ITSEENSÄ HURAHTANUT

02/11/2018

Kirjoitan pitkät pötköt ihanuuksia. Kaikkea, millä olen itseäni viime aikoina lellinyt, olan takaa ja Uudenmaan kautta. En saa klikattua juttua julki, sillä alan ajatella millaisen kuvan itsestäni annan näinä vakavina aikoina. Kuulostanko henkilöltä, joka jättää jälkeensä kermavanan ja jolla on kultalusikka, jos ei nyt ihan koko ajan suussa, niin ainakin kaapissa? Annanko kuvan itsekkäästä egosentriköstä ja hedonistista, joka viis veisaa siitä, että pallo on poksahtamaisillaan jalkojen alta? Koetan kirjoittaa hurvittelujen väliin ekotekojani, mutta niiden esittely vasta kornilta kuulostaakin. Maailmansivu on jauhettu, että rakasta ensin itseäsi ja vasta sitten muita, mutta kun homman sisäistää, onkin riski, että alkaa näyttää keijupöllyissä kuplassaan juhlivalta ilmapallopäältä.

Taivahan tosi on, että olen hurahtanut itseeni, vihdoinkin. Halle mun lujaa! Ja että Kipparin törnikuukausina normiviikossani on 140 ylimääräistä tuntia (viikon 168 tunnista), jotka käytän pääsääntöisesti itseni ympärillä pyörimiseen. Pitäsikö hävetä? Ja jos, niin mitä?

Sitäkö, että olen työstänyt elämäni tähän jamaan? Oppinut jotain arvokkuudestani? Sitäkö, että kysyn aina ensin itseltäni? Tai etten suostu jäämään muiden jyrien alle? Tai jos ei muuta, niin sitä, että nyt ei tunnu tarpeelliselta antaa kotia viipurilaiselle katukissalle tai syödä päivästä toiseen pelkkää kaalia? Ryhdynkö häpeämään sitä, että jotkut asiat mistä nautin, eivät ole kestävää kehitystä? 

Itseensä lääpällään oleminen ei tarkoita itsekkyyttä. Se on pähkinänkuoressaan hyvää tekevien juttujen valitsemista paskoja fiiliksiä aiheuttavien sijaan. Uskallan väittää, että oman hyvinvoinnin asettaminen valintojen perustaksi on myös paras sijoitus globaalisti, universaalisti, ekologisesti tai mitä näitä nyt on, että kuulostaisi mahdollisimman mahtipontiselta. Keksin päivittäin hyvää tekeviä juttuja, joihin tarvittaisiin pullea pankkitili, mutta useimmiten riittää, että elämän cv:ssä on titteli nautintotaitoinen kauniinmetsästäjä.

Lopuksi poimin alkuperäiseltä kilometrin mittaiselta listalta muutaman ihanuuden, jotka valitsen saletisti mielummin kuin esimerkiksi jalkakyykyt:

Elokuvat ja sarjat. Koska olen lääpällään myös Lauri Tilkaseen, en löydä moitteen sanaa Olavi Virta-elokuvasta. Kriitikot haukkuvat kilpaa ohjaustyötä ja ovat sitä mieltä, että Olavin elämä on filtteröity lällyksi kiiltokuvaksi. Mielestäni Olavi on koko elokuvan sivuseikka. Parasta ovat Lauri, -50-60-luvun Helsinki ja Hopeinen kuu. Pidän myös Rannalla-elokuvasta. Jännite pääparin välillä on käsinkosketeltavaa. Usein iltaisin nautiskelen palan sarjaa. Tykkään uudesta ranskalaisesta Paris etc:ta ja toisen kauden Sorjosesta. Ilkka Villin ihanat ripset kompensoivat Ville Virtasen kamalat maneerit ja kotikaupungin fiktiiviset veriteot, mutta ei täällä kukaan ilman rollaattoria liikkuva käytä yksikön kolmannesta muotoa hää eikä mennä-verbistä käskymuotoa mäne, vähiten kolmekymppinen perheenäiti, jonka kylpyhuoneen kaakeleiden takaa löytyy ruumis.

Hemmotteluhoidot. En ole koskaan käynyt taivaassa, mutta ihohoitola Lupauksen jälkeen olen käynyt kasvohoitotaivaassa. Olen jo pitkään ollut luonnonkosmetiikan arvoinen, mutta visiitti on laatuaan ensimmäinen luomuhoito. Herra mun jee mikä nirvana! Naamataulua haudotaan milloin pellavaisilla käärinliinoilla milloin silkkisillä mirhameilla. Ja voin vannoa, että jos silenen ja hehkun käsittelyn jäljiltä, niin tekevät kaikki muutkin. Seuraavaksi aion osallistua kuumakivihoitoon ja perinteiseen jäsenkorjaukseen. Jälkimmäisestä en tiedä muuta kuin että (mielikuvissani väinämöishattuinen) korjaaja "vatkaa" korjattavan kropan päästä varpaisiin, minkä jälkeen ihminen on kuin uusi.

Ruoka, juoma ja ihmiseni. Maailman voimaannuttavimpia hetkiä ovat sellaiset, jolloin tulee nähdyksi, kuulluksi ja hyvin syöneeksi. Niissä ollaan turvan ytimessä. Suurinta hellyyttä, mitä olen viime aikoina suihini lusikoinut on Kallion Wayn yön yli hautunut spelttipuuro menteleilla, syysomenoilla ja  s u o l a k i n u s k i l l a. Nimeämme puuron ystävän kanssa ystävyysrakkauspuuroksi, niin kovin se lämmittää vielä päivienkin jälkeen. Epäilen, että teen rakkauden tekoja myös suolistoflooralleni, sillä olen hurahtanut kombuchaan. Samainen Way valmistaa sitä ruusuista ja extra lovea on, että juoma näyttää maanantaiaamuna viinilasista tarjoiltuna aivan roseelta.

Oma tahti. Se, että valitsen millä vauhdilla milloinkin tallaan tai etenen, on rakkaudellisinta mitä olla voi. En viritä konettani kenenkään muun kierroksille. Paitsi ehkä laiskiaisten. Tällä hetkellä kiinnostavinta on yogiteen hörppiminen kynttilän valossa, kaihtimet kiinni käännettyinä.