16/12/2016
Viikon paras paluu on asteittainen kotiin paluu. Niin ihana kuin Lontoo onkin, se viimeistään opettaa, että olen pikkukaupungin tyttöjä. Tai ainakin Helsingin kokoisen kaupungin. Jäämme yöksi upouuteen Clarioniin ja nukumme kellot väärässä ajassa ohi aamiaisen. Palvelu on parasta: lounasaikaan meille kannetaan tarjottimellinen aamiaisherkkuja viihtyisään loungeen. Kipparin voimat eivät enää riitä alkuperäisen suunnitelman mukaiseen isolla kirkolla hummaamiseen. Tyyppi pakenee ensimmäisellä maitojunalla itärajalle. Jään tasaamaan pinta-alaeroja itseni kokoiseen lempikaupunkiini.
Ennen iltajunaa haen Inbloomista maailman ihanimmalta kukkakauppiaalta perjantaipuskan. Miten mahtavaa on, kun on paikkoja, joissa pienikin pistäytyminen jättää hymyn pitkäksi aikaa. Lähden kotiin täydessä pussausvalmiudessa mistelinoksat junan hattuhyllyllä keikkuen.
Jouluinen Lontoo jättää meidät joululaukkaan. Hankimme ensi töiksemme pre-joulukuusen. Illalla katumapää osuu kuusistressinappulaan. Että miten voi ihmisellä olla pari viikkoa ennen joulua maailman täydellisin etkojoulukuusi? Että jos maailmasta ei enää löydykään yhtä täydellistä varsinaista joulukuusta? Että jos ihmisen pitää tyytyä vain yhteen täydelliseen joulukuuseen?
Viikon parhaat biisit ovat Abban. Ostamme liput paikallisen sinfoniaorkesterin joulukonserttiin, jossa paikallinen tangokuningatar toimii solistina. Kippari valittaa, kun ohjelmassa lukee Joulu puu on rakennetun tilalla Abbaa. Viimeisillään raskaana oleva Dancing Queen discopallomahoineen on huikea, samoin orkesterin liettualainen johtaja. Vuosi sitten johtajalta lensi kesken tahtipuikon heiluttamisen frakkivyö, vaikka ohjelmisto oli pelkkää klassista. Nyt johtaja ei meinaa mahtua tontilleen, kun tanssijalka vipattaa Abban tahtiin kilpaa puikon kanssa. Ei ole tangokuningatar salissa ainoa, joka on päässyt vetämään Abbaa coverina. Järjestimme -70-luvun lopulla kaverin kanssa taloyhtiömme saunatiloissa Abba-shown. Kaveri oli Frida, itse vaaleahiuksisena toimitin Agnethan virkaa. Kyliltä ei löytynyt tarpeeksi päteviä Bennyä ja Björniä, joten poppia soitti kirjekuoren kokoinen Panasonic rahisevalta c-kasetilta. Mutta lahkeet olivat leveät ja elämä edessä. Erityisen ylpeä oli Suosikin kuvan perusteella virkatusta Agnethalta kopioidusta verkkopiposta, jossa oli korvan päällä kukka.
Viikon epätoivottavin sävy kuvissani on vaaleansininen. Kaikki raikkaan vaaleaksi tarkoitettu muuttuu valon (ja taidon) puutteesta sinisävyiseksi ja vie vielä talven jatkuessa hiukset päästäni. Abba sentään sointuu sumeisiin sävyihini täydellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti