10/07/2018
Nyt meni hermo! Yltiöpositiivarit visertäkööt keskenään, että sää on asennekysymys. Ei ole, ainakaan siellä missä allekirjoittanut liikkuu. Italian jälkeen on ollut sama, minkä maakunnan kamaralle villasukitetulla jalallani astun, aina sataa ja koko ajan on kylmä. Mikä tätä maata taas vaivaa? Miten vaikeaa on olla kesä? Viime viikoksi Helsinkiin ennustettiin loistosäätä. -No, menenpä sinne, ajattelen ja pakkaan sunnuntaiaamuna laukkuun lempimekot ja sandaalit. Jo maanantaina nimeän tilanteeni syntipukiksi suuria lupailleen meteorologi Huutosen. -Pidä Matti pilves! Antaudun ja painun Etolaan sadetakkiostoksille. Yhä tummat mollukat pääni päällä (ja sisällä) ajelen viikon kätyrinkeltaisessa muovissa kuljettuani maitojunalla takaisin kotiin, ja kas, niin ajelee tuuli ja sadekin. Vaan sillä siunaamalla alkaa Hesoissa läkättää. Nyt on taas tiistai ja koko muu maa Etelä-Karjalaa lukuun ottamatta kylpee kuulemma lämmössä.
No onnea sitä on ihmisen revittävä tummien pilvien allakin. Jos kirjoittaisin kiitollisuuskirjoja, sinne päätyisivät ainakin seuraavat ilonaiheet:
Ystävät. Tapaan ihania ihmisiäni jos jonkinlaisten kipollisten, kupillisten ja kulhollisten äärellä. Sydänseurassa pärjää hengenravinnollakin, mutta pieniä pisteitä ä:n päällä totta totisesti ovat roselasilliset, red velvetit, ahvenfileet, mansikkabasilikajäätelö ja fleecehuopien alta nautitut paistetut muikut.
Itselle pyhitetyt hetket. Täydellisiä eritoten Levainissa. Sadetakki narikkaan ja ricottahunajapaahtista huulen taakse. Jälkiruoaksi muutama mantelikeksi, eikä ihmiseltä puutu ketään eikä mitään, ei edes aurinkoa. Kotiaamiaiset kuuluvat myös me time-kategoriaan. Paperihesari on seuraa tärkeämpi. En ole aamiaisella juttelevaa tyyppiä.
Kirsikat. Jos pilvet ovat mustia, ovat kirsikat mustempia. Herra mun jee, miten hyviä kirsikoita ostan Lidlistä. Keväästä jatkunut kirsikanhimo ei ota laantuakseen, vaikka sitä on lievitetty hilloilla, jäätelöllä, limonadeilla (kuka pirulainen on keksinyt kirsikkapepsin ja -kokiksen, juuri kun olen lopettanut sokerilitkujen kittaamisen??) ja jelly beanseilla. Fredrikinkadulla on maailman parhaat jelly beans-apajat puodissa nimeltä Roobertin herkku. Siellä eri makuiset beansit ovat omissa laareissaan, eikä papusia tarvitse kohmeloida kömpelöllä muovilapiolla niin kuin itärajan irtokarkkiosastoilla. Haastan jokaisen totaalisokerikieltäytyjän viettämään kymmenminuuttisen tässä kivijalkakaupassa. Herkku silloin toinen tällöin on elämän suola!
Lähetys. Lodolan osteriassa ihastumme luomurossoon nimeltä Salcheto. Viimeisenä (tuulisena!!) toscanalomapäivänä ajelemme saman nimiselle viinitilalle Montepulcianoon ja pistämme laatikollisen matkaan. Miten kätevää! Tästä on muodostunut jo tapa. Jos miellymme matkoillamme johonkin, etsimme tilan, poimimme ja säilömme talven varalle. Viikon päästä kotiin palattua alkaa vähemmän kätevä lähetin kyttäys. Miten ne onnistuvat aina käymään oven takana kolme minuuttia sen jälkeen, kun olet painanut sen kiinni?! Ja miten ylipäätään lähettifirmat pysyvät pystyssä sellaisella kilometrimärällä turhaa suhaamista ja epäpätevää logistiikkaa? Loppujen lopuksi on kätevintä hakea arvokas lastimme jostain teollisuusalueen takamailta firman varastolta.
Kuvanottohetkellä, montepulcianolaisten kukkuloiden lämpimässä vastatuulessa en vielä tiennyt viettäväni viimeistä sandaalipäivää. Jos olisin, olisin säästänyt ilmeen sinne, minne se kuuluu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti