19/08/2018
Elokuu on kääntymässä ehtooseensa. Päätin eilen, että tulkoon mikä intiaanisyyskuu tahansa, kesäpäivät ovat osaltani tässä. Olen henkisesti valmis villoihin ja vällyihin. Kuin tilauksesta herään aamulla huikeaan harmauteen. Ulkona ropisee pitkästä aikaa oikea sade. Haahuilen päivän pyjamassa ja vietän kesän rääppiäisiä. Olen kieltämättä hiukan hämilläni. Saan vaivatta kielen päälle jo elettyjen hetkien herkullisen maun. Onnellistun niistä yhä käsittämättömän paljon vain muistelemalla niitä. Siis eikö olekaan pakko hypätä arjen jyrän puikkoihin, ajaa ihania muistoja liiskaksi ja ulvoa, että syöty kakku on syöty kakku? Whaaaat happened?
Tapahtui paljon. Tapahtui muun muassa ihme nimeltä sup-laudalle nousu ja sup-laudalla pysyminen. Yhtenä helteisenä päivänä saan kerta kaikkiaan tarpeekseni ainaisesta sup-haaveilustani ja iankaikkisesta varmuudestani sup-epäonnistua. Varustan itseni henkisellä supersupwoman-tasapainoasulla, jonka hihoista ja lahkeista tarpeen vaatiessa laukeavat kellukkeet, marssin rantaan, nousen läpyskälle ja melon. Itsensävoittajan on helppo hymyillä. Hymyilen vieläkin, erityisesti sille, miten väärässä usein olen itseni suhteen.
Ehdimme olla kesän aikana isolla äMMällä ennätykselliset viisi päivää, lähes putkeen. Iso äMMä - Mökiksi, Mörskäksi ja Murheen kryyniksikin kutsuttu talopahanen on usein kyseenalaisen mielihyvän ja rentouden tyyssija vartin päässä kotoa, Saimaan saaressa, ainoana mukavuutenaan A4:n kokoinen aurinkopaneeli.
Hautaamme kunnostussuunnitelmat ja remonttihaaveet ja antaudumme helteisille päiville. Emme pistä tikkua ristiin. Seilaamme parisängyn kokoisella anastetulla uimapatjalla ja syljeskelemme taivaalle, syömme ja saunomme. Mökkipäivät virttyneissä bikineissä ja Viipurin torimummolta aikoinaan ostetussa pellavakylpytakissa ovat nyt tuntoaistiini syöpynyttä puhdasta onnea.
Edellisen postauksen road tripin lisäksi kotimaan matkailukokemuksista parhaimpiin kuuluvat ehdottomasti kartanokaunottaret Tertti ja hotelli Punkaharju.
Notkumme Tertin pitopöydissä ja syömme napamme paukuksiin yli viidenkymmenen lähiruokalajin tarjonnasta. Ei pidä luulla, etten arvosta sampea ruusuilla ja shamppanjalla, fasaania vihreällä niityllä tai lakritsijuurella marinoitua silliä, vaikka antimien lempiherkuiksi valikoituvatkin Harjupellon keitetyt ja voisulassa lillivät siiklit, joita kukkaissokerikakun ohella pistelen onnellisena myös jälkiruuaksi.
Saimin tykönä Punkaharjulla visiteeraan pariinkin otteeseen. Hotelli ja sen emäntä ansaitsevat oman kirjoituksensa. Palaan kansallismaisemiin omissa rääppiäisissään pikimmiten.
Lopuksi kysynpä vaan, olisivatko nämäkään kesänautinnot jääneet kehomuistini solukoihin tällä syvyydellä, jos olosuhteet olisivat olleet toisenlaiset? Jos olisin kohmettunut sup-laudalle tai istunut traktorin penkillä ja mökkiterassilla toppatakissa? Kysynpä vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti