19/04/2017
Kotiinpaluuta helpottaa ja hankaloittaa ainakin kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että kamerat ovat pullollaan matkakuvia, joiden avulla voi siirtyä takaisin Pariisin kevääseen tai hulluuden partaalle. Toinen on se, että kevään saa elää tänä vuonna tuplana, vaikkakin tämän kotimaisen mitä ilmeisemmin karvalakkiversiona. Laitan Carla Brunin sorahtelemaan taustalle ja jatkan tunnelman venyttämistä post-Pariisi-postaussarjalla.
Aloitamme Tour de Paris'n Notre-Damelta. Näky on kirkkaassa auringonpaisteessa pohjolan pimeyksistä pölähtäneille mykistävä. Katedraali kohoaa kirsikkapuiden hattarapilvestä kohti taivaita, enkä usko, että synkinkään gootti voisi moisen nähtyään pukeutua enää koskaan muuhun kuin vaaleanpunaiseen. Linnunlaulussa pörhentelevät puut ovat tikittävä romantiikkapommi. Kippari on entinen mon amour, kun sydämeni alkaa sykkiä Pariisin katoille. Kuljen tulevat päivät niskat vahvassa takakenossa, huokaillen, pää katoissa.
Jos Pieni suklaapuoti olisi kirjakauppa, se olisi Notre-Damen kupeessa, Seinen vasemmalla rannalla sijaitseva Shakespeare and company. Huomioni vangitsevien kirjojen nimistä punoutuu outo, taatusti jonkin ylemmän voiman lähettämä viesti. Todisteeksi edelliselle löydän itseni kuvasta, jossa pääni yläpuolella olevan kirjan otsikko kysyy: How soon is now?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti