JATKOON

09/01/2018

En kuulu niihin, joiden uusi, puhdas sivu on tässä kohtaa tammikuuta täynnä suunnitelmia. En jaa vuotta kvartaaleihin enkä suuremmin lupaile saati terhenny. En kolkuttele kuntosalin ovea kinkunpolttotuskissani, päin vastoin, välttelen alkuvuoden jopa naistenlehtiä, koska ne ovat täynnä epäilyttäviä reseptejä (testaako niitä kukaan??) ja kunto-ohjelmia. En ole hyvä päättäväisissä ryhtiliikkeissä tai uuden elämän aloittamisissa.

Menneen vuoden aikana solahdin kuin vaivihkaa muutamaan juttuun, joita aion jatkaa vastaisuudessakin. Nähtäväksi jää muutunko niidenkään myötä paremmaksi ihmiseksi, mutta eipä ole myöskään vaarana olla helmikuussa retkahtajien ja selittelijöiden lapasissa, sillä niin pysyvää hyvää tekevistä asioista on kyse.

Aion jatkaa kuuntelemista. Erityisellä intensiteetillä kuuntelen itseäni sekä äänikirjoja. Jatkoon pääsee myös kaikenlaisen älykkään ja hauskan puheen kuunteleminen, sekä kasvotusten että pod casteina. Käytän nykyisin täysin häpeämättä kirjojen kuuntelua synonyyminä niiden lukemiselle. Rakastan sulkeutua luurit korvissa milloin Tukholman kaduille murhaajan kannoille, milloin -50-luvun napolilaiskortteleihin.

Kuuntelemisen piikkiin on pistettävä myös se, että hyvän elämän oppaat (kauniit sellaiset) ansaitsevat jatkopaikan kahvipöydälläni. Yleensä kyseiset kirjat tuntuvat joko liian naiveilta tai liian hihhuleilta ja jo muutaman sivun lehteily saa olon myötähäpeästä (tai nilkkaan osumisesta) tukalaksi. Joululoman Book beat-aktivoinnin ansiosta olen kuitenkin suorittanut jopa Eckhart Tollen lyhyen oppimäärän läsnäolon voimasta. Olen innostunut ja vastustanut (vaikka Tolle kuinka kieltää vastustamisen), pudonnut universumin kärryiltä ja jäänyt toistaiseksi valaistumatta, mutta mikä parasta, päätynyt tarttumaan ihka perinteiseen kovakantiseen itsensä dissaajille, häpeilijöille, miellyttäjille ja kaikkeen syyllisille suunnattuun opukseen nimeltä Sydänjuttu. Rakastan. Tunnustan lukevani teosta alleviivaten ja marginaalimerkintöjä tehden. 

Jatkoon menee myös kyseisen kirjan ydinsanoma, joka alkoi vilahdella ajatuksissani jo ennen kuin olin lukenut riviäkään Anna Taipaleen tekstiä. Vanhan itsensä linttaajan ei ole ihan helppo ajatukseen hurahtaa, mutta jos sitä tovin pyörittelee, alkaa siinä olla ihmeellisen paljon järkeä:

"Olet parasta, mitä sinulle on koskaan tapahtunut."

Looginen seuraus edelliseen on tietysti se, että olet itsesi paras ystävä. Ajatus vaatinee hiukan pidemmän jatkotyöstämisen, ainakin henkilöltä, joka on hakenut ikänsä hyväksyntää ja arvostusta muilta. Tunnistaako kukaan tyyppiä? Löytyykö lähipiiristä?

Liekö päässäni alkanut pyöriä edellisten kaltaisia ajatuksia sen seurauksena, että olen suonut keholleni säännöllistä hoivaa ja huolenpitoa. Voi olla. Silläkin uhalla, että ajatukset tästä vielä jatkojalostuvat, alan hillua batiikkikaavuissa tai ryhdyn elämäntapaintiaaniksi jatkan joogassa, shiatsussa, osteopaatilla ja energiahierojalla ramppaamista.

Jatkan myös kahdeksan mantelin taktiikkaa sekä versiotani 5:2 dietistä. Syön viitenä päivänä normaalisti ja kahtena normaalisti yhdistettynä kaikkien mahdollisten mielitekojen kaksin käsin mättöön. 

Kangastusta vai ei, uhka vai mahdollisuus, Jaana 2.0 vilahtelee kuin vilahteleekin sieluni silmäkulmissa.