten Roomassa. Splendido!

Parin viikon ajan paras katu on ollut Korkeavuorenkatu. Ullanlinnan päästä löytyy kaikki mitä rakastan, hyvää ruokaa, kukkia ja kauneutta. Siellä voi helposti leikkiä myös Tukholmaa.

Paras salmiakkitoffee ikinä löytyi karkkikauppa Sweetheartista. Luoja paratkoon, pieni ruotsalainen pötkö maksaa melkein viisi euroa, mutta maussa jokainen sentti on kohdallaan. Joudun laatimaan patukoille oman budjetin. 

Paras ovisummerin päräys oli samalla myös ensimmäinen ja ainoa laatuaan. Sen painoi Kippari, joka saapui meriltä. Näissä neliöissä voi toisen lärvi olla nopeasti yllättävän lähellä. Kippari päässee melko pian kotilomille. 

Parin viikon paras lista on ravintolalista, joka pitenee koko ajan. Olen huolissani, että unohdan syödä jossain ihanassa ravintolassa, joka useinmiten on myös ihan kulman takana. Lista elää, kasvaa ja purkautuu koko ajan. Tiistaiksi saimme pöydän Baskeriin ja Bassoon.

Jotakin aivomassalle todellakin tapahtuu, kun ihminen saa elää omannäköistään elämää. Siitä kertoo se, että paskuudeksi asti ei yltänyt edes naapurin siuhauhaun yöllinen kimeä haukunta. En joutunut minkäänlaisiin tiloihin, vaikka kuuntelin piskiä monta pimeää yön tuntia. Tosin, päätin kyllä peittojen alla, että jos kimitys toistuu, ruokin otusta tuunatulla nakilla. Hiljaista on ollut.

PASTELLIMAAILMA

20/01/2016

Pakkanen on kireimmillään. Taivas on kirkkaan sininen ja kylmyys huurruttaa talojen seiniin unenomaisia sävyjä. Kävelen pitkin poikin Eiraa ja Ullanlinnaa. Maailmani on pastellin sävyinen. Näppäilen kameraa sormet tunnottomana, mutta hymyilen koko jäisellä naamallani. Ohikulkijoita huvittaa ja ikeniä paleltaa, mutta olen ihan sekaisin näistä hennoista väreistä. Korkeavuorenkadun kukkakaupassa riittää ostamista pitkäksi aikaa, sillä emännälläni ei ole kuin kaksi maljakkoa. Keväthyasintit sopivat päiväni teemaan täydellisesti. Myyjä kertoo, että takahuoneessa herätellään magnolian oksia. Sanat sinetöivät minut kaupan uudeksi ikuiseksi vakioasiakkaaksi. Siis m a g n o l i a n oksia, niitä joissa on muhkeita vaaleanpunaisia kukkia lähes lehdettömissä oksissa. Kotona itärajalla ei ole koskaan nähty elävää magnolian oksaa, olen siitä varma. Harmaaseen maailmaani on astunut pale pink ja koska yleensä mikään ei pysy tässä lapasessa, pelkään, että kohta kaikki on pelkkää pinkkiä.

CARTIER-BRESSON

19/01/2016

Käyn Ateneumissa katsomassa ranskalaisen Henri Cartier-Bressonin valokuvia. Ihailen maailmaa vuosikymmenien ajan kiertäneen valokuvaajan tapaa vangita hetkiä. Erityisesti hämmästelen täydellisesti ajoitettuja laukaisuja. Ihmisen kasvot ja ilmeet elävät koko ajan, mutta tällä kuvaajalla on ollut sormi näppäimellä juuri oikeaan aikaan, niin monista tunteista ja kohtaloista kuvattujen ihmisten ilmeet ja katseet kertovat. Kuvia on valtava määrä. Pidän erityisesti kaikista niistä, joissa ihminen ja tunne, joka hänestä välittyy, yhdistyy tai on ristiriidassa kuvan taustaan ja ympäristöön. Otokset ovat myös kuvitettua maailman historiaa. Tunnen suurta nöyryyttä valokuvausta kohtaan poistuessani näyttelystä. Haluan oppia lisää. Haluan vangita kuviini muutakin kuin kippoja, kupeja ja jääkaappini sisältöä.

HUUDEILLA

18/01/2016

Olen innoissani uudesta päivästä, vaikka se on taas pyryinen ja hyytävä. Tällä etelän lomalla nenän kääntäminen kohti merta tuntuu vaativan erityistä urheutta ja erityisen montaa vaatekerrosta. Taivallan katuja viimaa uhmaten. Rakastan kotikulmiani. Teen listaa muistikirjaan etten unohda kaikkia ihania paikkoja, joissa haluan käydä. Kävelen vanhalle kauppahallille ja syön kalamureketta Storyssa. Penkeillä on asiakkaille vilttejä ja tarjoilijoilla pipot päässä, sen verran kylmästi meri ja tuuli vetävät sisään ikkunoista. 

Kotimatkalla poikkean Anton&Antonissa ruokaostoksilla. Päätän asioida joka päivä jossakin kivijalkapuodissa tai ravintolassa. Rakastan marketitonta elämää ja arvostan sitkeitä ja persoonallisia yrittäjiä, joita näillä huudeilla riittää. Säämiehen mukaan keli jatkuu huomennakin sopivana arctic walk around-harrastukselleni.

KOTOUTUMISTA

17/01/2016

Ystävän lähdettyä panostan kotouttamiseeni. Kuuraan paikkoja niin, että pelkään kumihanskojen hajun syöpyvän käsiini ikuisiksi ajoiksi. Käyn kaupassa ja ostan kukkia. Sisustaja minussa ei pysy nahoissaan. Vaihdan tyynyihin raikkaampia päällisiä ja piilotan emäntäni kymmenet ebenpuiset "bali"-veistokset kaappien uumeniin hiusputelien joukkoon (miten jollakin voi olla hiustököttejä noin paljon?? jopa keittiön kaapissa??). Ryssävalaistukselle en meinaa mahtaa mitään. Onneksi ystävää kohdanneesta lampunsirpalesateesta seurasi se hyvä, että nyt eteisessä on koko kämpän paras valo. Pyhään hetkeeni hesarin kanssa pöydän ääressä pitääkin sitten odottaa päivän valkenemista. 

MÄ TULIN STADIIN...

16/01/2016

... mä vaihdoin maisemaa...  Saan muuttoapulaiseksi rakkaan ystävän. Pakkanen paukkuu ja pyryttää, mutta tällä kertaa vr toimittaa meidät ja muuttokuorumani kunnialla isolle kirkolle. Punavuoressa odottaa järkyttävä sotku. Vuokraemäntäni ei tunnu olevan mikään emäntä ainakaan kotioloissa. Ensi hätään siivoan jääkaapin, lavuaarit ja pöntön ja ostan tossut, jotta voin astua kylpyhuoneen lattialle. Shoppailu on siivoustarvikepainotteista. Taloksi asettautuminen olisi kieltämättä miellyttävämpää, jos jokaista kaapin tai laatikon avaamista ei tarvitsisi säestää kirosanoilla. Meillä on kuitenkin aivan mahtavaa. Kierrämme kaupunkia sydämiemme kyllyydestä, herkuttelemme ja nautiskelemme. Ystäväni on lisäksi maailman paras nukkumakumppani. Hän asettuu kylkiasentoonsa ja on täysin äänetön aamuun asti. Sellaista kaveria on heikoilla unen lahjoilla siunatun ilo kuunnella yön pimeinä tunteina.

Top Chef Herlevin burgereihin emme jää koukkuun, pihvit ovat paikan nimeen sopivasti ilkeitä jänteineen, mutta Pizzariumin pizzapalat vievät kielen. Paistamme ne urhoollisesti fitnesspoliisin räjähdyksiä kokeneessa uunissa ja toivomme korkeiden asteiden kärventävän kaiken sen pintoja peittävän epämääräisen. Lähikulmilta löytyy suloinen Halo, jossa pakkasesta piittaamatta nautimme aamupalaksi kylmät smoothie bowl't. Rakastan uusia huudejani ja tunnen itseni aidoksi tsadilaiseksi.

SISKOT ! (JA KIPPARI) ...

10/01/2016

... Kesä tulee! Liityn pakkasten paukkuessa ystävän kesän odotus-kampanjaan ja kuin tilauksesta silmiin osuu kaupan hyllyllä tilanteeseen sopiva juoma. Sorrun meren kohina ja marakassit korvissani täydellisen sokeriseen heräteostokseen. Kauppareissun jälkeen marketin parkkipaikalla kampanja kokee dramaattisen takapakin, kun satavarma saksalainen menopelini ilmoittaa poistaneensa ohjauksen käytöstäni. Lähes kolmenkymmenen asteen pakkaset ja monen päivän paikallaan olo tyhjentävät akkuvarastoja. Tiedetään! Vältämme juuri ja juuri hinausauton, kun veljeni saapauu apuun. Reissu venyy monituntiseksi ja auto jää huoltoliikkeeseen tutkimuksiin. Ajelen kotiin taksilla tölkit muovikassissa kolisten :)

HOLY BIBLE

09/01/2016

Heti alkuun pitää ihmetellä, miten kummassa oikeat bloggarit ehtivät elää??? Olen ollut muutaman päivän instassa enkä hallitse aikaani enää ollenkaan, insta hallitsee kaikkea. Niillä, joita seuraan on blogin lisäksi insta, pinterest, twitter ja herra ties mitkä kaikki muut maanpäälliset ja taivaalliset yhteydet. Eikä riitä, että tuottaa sisältöä, pitää ehtiä myös kuvata, muokata, tykätä ja kommentoida. Maaaaadonna! Mutta siis samalla kun instaan tukka laittamattomana virttyneessä pyjamassa olen käsittämättömän innoissani uudesta vaaleanpunaisesta raamatustani. Opiskelen ruotsalaisia scandi-chicin evankelistoja podcastien ja muistiinpanovälineiden kanssa. Uskomatonta, miten sanat suorastaan tarrautuvat päähäni, vaikka edellinen ruotsin hallintani ajoittuu -80-luvun alun Kostajan aikoihin. Hallelujaa - kirjan oppi ja viisaudet vavisuttavat! Saan vahvistusta muutaman värin uskooni ja lohtua jokusen kerran kokemiini kirpaisuihin. Laadin listoja jo omistamistani perusgarderobin välttämättömyyksistä sekä niistä, joita joudun ehdottomasti vielä hankkimaan. Hallelujaa! 

❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ...

06/01/2016

Olen aivan pyörryksissä. Olen haalinut vuorokauden aikana enemmän tykkäyksiä kuin todennäköisesti koko tähänastisessa elämässäni. Sydämiä satelee niin että puhelimen latauspiuha saa olla tauotta seinässä. Yöllä unen tulo häiriintyy, kun ruudun valo vilahtelee tiuhaan tahtiin uusia tykkääjiä. Olen astunut ulos visuaalisesta kaapistani ja jaan sen nyt maailman kanssa. Yllä oleva kuvani Siracusasta Ortigian piazzalta saa tykkäyksiä erityisesti italialaisilta miehiltä ❤️. Pikku hiljaa alkaa kyllä kirkastumaan, että nämä ovat yhden yön juttuja. Seuraajat-otsikkoni alla on yhä vuorokauden instaelämän jälkeen tasan neljä ystävääni. Asetan itselleni tavoitteeksi vähintään yhden uuden tuntemattoman (italialaisen, miehen, nuoren) seuraajan saalistamisen lähiviikkojen aikana. Sääjumalat voisivat hiukan hellittää pakkasista, jotta pääsen virittelemään verkkojani ja räpsimään kuvia ilman, että sormet irtoavat.

A HIS TAA

04/01/2016

Muutaman päivän takainen alkavan vuoden toiveikkuus on suhahtanut toisesta korvasta ulos. Illalla sängyssä kieriessäni älyän, että olen täsmälleen puolessa välissä vapauttani. Kivi jämähtää rinnan alle. Vaikka aikaa on vielä paljon, ymmärrän selkeästi, että onneni on kiinni itsemääräämisoikeudestani, vapaudestani ja siitä, että pidän vähintään 20 kilometrin etäisyyden tiettyyn paikkaan. Kivi muuttuu painavammaksi, kun tajuan, ettei mikään aika riitä muuttamaan minua sinne sopivaksi. Painavimmillaan se on, kun mieleen ei tule ainuttakaan realistista ulospääsytietä. Juuri nyt tuntuu lohduttomalta, siltä, että olen kaikkeen liian vanha, väärinkoulutettu ja myöhässä. Olen viipottanut kesästä saakka onnellisena ellun kanana huolia vailla, kun olisi pitänyt ainakin yrittää nousta siiville. Jos en löydä edes ovia, joita kolkutella, miten mitään uutta voi avautua? Vastaan tulee viisaus: When nothing goes right, go left. Ei naurata yhtään. 

  

SOPANKEITTÄJÄ

02/01/2016

Ruotu kutsuu. Mutta kaikkien mahdollisten syötävien ja juotavien mielitekojen tyydyttämisen jälkeen ei meinaa tehdä mieli mitään. Kaivelen vihanneslokerosta puoleksi nahistuneita juureksia ja eräpäivän ohittaneen kerman. Kaverit eivät ole enää kovin kuvauksellisessa kunnossa, joten käyn suoraan kokkauspuuhiin. Aikaansaannokseni on joka kerta rumaa, mutta hyvää. Soppamies lipoo huuliaan Le Havressa, kun lähetän kuvan ruokaseuran kaipauksessa. Huomenna, jos luoja suo ja pakkanen hellittää, teen kunnon salaatin. Riccardo muinoin Sienassa juurrutti päähäni käsityksen, että Suomen talvessa ei kerta kaikkiaan voi selviytyä salaatilla. Näin ensimmäisenä oikeana pakkaspäivänä mittarin näyttäessä -15 astetta, olen entisen opettajani kanssa täysin samaa mieltä. Täällä ei voi selviytyä.    

BUON ANNO, COSE BELLE !

01/01/2016

Herään vuoden ensimmäiseen päivään vieläkin kuplien. Miten ihana ilta. Naurettiin paljon, syötiin ja juotiin. Tuntuu pitkästä aikaa siltä, että elämässähän voi tapahtua vielä ihan vaikka mitä. Ainakin jatkan onnellisena tätä hyvää elämää, joka on jo ihan sitä - vaikka mitä. Jatkan ihanimpana Minänä olemista. Aion olla myös kaunein ja rohkein Minä. Paras Minä ikinä. Päätän olla tälläisenä juuri riittävän hyvä Minä.