05/06/2016
Tiedän ainakin puoli maailmaa, jonka mielestä kaikki on juuri nyt edessä. Viis siitä, että mittari näyttää yhdeksää, mieli on kevyt ja elokuu valovuosien päässä. Olen kulkenut viimeiset viikot piikki (ja meibi punkkitauti) lihassa, kitkerä maku suussa kohti vuoden mittaisen kesäni virallista loppua. Lauantain muihin päättäjäisiin verrattuna meininki oli kaukana elämä edessä-tunnelmista. Miten uskomattoman ihana vuosi ja miten järkyttävän pöyristyttävää, että se loppuu, tuosta vaan. Se, että vapautta on jäljellä vielä kymmenen viikkoa ei ole ollenkaan sama. Kesälomalla oleminen on toisesta maailmasta. Siellä ei Ellun kana potpottele kevyissä kengissä loppumattomaan auringonlaskuun. Ero on vissi. Vapaus ja loma ovat kaksi eri asiaa, jolle vain kokemattomat ja vähäntietävät voivat ymmärtämättöminä hymähdellä. Tosin vapauden huumaama ajantajuni soljahti hyvin pian normaaliuuteen, jossa vuosi EI ole rajallinen määrä aikaa. Ja tässä sitä nyt ollaan, hyyyyyvin pöyristyneenä siitä, että kesäkuun neljäs otti ja tuli, vaikka en ollut yhtään valmis!
"Viimeiset" kesäpäivät ovat helteisiä, herkullisia ja punkkitunnelmaisia. Näen polvitaipeessa laikkuja, joita muut eivät näe. Kippari sanoo tarkistussopimuksensa irti ja sysää vastuun lääkärikaverilleni. Heikkonäköinen lähipiirini kehottaa ottamaan ilon irti kesästä. Kuulen rivien välistä ihan selvästi viimeisestä kesästä. Päätän aloittaa syömällä lähiruokaa ja juomalla kaukojuomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti