18/12/17
Rauhaa ja rakkautta!
Joulun toivotukset ovat alkaneet särähtää korvissani. Ne viestivät silkkaa hyvyyttä, mutta niiden kaiussa on suuri määrä odotuksia ja vaatimuksia.
Oikea joulu on tunnelmaltaan lämmin. Sen sykkivä sydän löytyy pitkästä, herkkuja notkuvasta pöydästä, sankkojen sukujoukkojen rakkautta tulvivasta läheisyydestä, missä kaikki hymyilevät ja pitävät toisiaan käsistä, rauhat rinnoissaan. Kukaan ei sammu, eikä keneltäkään pääse toraääntä. Kaikki halaavat toisiaan onnellisina ja täynnä kiitosta, vaikka lahjaksi tuli taas kerran keltuaisvatkaimia. Yhdessä viihdytään vähintään uuteen vuoteen seurapelejä pelaillen ja jalkahierontavuoroja kierrättäen. Kukaan ei kyllästy kenenkään juttuihin, saati kaipaa omaa tilaa.
Ydinperheelläni Kipparilla on tänä vuonna törnijoulu. Olen siis joulun teoriassa yksin. Käytännössä en tiedä oikeasta yksinäisyydestä mitään. Läheisteni joukko ei ole suuri, eikä aina niin toraäänetönkään, mutta en ole yksin kuin niin valitessani. Silti on alkanut tuntua mahdottomalta täyttää joulun odotuksia.
Mietin, miltä joulu tuntuu oikeasti yksinäisestä? Riittääkö oma sydän pitämään pyhät lämpiminä? Tilastot kertovat, että maasta löytyy sellaisiakin perheitä, jotka eivät mahdu samaan pöytään. Onko joulu heille rauhaisa? Luultavasti on olemassa myös niitä, jotka eivät yksinkertaisesti pidä perheenjäsenistään niin paljon, että punkisivat heidän kanssaan samaan pöytään. Onko joulussa silloinkin rakkautta? Oma joukkonsa ovat vielä joulun vastustajat. Voin vaan kuvitella, miltä tuntuu elää no war-asenteella pari kuukautta joululaulujen raikaessa minne ikinä meneekin.
Annetaan kaikkien joulukukkien kukkia. Sinne päin joulua, ystävät hyvät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti