VIIKON SUPERLATIIVIT

31/12/2016

Välipäivien parhautta on aikatauluton arki. Tiistaihin mennessä jääkaappi on syöty joulusta tyhjäksi ja ihminen voi keskittyä pastan jauhantaan. Keittelen padallisen Barillan spaghettia ja kultivoin Mutti-purkillisen tuoreilla tomaateilla ja yrteillä. Ei ole ikinä maistunut paremmalta. Paitsi lapsena, jolloin spaghetit sai nykyistä häpeämättömämmin syödä pelkästään voin ja Heinzin ketsupin kanssa. Spaghetti oli metrin mittaisessa leivinpaperipakkausta muistuttavassa pahvitörpössä ja muistaakseni Torino-merkkistä, mutta ketsuppi oli Heinziä. Parasta se oli isosuisessa lasipullossa, josta pläjähti  ravistelujen jälkeen lautaselle aina messevät överit. Uskon, että Heinzin ansiosta selvisin lievemmin katkeroituneena siitäkin, että muinoin pikkuveljen nakit kuorittiin, kun itse jouduin  syömään makkarat suolineen päivineen. Jos pääsisin haastatteluun, jossa kysyttäisiin, mitä ilman en voi elää, vastaus olisi  silmääkään räpäyttämättä Heinz. 

Sympaattisin iltapäivän teehetki Lontoon jälkeen on tietysti Silmussa. Parasta elämässä on ehdottomattomuus. Jos ketsuppipullon korkki jääkin joskus auki, se tasapainottuu kupillisella matcha-lattea. Tyytyväisenä filosofiaani ja oman elämäni lifecoachaamiseen kuljen pahaa aavistamatta kirja-aleen.

Siellä, täydellisine joulupallomahoineni, huomaan hetkessä olevani wannabe-Karita Tykkä. Tasapainoni pysyy huojuen pystyssä, sillä Karitakin kertoo vetävänsä joskus överit. Raakaruokaöverit. Päätän ostaa kirjat niiden ulkoisen kauneuden takia ja ryhtyä Karita Tykäksi vasta kun olen viimeistellyt kymmenkunta keskeneräistä juustoa ja muutaman kuplivan. 

POKSISTA ...

27/12/2016

... sanoo joulukupla ja puhkeaa. Eikä hetkeäkään liian myöhään. Olen mitä todennäköisimmin entinen jouluihminen. Vuosi vuodelta kuplan sisällä happivaje alkaa koetella aiemmin ja aiemmin. Ennen tätä siunattua arkea on tarvittu muutamaa muutakin poksausta lisähapetukseen. Olen tilanteesta hiukan suruissani. Stressi ei tullut vääntämälläkään. Prejoulukuusikin jää varsinaiseksi joulukuuseksi. Mietimme tuntuisiko joulu joulummalta, jos jauhaisimme hiki hatussa maksaa maalaispateeseen tai survoisimme lanttua ja perunaa. Kippari syyttää tunnelman laimentumisesta joulunpyhät kestävää vesisadetta. Niin tai näin, en saa joulusta samaa otetta kuin muinoin.

Muutamien vakioelementtien lisäksi pyhissä kiinnostaa lähinnä pyjamassa hiihtely. Kaksi ja puoli vuorokautta on kuitenkin täydellisen säälittävä tulos huippuvuosiin verrattuna. Otan ensi kertaa käyttöön kahden pyjaman taktiikan; aamusuihkun jälkeen pukeudun päiväpyjamaan, jonka illalla nukkumaan mennessäni vaihdan varsinaiseen yöpyjamaan. 

Juuri ennen joulua niska ja hartiat hirttäytyvät vielä niin tiukasti kiinni kallonpohjaan, että terapeutti määrää pääni asennot minimiin. Sohvalla kirjan kanssa röhnöttäminen tai laitteiden edessä kenottaminen on ehdottomasti kiellettyä. Ensimmäistä kieltoa sentään yritän noudattaa kuuntelemalla äänikirjoja. Kaiken huipuksi saan Kipparilta lahjaksi kiristelyjä lieventämään tarkoitetun hierontahärpäkkeen. Uhraamalla itsemme Netflixille säilytämme sentään joulupyhien tärkeän sarjaputkiperinteen. Selkä tyynyillä tuettuna, jalat rahilla, hierontalaite niskassa ja oleellinen käden ulottuvilla kuningatar Elisabethista kertova The Crown pelastaa joulun. Juuri ennen kuplan puhkeamista kuulen kuitenkin kuinka äänikirjani tv-terapeutti kehoittaa pehmeällä äänellään: Ota hiukan etäisyyttä, katso itseäsi ulkopuolelta ja mieti, mitä tämä kaikki kertoo sinusta.

PUKKI NUMERO 43

20/12/2016

Jos kilttien listalaisten paikka on jouluisille suhdanteille altis, kannattaa pistää tonttuhattu omaan päähänsä, turvautua lujan lempeään itsensä tarkkailuun ja ottaa neuvokkuus omiin lapasiinsa. Lahjottavaa riittä sillä meiningillä varmasti. Lontoon reissusta jää mieleen kummittelemaan lempitennareitteni uusi kuosi, jossa on täydellisessä harmoniassa kolme lempiväriäni. 

Nokian Retuista muinoin traumatisoitunut kenkäpersoonallisuuteni on uusivan akuuttivaiheen partaalla, kun maapallolta ei meinaa löytyä tarpeeksi pientä tennariparia. Lopulta kiltteys palkitaan ja saksalainen pukki 43 lähettää kuin lähettääkin kenkäpaketin, joka saapuu kotiovelle komeasti etuajassa lähettitontun Transitilla. Pukki on pistänyt lisäyllätykseksi mukaan omakätisen tervehdyksensä, mukavia tennariaforismeja ja pussillisen taikapurkkaa. Tunnen itseni maailman kilteimmäksi. Jouluisen ihmeellisintä on, että pukki numero 43:lla ja kotitontulla on yhteinen kosmopoliittikaveri nimeltään Pay Pal.

VIIKON SUPERLATIIVIT

16/12/2016

Viikon paras paluu on asteittainen kotiin paluu. Niin ihana kuin Lontoo onkin, se viimeistään opettaa, että olen pikkukaupungin tyttöjä. Tai ainakin Helsingin kokoisen kaupungin. Jäämme yöksi upouuteen Clarioniin ja nukumme kellot väärässä ajassa ohi aamiaisen. Palvelu on parasta: lounasaikaan meille kannetaan tarjottimellinen aamiaisherkkuja viihtyisään loungeen. Kipparin voimat eivät enää riitä alkuperäisen suunnitelman mukaiseen isolla kirkolla hummaamiseen. Tyyppi pakenee ensimmäisellä maitojunalla itärajalle. Jään tasaamaan pinta-alaeroja itseni kokoiseen lempikaupunkiini. 

Ennen iltajunaa haen Inbloomista maailman ihanimmalta kukkakauppiaalta perjantaipuskan. Miten mahtavaa on, kun on paikkoja, joissa pienikin pistäytyminen jättää hymyn pitkäksi aikaa. Lähden  kotiin täydessä pussausvalmiudessa mistelinoksat junan hattuhyllyllä keikkuen.

Jouluinen Lontoo jättää meidät joululaukkaan. Hankimme ensi töiksemme pre-joulukuusen. Illalla katumapää osuu kuusistressinappulaan. Että miten voi ihmisellä olla pari viikkoa ennen joulua maailman täydellisin etkojoulukuusi? Että jos maailmasta ei enää löydykään yhtä täydellistä varsinaista joulukuusta? Että jos ihmisen pitää tyytyä vain yhteen täydelliseen joulukuuseen?

Viikon parhaat biisit ovat Abban. Ostamme liput paikallisen sinfoniaorkesterin joulukonserttiin, jossa  paikallinen tangokuningatar toimii solistina. Kippari valittaa, kun ohjelmassa lukee Joulu puu on rakennetun tilalla Abbaa. Viimeisillään raskaana oleva Dancing Queen discopallomahoineen on huikea, samoin orkesterin liettualainen johtaja. Vuosi sitten johtajalta lensi kesken tahtipuikon heiluttamisen frakkivyö, vaikka ohjelmisto oli pelkkää klassista. Nyt johtaja ei meinaa mahtua tontilleen, kun tanssijalka vipattaa Abban tahtiin kilpaa puikon kanssa. Ei ole tangokuningatar salissa ainoa, joka on päässyt vetämään Abbaa coverina. Järjestimme -70-luvun lopulla kaverin kanssa taloyhtiömme saunatiloissa Abba-shown. Kaveri oli Frida, itse vaaleahiuksisena toimitin Agnethan virkaa. Kyliltä ei löytynyt tarpeeksi päteviä Bennyä ja Björniä, joten poppia soitti kirjekuoren kokoinen Panasonic rahisevalta c-kasetilta. Mutta lahkeet olivat leveät ja elämä edessä. Erityisen ylpeä oli Suosikin kuvan perusteella virkatusta Agnethalta kopioidusta verkkopiposta, jossa oli korvan päällä kukka. 

Viikon epätoivottavin sävy kuvissani on vaaleansininen. Kaikki raikkaan vaaleaksi tarkoitettu muuttuu valon (ja taidon) puutteesta sinisävyiseksi ja vie vielä talven jatkuessa hiukset päästäni. Abba sentään sointuu sumeisiin sävyihini täydellisesti. 

LONTOON TULIAISIA, CHAPTER 2

12/12/2016

Majailemme South Kensingtonin Earl's Courtissa Barkston Gardensilla hotelli Indigossa. Alue on täynnä idyllisiä viktoriaanisia taloja takorauta-aitoineen. Erkkeri-ikkunoiden syvennyksissä on jo pystyssä tyylikkäästi koristeltuja joulukuusia ja kiiltäviksi maalatuissa ulko-ovissa upeita havuseppeleitä ja köynöksiä. Intoudun havuihin yhdistetyistä kuivatuista sitrushedelmistä niin, että lopulta Kippari raahaa käsimatkatavaroissa sellaisista värkätyn tuoksuvan kranssin kotiin saakka.  

Muutaman metropysäkin päästä kotoa löytyy paljon kiinnostavia kohteita. Ensitöiksemme tubetamme Notting Hilliin Portobello Roadille (muiden) italialaisten sekaan. Jälkeen päin ajatellen Notting Hillissä olisi kannattanut pysähtyä useammassakin viehättävässä pikkukahvilassa ja ruokapaikassa, koska tuleva pubetuksemme ei juurikaan enää tule jättämään moiselle tilaa.

Hieman ennen sulkemisaikaa päädymme Natural History Museumiin pällistelemään aidon kokoisia muovieläimiä. Darwinin ja kumppaneiden tutkielmia enemmän puoleensa vetää itse rakennus, joka on iltavalaistuksessaan huikea. Pällisteltävää riittää myös pihajäällä töpöttävissä luistelijoissa. Läheltä pitää etten vuokraa sinisiä muoviluistimia ja mallinna muutamaa kolmoskuviota ja taakse päin sirklausta.

Matkalukemiseni Julian Fellowesin Belgravian innoittamana pyörähdämme Hyde Parkin lenkin päätteeksi Belgravia Squarella. Elisabethin saleja Buckinghamissa emme ehdi mittailla, mutta Belgraviasta valjastamme cap-ajurin viemään meidät suoraan Kensingtonin palatsiin. Williamista, Katesta tai Georgesta ei näy vilaustakaan, Dianankin henkeä on vaikea tavoittaa, sen sijaan  vähemmän kuninkaallisia ystäviämme italialaisia tulvii vastaan taas sankoin joukoin. 

Reissun ehdottomasti parasta antia ovat kello viiden tee, Snowman ja Covent Garden. Arvomme Mamma Mian, Thrillerin ja Snowmanin välillä ja päädymme ostamaan liput musikaalien sijaan jouluklassikon tanssiteatteriversioon. Vasta lämpiössä meille kirkastuu iltapäivänäytöksen yleisön päätyyppi. Uniformupukuista pikkuväkeä on laumoittain, samoin välkkyviä lumiukkoledejä heiluttelevia punakikkarapäitä. Kerta se on ensimmäinenkin, kun soljumme Walking in the airin siivittäminä lastennäytöksessä kevyeen päivähiprakkaan.

Ihastun Covent Gardenin pittoreskeihin kortteleihin. Alue on täynnä ihania pikkukauppoja ja ravintoloita. Parasta ovat kirjakaupat, joissa voi istuskella juomassa marshmallowkaakaota kirjojen pläräilyn lomassa. 

Päätämme korvata yhden pubiaterian oikeaoppisella kello viiden teellä. Lähellä Piccadillyä milanolaisalkuperää (!!) oleva Savini on oiva paikka pikkurilli pystyssä nautittavalle Earl Greylle. Hulppeaan tarjoiluun kuuluu kummallekin oma kolmikerroksinen tarjoilusetti skonsseja, leivoksia ja puddingeja tykötarpeineen.  Kokemus on mykistävä: italialaismies Lontoossa keittää kaupungin parhaat teet. 

LONTOON TULIAISIA, CHAPTER 1

11/12/2016

Reilu kuukausi sitten päätän pontevasti, että joulunalusmatkamme ei suuntaudu tänä vuonna Veneziaan eikä muuallekaan Italiaan vaan Lontooseen. Huomaamme hyvin pian, että niin on päättänyt myös puoli Italiaa. Koetamme turhaan asemoida korvia englantilaiseen höröön kuullaksemme Lontoon murretta, joka paikassa raikaa italia. Meille jää mysteeriksi, miksi joulukuinen Lontoo on italialaisen massaturismin vallassa. 

Lontoo jättää pään pyörälle. Rakastun talviseen sumuun, joka vie kaikesta valon ja värin. Rakastun siihen, että leudossa talvisäässä voi pistää pipon päähän, mutta lampsia nilkat paljaina tennareissa. Rakastun massaan hukkumiseen ja rentouteen, lyhyiden keskustelujen kymmeniin thank you very much'in ja please'hin. Rakastun jopa pubeihin. Mutta. Lontoo on uuvuttava kaupunki. Tubetamme   tukka putkella maan alla paikasta toiseen, vaikka neljän päivän ohjelmamme on varsin karsittu. Muutama kokeilu kaksikerrosbussilla ja capilla riittävät kokemukseksi Lontoon liikenneruuhkasta. Viiden kohdan ostoslistani on viimeisenä päivänä yhä viisikohtainen. Oxford Street ja Regent Street korjaavat käsitykseni shoppailun raskassarjalaisuudestani, Kippari on kaupoissakiertelypsykoosissa jo ensimmäisen puolituntisen jälkeen. Ei toivoakaan, että palautumiseen riittäisi haaveilemani terveyskuppilat. Istumme koomassa pubin pöytään pintit ja fish&chipsit edessämme harva se päivä. Poistumme yhtä lailla koomassa. Lontoon jälkeen en enää tiedä olenko chip vai fish.   

Mössättyjä herneitä ja marinoituja sipulirenkaita lukuun ottamatta emme näe kasviksia päiviin. Kuvainnollista pint-porkkana Kipparin pyörivien silmien edessä roikottaen pääsen kuin pääsenkin taivaltamaan Harrodsin ja Selfridgesin läpi. Harrodsin upeutta ei käy kieltäminen, mutta Selfridgen Harry kääntyisi kyllä haudassaan, jos näkisi mihin on tultu.