27/12/2016
... sanoo joulukupla ja puhkeaa. Eikä hetkeäkään liian myöhään. Olen mitä todennäköisimmin entinen jouluihminen. Vuosi vuodelta kuplan sisällä happivaje alkaa koetella aiemmin ja aiemmin. Ennen tätä siunattua arkea on tarvittu muutamaa muutakin poksausta lisähapetukseen. Olen tilanteesta hiukan suruissani. Stressi ei tullut vääntämälläkään. Prejoulukuusikin jää varsinaiseksi joulukuuseksi. Mietimme tuntuisiko joulu joulummalta, jos jauhaisimme hiki hatussa maksaa maalaispateeseen tai survoisimme lanttua ja perunaa. Kippari syyttää tunnelman laimentumisesta joulunpyhät kestävää vesisadetta. Niin tai näin, en saa joulusta samaa otetta kuin muinoin.
Muutamien vakioelementtien lisäksi pyhissä kiinnostaa lähinnä pyjamassa hiihtely. Kaksi ja puoli vuorokautta on kuitenkin täydellisen säälittävä tulos huippuvuosiin verrattuna. Otan ensi kertaa käyttöön kahden pyjaman taktiikan; aamusuihkun jälkeen pukeudun päiväpyjamaan, jonka illalla nukkumaan mennessäni vaihdan varsinaiseen yöpyjamaan.
Juuri ennen joulua niska ja hartiat hirttäytyvät vielä niin tiukasti kiinni kallonpohjaan, että terapeutti määrää pääni asennot minimiin. Sohvalla kirjan kanssa röhnöttäminen tai laitteiden edessä kenottaminen on ehdottomasti kiellettyä. Ensimmäistä kieltoa sentään yritän noudattaa kuuntelemalla äänikirjoja. Kaiken huipuksi saan Kipparilta lahjaksi kiristelyjä lieventämään tarkoitetun hierontahärpäkkeen. Uhraamalla itsemme Netflixille säilytämme sentään joulupyhien tärkeän sarjaputkiperinteen. Selkä tyynyillä tuettuna, jalat rahilla, hierontalaite niskassa ja oleellinen käden ulottuvilla kuningatar Elisabethista kertova The Crown pelastaa joulun. Juuri ennen kuplan puhkeamista kuulen kuitenkin kuinka äänikirjani tv-terapeutti kehoittaa pehmeällä äänellään: Ota hiukan etäisyyttä, katso itseäsi ulkopuolelta ja mieti, mitä tämä kaikki kertoo sinusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti