SYYPÄITÄ HYMYYN

28/05/2017

Kasvikunta pitää yhä paikkaansa ykköshymyilyttäjänä. Koetan ottaa maillia kotkansiiviltä. Ne kerivät itseään valoon maan uumenista lähes eläimellisellä voimalla. Rakastan niitä juuri tuossa vaiheessa, kun ne purkavat suojauksensa ja levittäytyvät siivilleen. Käppyrältä ojentuessaan ne muistuttavat eläinmaailman suosikkejani merihevosia. 

Ystäväni Franco Bollo hymyilyttää aina. Erityisesti silloin, kun mies on hurahtaneimmillaan. Parhaillaan Franco menee sekaisin kallioimarteesta. Jahka lihapullan kokoiset korvasienet hiukan poimuuntuvat ja ensimmäiset kanttarellit ilmaantuvat, uskon, että oveani kolkuttaa saaliinsa lakritsiaromilla marinoinut sienimies.

Hymy on lihasliikkeistä lievä siihen iloon, että tasan viikon päästä aukeaa uusi lempipaikkani Satamatie 6. Kuutosesta löytyy kaksi juomamaailman idoliani: Kafe Silmu ja Lehmus Roastery. Kun ranskalaiset ja italialaiset pitävät vielä huolen omista tonteistaan, jää allekirjoittaneelle onnellinen osa: kuppien, kippojen, mukien ja lasien kallistelu. 

Vaan enpä ole levännyt laakereillani Silmun remonttitauollakaan. Enin ikävä ja jano ovat pysyneet loitolla, sillä olen saanut pistää näppini uuden kahvilan sisustuspalapeliin. Jumalansormeni on osoittanut armoa peukalo pystyssä yhdelle jos toiselle upealle second hand- ja vintagelöydölle. Vielä useammalle jumalansormi on ollut armoton. Kuljen siivouspäivässä ja pihakirppiksillä haukkana saalistamassa kahvilaan irtaimistoa. Mintunvihreät muutaman euron astiat ovat huippulöytö. Entinen tavarameren seassa haahuiluni alkaa muuttua ammattihaukkamaiseksi toiminnaksi.

Uutiset eivät näinä päivinä liiemmin hymyilytä. Viikonlopun molemmille aamiaisille löytyy jutut, joita ns. hahmot eivät jätä varjoihinsa. Kippari on ruikuttanut miestilaa niin kauan kuin muistan. Nyt lehdessä kerrotaan naisvaja-ilmiöstä. Jään jalostamaan ideaa yön yli, sillä en ole ollenkaan varma, tarvitsenko naistilaani. Vastaus löytyy sunnuntain kolumnista. Olen varma, että tarvitsen naistilakseni puutarhan, jota hoitaa hunkstanssija-puutarhuri ja jonka katetuilla poluilla käyskentelen punaiset varpaankynnet paljastavissa sandaaleissa, ruusunpoimintakori käsivarrella ja jonka riippukeinusta käsin ohjeistan maa-artisokkien viljelyä. Alkaa haiskahtaa myös siltä, että amerikansiskojen tiloihinsa upottamat dollarit eivät ole liioiteltuja. Se, ettei työnnä omia sormiaan multaan, maksaa. 

Nyt jo hymyilyttää myös muutaman kesän takainen puutarhatonttuiluni. Kaiken touhotuksen palkaksi palstalta irtosi muutama talidomiporkkana, noin kourallinen raitajuuria ja tasan yhden pyreen verran maa-artisokkaa. Kokemus pakottaa kiinalaisen aforismin tuunaamiseen: Tärkeintä elämässä on jonkun toisen hoitamassa puutarhassa haahuilu. Eikä sekään ole kovin tärkeää.

KUKKAPUHETTA

26/05/2017

Jatkan siitä, mihin viimeeksi jäin - kukkahulluudesta. Ei liene epäselvää, että tarvitsen hengissä pysyäkseni jokapäiväisen leivän lisäksi kukkia. Tarkemmin sanottuna koko kukkivaa kasvikuntaa. Flamingonkukka on ainut, jonka kanssa en pääse suhteeseen yrityksistä huolimatta. Se vaikuttaa liian muoviselta ollakseen biologista alkuperää. 

Taannoisella Pariisin-reissulla juttelen ostosten lomassa alakerran kukkakaupan nuoren miesfloristin kanssa kukkien elintärkeydestä. Tullemme päätelmään, jonka mukaan ihmiset, jotka eivät piittaa kukista ovat kaikin puolin epäilyttäviä ja arveluttavia tyyppejä. Emme ikinä luottaisi moisiin, missään asiassa.

Rakastan kukkakauppoja ja kukkatoreja. Mikään ei vedä vertoja reheville puutarhoille tai kukkiville puistoille. Puhumattakaan alkukesän luonnosta. Menen siitä täysin sekaisin. Kerran sairastettu borrelioosi, lukemattomat ihoon tarttuneet punkit ja niiden seurauksena syntynyt punkkifobia vain hiukan hillitsevät himoani poimia lähitienoot luonnonkukista putipuhtaiksi. Kielometsälle lähtemiseni muistuttaa varustukseltaan ydinsotaan lähtemistä. Vain kaasunaamari puuttuu. Hankkisin välittömästi kukkienkeruuasukseni ohuen valkoisen muovisen kokohaalarin, jollaista elokuvien tutkijat käyttävät tartuntavaara-alueilla, jos vain tietäisin mistä. 

Kukkahulluus tekee järjettömän onnelliseksi. Joskus yön pimeinä tunteina, kun kierin sängyssä saamatta unta ja tuupin Kipparia hereille juttelemaan mukavia, ainut sana mikä nukkuvalta mieheltä irtoaa on kukka. Se on paljon se.  

Vietän muutama päivä sitten köyhän naisen hanami-hetken etelä-karjalaisittain. Läheisessä arboretumissa on täydessä sakurassa kaikki kaksi kirsikkapuuta. Ei ihan Tokio, ei edes Roihuvuori, mutta taatusti sama lopputulema. Haista 🌸nen, jos et muuten usko!

VIIDEN TÄHDEN ARKI

20/05/2017

Muistan, miten pelkomummo aikoinaan toisteli ettei viissi, että mitä sitä nyt issiään varten (kyllä: pelkomummo väänsi ts-konsonanttiparin ss-muotoon, hän kävi messässä ja kassoi Kauniita ja rohkeita samalla kun lähtökohtaisesti kaikki hirvitti). Pelkomummo oli itseään kohtaan vaatimaton nainen. Ihan syyttä. Onneksi olen omena, joka on kierinyt kauas mummon puusta. Todellakin viitsin, nimen omaan itseäni varten. Käytän pellavaisia lautasliinoja myös maanantaiaamuina. Pienillä teoilla arkeen syttyy kuin huomaamatta muutama tähti lisää.

Juomapuolen apgreidaaminen on yhtään liioittelematta mullistanut maailmani. Juon mielummin vähemmän, mutta laadukasta. Keitän joka aamu itselleni kupillisen pour overia pienpaahtimon kahvista. Kahvin liruttelu käsityönä on rakastettavinta, mitä voin aamuäreälle itselleni tehdä. En ymmärtänyt elämästä mitään aikoina, jolloin ensimmäinen annokseni kofeiinia oli peräisin työpaikan mocca masterista. Jos en valmista kahvia itse, juon sen mieluiten Silmussa. Sama pätee mehuun. Jos en juo sitä Silmussa, puristan sen itse. Kahvin juon aina pyhämukista ja mehun bisnesluokan lasista. 

Kuplajuoman kanssa oli käydä mummot. Kipparin ollessa törnillä en meinannut aina raassia avata pulloa vain itselleni. Seuran puute ei ole syy olla nauttimatta elämästä, saati se, että saattaisi jäädä kallista juomaa pullon pohjalle. Tätä nykyä kaapista löytyy aina myös muutama piccolo.

Pidän itseni kukissa. Poissa ollessaan Kippari tallettaa taloustilillemme jopa erityisen kukkabonuksen. Joka perjantai puolen päivän aikoihin saan viestin, jossa sanoman ydin on aina sama: "Jibbii, se on viikonloppu, muista ostaa kukkia!" Riippumatta siitä, missä milloinkin olen, ohje on ainut, jota noudatan täysin pullikoimatta. Harrastan myös kukkien pöllimistä. Viime viikolla taskuun sujahti valkovuokko ja kohta koittaa se aika, kun alan oksa kerrallaan verottaa naapuruston sireenipuskia. Because I'm worth it!   

   

EI KENENKÄÄN ÄITI

14/05/2017

Olen tietoinen puutteistani ja vajaavuuksistani. Suurimmaksi osaksi oman aivotoimintani seurauksena syntyneellä listalla on pituutta, mutta näissä kymmenissä on se hyvä puoli, että lista myös lyhenee (omissa) silmissä. Sinut ja sujut on helpoin tie itsensä kanssa.

Listaltani on aina kuitenkin puuttunut yksi merkittävä asia. En ole koskaan tuntenut itseäni oudoksi tai epätäydelliseksi sen takia, etten ole kenenkään äiti. Se on suunnilleen samanlainen itsestäänselvyys kuin että en ole minkään maan prinsessa. Muiden puutteitteni takia olen ahdistanut itseni terapiaan, hengitellyt paperipusseihin ja menettänyt yöunia, mutta äitiydettömyyteeni olen varsin tyytyväinen. Millainen ihminen tuntee onnellisuutta siitä, että ei ole vanhempi?

Aiheesta ei puhuta eikä sillä paukutella henkseleitä. On epäsopivaa iloita lapsettomuudesta.

Pidän useimmista lapsista. Erityisen paljon fiksuista ja hyvin käyttäytyvistä ja suorastaan palvon sellaisten vanhempia. Arvostan kasvatusta ja uskon vahvasti haistavani, kun sitä on harrastettu. Oman kelloni tikitystä en vain koskaan ole kuullut. Korkeintaan muutaman harppovan viisarillisen verran vuosikymmeniä sitten, mutta silloin en tiennytkään mistään, saati itsestäni yhtään mitään. Kaikki, mitä sen jälkeen tapahtuu on nimeltään Elämä.   

SYDÄN SYRJÄLLÄÄN...

11/05/2017

... ja muutama muu viime päivien sykähdyttävä tapaus...

Viikon superlatiivien ja hymyilytyksien kirjaaminen on ollut vallan retuperällä. Tässä pari, joiden vuoksi nauran enemmän, myös suihkussa:

Rakastan hipelöidä kauniita esineitä. Minulla on monia lempiputiikkeja merkittävillä design district-alueilla, joissa käyn kartuttamassa asetelmamateriaalivarastojani. Ja sitten ovat asematunneleiden Flying Tigerit! Kuka designia, käsityötä ja vintagea arvostava esteetikko käy Tigereissa?? Olen jopa kääntynyt Kaivokadun liikennevaloista takaisin, kun en ole voinut palata maitojunalla kotiin käymättä tilpehööritaivaassa. Sekä kotimaiset että ulkomaiset Tiger-hankintani ovat monipuolisuudessaan vailla vertaa: marmoria, posliinia, sukkia, niskatyynyjä, chilinaksuja... Susia ovat olleet kasvopumpuli, nitoja ja täytettävät matkakosmetiikkapurnukat. Taannoiselta visiitiltä matkaan tarttuu sydän. Ostos ei ole millään muotoa perusteltavissa, se on piste muovikatastrofin i:n päälle ja sen takia miljoonat kärsivät työssään. Tuotteessa mättää kaikki, mutta en voi muuta kuin kävellä sydän kämmenellä kassalle. Vieritän syyn vuosien Greyn anatomialle altistumiselle ja alitajuntaisille kirurgihaaveille. Kertonee kuitenkin jotain sekin, että vaihtoehtona olleet aivot jäävät kaupan hyllylle. 

Kosmetiikkaostoksilla kohdalleni osuu huomattavan usein erittäin pätevä miesmyyjä. Viimeisimmän ammattilaisen kohtaan ensivisiitilläni Lush-nimiseen liikkeeseen ja päädyn kassalle Greyn sairaalassa tarjoiltavaa hyytelöä muistuutavan sitruunan ja rosmariinin tuoksuisen tuotteen kanssa. Ostokseni on kylläkin epäilyttävästi saman sininen kuin ne harvat irtokarkit, joita en uskalla syödä. Jos lähtö tulee Whoosh-putsarin väriaineista johtuen, tulee se ainakin kaakelit naurusta kaikuen.

Loppuun vielä maininta, että tätäkään postausta ei ole tehty yhteistyössä kenenkään kanssa. Kukin menköön sydän- ja jelly ostoksille omantuntonsa sallimissa puitteissa.

MEHUT POIS

08/05/2017

Elämästä on mehut pois. Siis kirjaimellisesti, mehut pois, sillä lempikahvilani Silmu on hetken aikaa kiinni muutto-ja remonttihommien takia. Muutamaan perjantaihin on turha kolkutella suu napsuen ovea. Olen huolissani paitsi nesteytyksestäni myös mielenterveydestäni.

Kaikki alkaa ylimmän kuvan pähkinäisestä smoothiesta viime elokuussa. Rakastun Silmuun heti. Lainatakseni ystäväni Franco Bollon myöhempää kiteytystä asiasta, tunnelma Silmussa on "iha ku ois jossai oikees kaupungis." Pian olen vähintään perjantainen vakioasiakas. Tutustun ihaniin ihmisiin, juon litratolkulla punajuuriappelsiiniomenamehua, saan nimikkokahvin, ystäviä ja hyvinvointia. Elämänlaatuni kohenee niin, että olen työviikon jälkeen pelkkää hymyä itkupotkuroinnin sijaan. Kippari on jopa sitä mieltä, että Silmun ansiosta olisin jälleen varsin kykenevä jakamaan perjantaisen viikkosiivousvuoron. 

Kotitöiden osalta tilanteemme säilyy ennallaan. Sen sijaan Kipparillekin alkavat maistua siivoilujen lomassa Silmun mehut. 

Miten paljon iloa elämään onkaan tuonut tämä pieni hyvänolon kahvila! Tiristän itsestäni kaikki mahdolliset mehut, jotta pysyn tauon ajan tolpillani. Avajaisiin suosittelen emäntää kuitenkin varustautumaan mehulinko erityisen terävänä vähintään kasvimaallisella punajuuria.  

  

SÄRÖÄ !

05/05/2017

Olen vähän väsynyt aseteltuun kauneuteen. Olen estetiikka-addikti ja voin hyvin visuaaliseti kiinnostavassa ympäristössä. Asetelmamaisterin ominaisuudessa sijoittelen sieviin kompositioihin kaiken minkä käsiini saan: kukat, purnukat, kirjapinot, pakkauslaatikot, pullonkorkit, Kipparit... Kosmetologiyhdistys on varmaan kanssani eri mieltä, mutta omasta mielestäni olen varsin pätevä kauneuden ammattilainen. Katselen edellisen postauksen macaroneja itseaiheutetuissa höttö-övereissä.  Kaipaan säröä ja kontrastia, elämää ja tarinoita täydellisiin sommitelmiini. Pakko pistää vähintään vaaleanpunainen tauolle kesäkuun sesonkiin saakka, muuten käy pionimiehelle puskineen kalpaten.

Kaivan Jopon tallista ja polkaisen pummi-lookissani ilmeisen kauneuden laitamille. Pyöräparka ei säästy asettelulta, mutta muuten olen varsin tyytyväinen: Kuvissa on sopivasti kaivattua säröä,  kulumaa ja elettyä elämää.