POKS

15/10/2018

Olen järjettömän huono loman loppumisissa ja arkeen palaamisissa. Aivan turha mantrata tai psyykata, koetettu on. En vain yksinkertaisesti ole lomalta palaavaa tyyppiä. Samoissa ristiaallokoissa omia paluumatkojaan tekevä viisas ystäväni nimittää potemaamme tilaa siirtymisvaihesuruksi. 

Emme kuulu heihin, jotka johan-tässä-on-lomailtukin-asenteella pakkaavat keräämänsä voimat matkalaukkuihin ja palaavat hymyssä suin kotimaan oravanpyöriin. Ehei. Siirtymisvaihesurulliset itkevät ja pakkaavat, vollottavat lentokentillä ja parkuvat kaikki voimansa menettäneinä Helsinki-Vantaan vesisateessa lentoparkin bussipysäkillä puoli tuntia koneen laskeutumisen jälkeen niin kuin mitään lomaa ei koskaan olisi ollutkaan.

Tällä kertaa sinnittelen yllättävän pitkään Kreikan loman synnyttämässä kuplassa ennen kuin kuuluu poks. Osaltaan tajunnan tilaani pitää kankaalla sitkeä syyslentsu. Koetan sen varjolla lypsää jatkoaikaa Casa Cookmaiselle luksuslusimiselle, pitää palvelun rullaavana ja katalan ulkomaailman kaukana. Sellini alkaa kuitenkin melko pian täyttyä käytetyistä nessuista, sillä Kippari pakenee palkkaa maksavan työnantajan helmoihin meren rauhaan. Helppo elämä Casa Coulukadulla loppuu lyhyeen viimeistään, kun postilaatikosta kolahtaa syksyn maan pinnalle pudottavin selonteko. Kuplani osuu piikkiin nimeltä IPCC-ilmastoraportti. Jahka tokenen ja pystyn katsomaan elämääni silmästä silmään, kirjailen asiasta muutaman yhden naisen totuuden.