KUJILLA

13/03/2019

Jos jollekulle olisi pälkähtänyt päähän lähettää eräänlaisia totuuksiaan laukova kirjoittaja niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, jotakuta saattaa nyt hyvinkin onnistaa. Riittää, että houkuttelee kirjoittajan matkaan, johdattaa tämän Marrakechin vanhan kaupungin sokkeloisille kujille ja jättää sinne. Ikinä ei olisi enää sanasieposta harmia.

Ilman Kipparin suopeutta ja maps.me-sovellusta pyörisin vieläkin Medinan soukeissa etsimässä tietäni kotiin. Ajelemme taksilla muutaman kerran muurien ulkopuolelle, muuten pysyttelemme vanhassa kaupungissa. Basaarit pursuavat tavaraa. Olen jo kotona päättänyt ostaa maton, jos oikea sellainen vastaan tulee. Mutta käy niin kuin aina, kun tarjontaa on yli aivosolujeni määrän. En pysty minkäänlaisiin päätöksiin.

En yllä edes basaarihain haileaan haavekuvaan, mutta kaupanteossani on kyllä piilokamera-ainesta. Kauppiaat vainuavat untuvapeitteeni jo kaukaa ja silmänräpäyksessä olen haavissa hypistelemässä puodin tarjontaa. Vedettyään hatusta tiedustelemani tuotteen hinnan, kauppamies kysyy tummat silmät kiinnostusta loistaen: -What's your price? En saa mutinoitani muovautumaan numeroiksi, vaikka Kippari kuinka tökkii kylkeeni ja hokee: -Tingi, tingi! Tyylikseni vakiintuu vastata: -Your price is good price. Hankin tällä tinkimättömällä taktiikalla jokusen vuoden muurin reunalla roikkuneen satulalaukun, käsin tehdyt mokkakengät ja korin, johon vaihdetaan silmääni miellyttävämmät nahkakahvat koko suvun voimin.

Katupölyn, lyijypäästöjen ja ties minkä puhdistaminen satulalaukun pinnalta vie tovin, mutta lopputulos vastaa unelmieni vintageveskaa, noin 20 euron hintaan. Kenkien tekijän paja on muutaman neliön koppero soukin uumenissa. Nuori mestari liimaa kamelinnahkapohjia kuulokkeet korvillaan ja vielä nuorempi mestari istuu kenkälaatikoiden päällä ja katsoo kännykän näytöltä Piippolan vaari-videota. Sydämeni sulaa ja ostan kengät mukisematta 250 dirhamilla.

Kujilla porisee ja tirisee. Yhden keittolevyn ravintoloita on joka kulmalla ja raaka-aineiden tarjonta on valtava. Hedelmien, vihannesten, hunajakakkujen, oliivien, elävien kanojen ja palvattujen vuohenpäiden päällä leijuu sankka pakokaasu- ja kärpäspilvi. Marokkolainen ruoka on taivaallista. Ennen kuin menetän makuaistini viikon loppupuolella olen ehtinyt maistaa kaikki listallani olleet tärkeimmät taginet, cous cousit, filotaikinakuoriset pasteijat ja kurmaissut kymmeniä pikkukipollisia erilaisia kasviksia, papuja ja linssejä. Ruoka on muhkean mausteista, mutta ei ollenkaan tulista. Makean aprikoosin, appelsiinin ja sitruunan liitto ruukuissa muhineiden lihojen kanssa kirvoittaa madonnat ja helleluujat kielelle siinä määrin, että herra A päättää viedä rangaistukseksi makuaistini. Maku palaa vasta reilun viikon päästä kuin armahduksesta juuri samaisella hetkellä kun otan uunista pari tuntia tomaattikastikkeessa muhineet tuliais-ras al hanoutilla, jeeralla ja mintulla maustetut karitsanpyörykät.