15/11/2018
Alan muistuttaa pappavainaatani, joka jämähti viimeisiksi vuosikseen keinutuoliin lukemaan Valittuja paloja, Nykypostia ja Kansa taisteli-lehteä. Nautin siitä, että elämä on tasaista. Olen vaihtelunhaluinen, mutta tylsää minulla ei ole koskaan varsinkaan silloin, kun ei tapahdu mitään. En muista milloin olisin ollut edes kiireinen.
Toisaalta kun ihmiset pitkän tapaamistauon jälkeen pyytävät kertomaan kaiken mitä kuuluu, takeltelen vähän nolona tavalliset hyväni. Ei ole tapahtunut maata mullistavia enkä ole edennyt minnekään sitten viime näkemän, vaikka muistelen suureen ääneen luennoineeni päämääristäni ja siitä mihin kaikkeen olen kykeneväinen. Olla möllöttelen mukavuusalueellani enkä elämäntaito-oppaiden ja -gurujen mukaan halua tarpeeksi, en ole tosissani. Elämäni saattaa olla valumassa pahasti hukkaan. Suunnan tsekkauksiin, irtiottoihin, harppauksiin ja ennen kaikkea todelliseen muutokseen tarvitaan todellisia tekoja.
Pappani ei totisesti kuulunut aikansa eläkeläisten dynaamisimpaan kärkeen ja alkaa tuntua, ettei omena ole kauas sukupuusta pudonnut. Ristiriitaista tilanteessa on kuitenkin se, että näen itseni villasukissa hiihtelyn ytimestä, mukavuusalueeni vällyjen alta hyvinkin kirkkaasti henkilönä, jolle on tapahtunut muutos. Nyky- ja meedioimani tulevan tilanteen välissä ei ole muutosvastarintamaa, siinä ammottaa yksinkertaisesti syvä, musta, pimeä ja ylitsepääsemätön kuilu. En tiedä miten muutos tehdään. Jos alan pää sauhuten ratkomaan ja suorittamaan ylitystä, tuskastun. Haalin paikalle jos jonkinlaista tuupparia ja neuvonantajaa, jotka sumentavat ajatukseni hokemalla "hyppää, Jaana, hyppää!" Kun en hyppää, olen munaton nainen, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Niin sanovat gurut ja katoavat hedelmällisempien kuilujen reunoille.
Entä jos en olisikaan kuten pappani, joka ei jälleenrakentelujen jälkeen kaivannut muuta muutosta elämäänsä kuin postin tuomat uudet numerot lempilukemisistaan. Tai entä jos paikoillaan pysyminen onkin liikettä, vähän niin kuin oleminen on tekemistä? Jos siis haluan ja olen tosissani, voisiko olla niin, että muutos syntyykin rauhassa kypsymällä? Niin kuin viini tynnyrissä. Ehkä kaikki viisaus onkin siellä jo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti