30/03/2017
Olen sitä mieltä, että aika on suhteellista ja numerot sopimuksia. Mutta ei käy kieltäminen etteivätkö askelmittarin totaalilukemat ihmetytä. On tullut tallattua. Viime aikoina, maagisen kilometritolpan lähestyessä, olo on ollut kuin jumiin jääneissä keltaisissa valoissa. Odotan kärsimättömänä mokoman paalun ohittamista ja värin vaihtumista. Ah ikuinen vihreä - täältä tullaan elämä! Entisen tytön innolla.
Pienellä matemaattisella älyllä siunatussa päässäni ei onneksi ole tarpeeksi järkeä ymmärtämään lukemiani. Joku aika sitten kokeilen leikkiä ikäkriisiä. Yrittämällä yritän tehdä asiaa numeroista. Tirautampa kyyneleenkin siltä varalta, että puoli elämää on todennäköisesti jo eletty. Mutta sitten tapahtuu jotain ennen kokematonta ja mullistavaa: ajattelen ensimmäistä kertaa elämässäni, että lasihan on puolitäynnä, siis puolitäynnä! Ikä ei olekaan piikki lihassani! Mutta jos siellä sen sijaan olisi paistomittari, se näyttäisi mitä todennäköisimmin täydellisiä kypsyyslukemia.
Oivallus saa ensimmäisen todisteensa sovituskopissa. Kauppaan astuessani en todellakaan tiedä olevani kypsä toiselle kierrokselle -90-luvun alun lempipöksyjeni kanssa. Pilke silmässä oleva farkkukauppias, joka selvästi haistaa historian havinan ympärilläni, osaa muotoilla sanansa ja päädyn kuin päädynkin vetämään housut jalkaani.
Loppu on legendaa. Mama(jeans) is back home.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti