12/09/2017
Ohi vilahtavien päivien tarkempi syynäys on kuin pistäisi rahaa pankkiin. Pienistä superlatiiveista syntyy suuri tili ja kas, sitä huomaa, että arki on rikkauksia pullollaan.
Paras matka on tuleva matka, mutta kerta se on ensimmäinenkin, kun katkenneesta matkasta kehkeytyy paras miniloma aikoihin. Kipparin työmatka tyssää Helsinkiin. Laiva ei ehdi ajallaan Göteborgin satamaan ja sen sijaan, että Kippari lentäisi aamukoneella laiturinnokkaan purtta odottelemaan, vietämme viikonlopun lempikaupunkimme varsin kansainvälisissä tunnelmissa.
Parasta ikävää on Italian ikävä ja tehokkain lohtu vaivaan luonnollisesti ruoka. Silmää lepuuttavinta, korvaa sulostuttavinta ja stressitasoja tehokkaimmin laskevaa on taasen seurata, kun keittiössä ahertaa italailainen mies. Onnekseni viikonlopun molemmissa italialaisravintoloissa on avokeittiöt. Syömme Napoliakin paremmat, täydelliset napolilaispizzat Via Tribunalissa. Maaadooonna e Tutti Santi, Grazie ed Amen! Vanha tuttavamme Toscanini yllättää vuosien jälkeen. Emomaata lukuun ottamatta en juurikaan käytä pastasta ilmaisua "parempaa kuin kotona". Rapufettuccini-lautasellisen jälkeen on helppoa myöntää hetkellinen pastankeittäjän pienuutensa.
Reissujen jälkeen olen inspiroituneimmillani. Käynti unimaailmaisessa Proloquessa sekoittaa selkeän sisustajan pääni ja aiheuttaa Kipparille vinttikeikan, joka on maitojunalla kotiin palaamistakin pahempi reissu. Reilun neliön kokoinen kanahäkkimme on painajaismaisin paikka maan päällä. Kuuntelen innoissani juttuja Helsingin ullakkoja kiertelevistä vinttikomerorosvoliigoista ja toivon peukut pystyssä, että sellainen osuisi kopillemme. Käynti Proloquessa kuitenkin muistuttaa, että infernaalisinkin läpi voi olla imenyt sisäänsä aarteen jos toisenkin. Puolen tunnin otsalampun valaiseman kaivausmatkan jälkeen pikkuolohuoneeseemme palaa täydellinen syyskumppani, rakas vanha itämainen matto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti