13/08/2017
Loman loppuminen ei ole lajini. Aloitan tehovellomisen vähintään viikkoa ennen ensimmäistä herätyskellon hälyytystä. Vastustan ja valitan. Pistän toivoni Kipparin lottokuponkeihin ja odotan tilastomatemaattista ihmettä kohtaloni suunnan kääntämiseen. Älytöntä touhua! Olen alkanut ottaa itseäni päähän. Päätän vaihtaa taktiikkaa. Sen sijaan, että tuhlaisin energiani äänekkääseen arjen vastustamiseen, hankkiudun keskelle täydellistä loman loppuhuipennusta.
Matkustamme ystävän kanssa viimeisiksi lomapäiviksi 20 kilometrin matkan toiseen maailmaan, Pulsan vanhalle asemalle. Asemaa tätä nykyä junaileva Karjalaisen perhe on tehnyt 1800-luvun lopulta peräisin olevalle ratapihamiljöölle temppunsa. Asemarakennuksessa toimii kahvila ja sisustuskauppa ja pihapiirin mökit on remontoitu B&B-huoneistoiksi. Majoitumme Junanlähettäjän talon studioon.
Elokuinen valo, joka liikkuu läpi vanhojen huoneiden on mykistävää. Päässä taukoaa. Kieli ei taivu arkeen. Verbaaliakrobaatti tippuu nuoraltaan ja onnistuu tarttumaan hetkeen.
Pulsa tekee hyvää. Kokemus on häkellyttävän ihana. Sen sijaan että koomaan kotisohvalla ja tuijotan hyperventiloiden kellonviisareiden kulkua, olen keskellä täydellistä maalaisidylliä. Nautin loman viimeiseen pisaraan, hymyillen ja hyvässä seurassa.
Pulsa on elämys. Se on pala toista maailmaa, kuitenkin vahvasti kiinni nykyisyydessä, upea kokonaisuus kauneutta ja tyyliä. Ratapihan rauhallista alkuviikon pysähtyneisyyttä rikkoo ohimenevien junien tasainen matala kalske, heinäsirkkojen siritys ja ystävän hyräily. Maailman lempipaikkojeni listalle kipuaa ensimmäinen (ja taatusti viimeinen) asema.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti