09/03/2017
Saan yhteydenoton valokuvausjumalien taivaasta. Huippu homma - sielläkin luetaan blogiani. Tummat kuvat ja valonpuutteen tuskanhuutoni on kuin onkin kuultu. En ehdi edes kolkuttaa, kun ovi jo raottuu. Mestari lähettää sähköpostissa kuvitetun rautalankamallin kameran valotuksen lisäämisestä ja pitää kaupan päälle puolen tunnin puhelinluennon samasta aiheesta. Opastus ei suinkaan ole ensimmäinen laatuaan, mutta vasta nyt olen vastaanottavaisemmassa tilassa kyseiselle heprealle. Koen valtavan valaistumisen. Mestarin opastuksella löydän kamerasta säätimen, josta olen tähän saakka ollut autuaan tietämätön. Säätimessä on numeroita, miinuksia ja plussia ja mitä todennäköisimmin juuri niiden takia se ei ole aiemmin ylittänyt havaintokynnystäni. Hallelujaa! Pääsen vihdoin pois pimeiden kuvien laaksosta, kohti kirkkaita otoksia. Ehkä.
Rakastan tuota ylintä kuvaa. Thaimaalaisista katujen asukeista ikuistettu otos kertoo mielestäni kaiken oleellisen perhe-elämän ihanuudesta. Ei liene vaikeaa arvata keneen kuvassa samaistun.
( 📷 Teemu Keränen )
Käymme katsomassa uuden elokuvan Manchester by the sea, joka yltää helposti viime aikoina katsottujen elokuvien huippuihin. Tarina on kaunis ja surullinen, koominenkin. Valkokankaalla on totista porukkaa, mutta salista poistutaan hymyillen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti