18/02/2018
Miten mahtava talvi! Jos joku on mennyt tänä vuonna niin kuin pitää, se on ollut talvisää. Keli on ollut miellyttävällä pakkasella jo useamman viikon. Tulee mieleen lapsuuden talvet, ne jotka kirmattiin läpi kinosten huopatöppösissä ja supikoirahäntähatussa, Vitalista poskissa. Silloin, sotien ja laman välissä, kun kaikki talvet olivat kunnon talvia, kotikaupungissa oli huopatossutehdas. Lempitöppöseni olivat sinapin väriset ja niiden musta muovipohja kului muutamassa viikossa täydellisen liukkaaksi.
Viikonlopun vapaapäivinä tarvomme metsissä ja järven jäällä eväät repussa. Airamin termarissa on Kipparin huolella maidosta, sokerista ja Van Houtenista hämmentämää kaakaota. Muovimukissa "kettuuntuvan" kaakaon täydellinen makupari on kunnon pätkä vehnäpatonkia sievoisella kerroksella Oivariinia ja Goudaa.
Eilisellä retkellämme olen jo täysin nostalgian vallassa. Mieleen tulevat tervantuoksuiset hiihtoretket isän kanssa Kasinon rannasta Akkasaareen. Joulupukin tuomat punaiset puusukset olivat kiiltävät ja sauvat rottinkia ja nahkaa. Vähän vanhempana hiihdimme kaverin kanssa koulun jälkeen harva se päivä useamman kilometrin yli järven ja läpi metsien Mikonsaareen. Perillä joimme markalla kuumat mehut ja sivakoimme takaisin. Taitettavaan pahviseen hiihtokorttiin kirjattiin tarkasti kilometrit, joita kertyi talven aikana nykyistä päätäni huimaavat lukemat. Oi noita teknologiavapaita onnen aikoja!
Kävelemme hetken pitkin jäälle ajettua maantien levyistä baanaa, tarkalleen ottaen keskellä olevien v-mäisten luistelusuksien jälkien ja perinteisen ladun väliin jäävällä eikenenkäänmaalla, jonne eivät edes pisimpien sauvojen jäljet yllä. Saimaa on aava ja avara, aurinko paistaa, eikä viimasta ole tietoakaan. Kohteemme on läheinen saari, täydellinen eväspaikka, jonne ei mene polkua. Olen hurmioitunut. Alan haaveilla hiihtämisestä. Näen jalkojeni alla varastossa lojuvien lipsuvien hikilautojen tilalla upouudet karvasukset. Sivakoin unelmissani pakaralihakset taivaita tavoitellen kohti auringonlaskua. Juuri kun olen lyömässä mieleni kanssa lukkoon suksikauppoja, kohdallemme pysähtyy tiukassa päänmyötäisessä pipossa todellinen hiihtäjä. Hän alkaa närkästyneenä läksyttää meitä. Kävelemme kuulemma ladulla ja pilaamme k a i k e n. Tipahdan hölmistyneenä unelmistani ja jään sanattomaksi. Kerta ei nimittäin ole edes ensimmäinen. Jokin aika sitten, toisella järvenselällä, agressiivisesti käyttäytyvä hiihtäjä osoitteli meille suksisauvan piikillä umpihankea kävelyreitiksi.
Haaveeni sunnuntaihiihtelystä alkavat haihtua yhtä nopeasti kuin ne syntyvätkin. Tunnelma on pilalla ja sukset ristissä ennen kuin ne ovat edes jaloissa. Sitä paitsi mieleen alkaa palautua vähemmän kultaisia hiihtomuistoja. Niissä takaani kuuluu kerta toisensa jälkeen komento "LATUA"! ja kultalusikat jaetaan parempiin suihin. Mutta talvi - sinä olet ihana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti