07/10/2018
Viikon kreikkalaisella lomasaarella oleskelun jälkeen en osaa olla Kreikasta montaakaan mieltä. Casa Cook-kuplamme sisällä kaikki on sen verran omaa konseptiaan, että emme aina edes muista missä maassa olemme. Kipparin mielestä voisimme yhtä hyvin olla Etelä-Italiassa tai Sisiliassa patiollemme avautuvan karun maiseman perusteella. Sen, ettemme ole, paljastavat kuulemma ainoastaan kaskaat, ne kun miehen mielestä säksättävät italialaisia lajitovereitaan selvästi oktaavia ylempää. Tosin mies on myös sitä mieltä, että muuhun palvelun tasoon suhteuttaen, jos niistä valittaisi, Italiasta toimitettaisiin varmasti seuraavaksi illaksi lasti oikeassa oktaavissa äänteleviä yksilöitä.
Muutamana päivänä ajelemme vuokra-autolla sekä saaren pohjoiskärkeen Rodoksen kaupunkiin että kohti etelää Lindokseen ja St Paulin lahdelle. Rodoksen kaupungissa puolet päivästä kuluu parkkipaikan etsintään. Kun vihdoin pääsemme autosta eroon, en ole aivan optimaalisessa tilassa kohtaamaan vanhassa kaupungissa parveilevia kanssamatkustajia ja ravintoloitten sisään heittäjiä. Saamme kuitenkin vihin hyvästä paikallisten suosimasta kalaravintolasta uuden sataman alueella. Ajelemme sinne taksikuskin kyydillä (pidä mopo paikkas!) ja tottavie, pöytään kannetaan ensimmäistä kertaa tvistitön, ihka oikeaoppinen kreikkalainen salaatti ja kippotolkulla mereneläviä. Pikkiriikkiset ravut ovat kuin karkkeja.
Kolymbiasta etelään johtavan tien maisemat ovat pohjoisen pätkään verrattuna suorastaan kauniit. Asutusta ja hylättyä ränsistyneisyyttä on paljon vähemmän. Tilalla on pinjametsikköjä, oliivilehtoja ja merimaisemia. Alkaa näyttää mielikuvien Kreikalta. Silloin tällöin tien vierellä puun varjossa on koju, jossa maajussi myy hunajaa, öljyä ja oliiveja. Liikenneruuhka syntyy tiellä harhailevista vuohista. Ajamme Lindokseen.
Vaikka pieni kaupunki on sekin täynnä turisteja, pidämme paikan tunnelmasta. Harhailemme sivukujille ja vuoren rinteen reunalle, lähemmäs paikallisten asumuksia ja huikeita maisemia merelle. St Paul's Bay on ensimmäinen kohtaamamme kaunis kalliolohkareinen poukama. Kun Kippari tivaa respassa osoitetta Mamma miamaiseen lokaatioon, meille suositellaan kyseistä lahdelmaa. No ihan mamma miaa ei tarvitse hokea, mutta paikka on sopivan lähellä ja kaunista siellä todella on.
Paria pyöräretkeä lukuun ottamatta pysyttelemme Cook-kuplassamme. Juuri kun usko Kolymbian pääraitilla alkaa hiipua, polkaisemme pölyisiä eukalyptyksen reunaamia mutkia eteen päin ja löydämme muutaman kelvollisen rannan kala-ateriaan ja kivien keruuseen.
Tulemme siihen tulokseen, että kreikkalaiset ovat todella ystävällistä ja vieraanvaraista kansaa. Tunnen saarella harvoin epävireistä särinää hymyn ja ystävällisten sanojen taustalta. Silloinkin, kun kyse on palvelusta, jonka maksamme, koemme, että ne tulevat useimmiten sydämestä. Paljon enemmin on rätissyt vastaavissa tilanteissa vaikkapa Italiassa tai Ranskassa. Ja tutkaanihan ei tunnetusti näillä energia-aalloilla pysty huijaamaan edes baarimikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti