27/08/2017
... ja muutama muu ihanuus viime päiviltä:
Teen paluun joogamatolle. Loma on tehnyt tehtävänsä; en veny, ainoastaan paukun. Mutta kun maailman ihanin joogaopettaja Essi antaa ensimmäisen ohjeensa, tuntuu, että saan taas luvan hengittää. En tiedä, mitä olen viime ajat keuhkoillani puuhaillut, mutta on virkistävää vetää ne pitkästä aikaa täyteen ilmaa. Hengitän, riitän ja annan kaiken olla just niin kuin ne on.
Sama tapahtuu rentoutumisen suhteen shiatsu-hoidossa. Sulaudun futonpatjaan Terhin käsien lämpöenergian vaikutuksesta. Mikä onni ja ihanuus, että maailmassa on henkeään pidättäville viulunkielille paikkoja, jossa keho buutataan lähemmäs alkutilaansa, silloin kun omat taidot eivät siihen riitä.
Samaan hoitohenkilökuntaan Essin ja Terhin kanssa lukeutuu metsä. Joka kerta polun alkupäässä mietin, miksen tullut aikaisemmin. Ajatus toistuu sen mukaan, miten monta irtileikattua herkkutatin kannikkaa reitille osuu. Sienionni on maailman onnellisinta onnea.
Edellisten vaikutuksen alaisena päästän irti kesästä ja sen läsnäolemattomuudesta. Emme olleet toisillemme täydellisiä. Otan etäisyyttä, mutta vahvalla todennäköisyydellä viimeistään huhtikuussa olen valmis retkahtamaan uudelleen samaan katalaan tyyppiin ja toivomaan suhteemme lämpenemistä.
Ihana syksy alkaa nyt. Olenko valmis?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti