20/05/2018
Olen elänyt kuin viimeistä kesäpäivää. Helatorstaiviikon alussa teen flunssatokkuroissa rään turruttamalla havaintokalustollani huomion, jota vuotavat silmäni eivät meinaa uskoa: Mittari näyttää 21, hetken päästä 23 ja pian 25 astetta. Tulee kiiree niistää kroppa kukkamekkokuntoon. Kesä on tullut!
Hampaitteni koloista löytyy vieläkin jokunen kokkare liittyen ilmiöön nimeltä viime kesä. Siksipä olen elänyt nämä lämmön lellimät toukokuun päivät kuin vain suomalainen osaa, vitivalkoisin kintuin ja varmana siitä, että onni ei ole ikuista.
Suhaan kesäjopolla pitkin rantapolkuja. Levitän ystävän kanssa viltin aurinkoon ja poltan nilkkani. Teen retken maalaisidyliin. Vapaapäivinä pistän kellon herättämään ja lähden aamukävelylle kuuntelemaan linnunlaulua. Lähtiessäni tuomi on nupuillaan, mutta kun palaan, tertut ovat räjähtäneet täyteen kukkaansa ja lämmin ilma tulvii niiden tuoksua. Tuntuu, että kaikki tapahtuu kuin luontofilmin nopeutetussa kohtauksessa. Vihreällä on kiire. Niin on Valkosellakin.
Uutisissa varoitellaan, että tämän yllättävän lämpöaallon vaikutuksesta kaikki tapahtuu samaan aikaan ja kukoistusta kestää vain hetken. Joudun kukkastressin syövereihin. Kotikaupungin kahden kirsikkapuun sakura menee melkein sivusilmän, kun vahdin toisaalla omenapuita. Tienpientareen purppuraa puskevia linnunhernepöhelikköjä en ehdi pysähtyä ihastelemaan lähempää, kun on kiihdytettävä lemmikkiapajille. Lähetän Kipparille mayday!-viestejä, sillä kielot ovat pian valmiita poimittaviksi. Mitkään suojavarusteet eivät estä punkkeja ponnahtamasta iholleni, joten käytän sopimuspoimijaa. Kippari kyykkii pusikossa diilillä kielo per spaghetto. Pastaviikot huumaavassa tuoksussa ovat win-win-parisuhdepolitiikkaa parhaimmillaan. Harkitsen telttaleirin pystyttämistä lähikadulle erään tietyn omakotitalon aidan juurelle. Retkipatjalta olisi optimaaliset olosuhteet tarkkailla lempililojen sireenien avautumista. Ja ehkä vihellellen, katse toisaalle suunnattuna katkaista myös oksa tai pari. Jokaisen luonnontarkkailuretkeni päätteeksi kurvaan markettiin täydentämään keksittyä kukkavajetta hollantilaisilla kolmen pionin paketeilla.
Pelko ahterissa olen onnesta, lämmöstä ja kesästä sekaisin. Tätä ei voi jatkua toivomaani ikuisuuksiin. Perjantaina lämpö laskee kahdeksaan asteeseen ja pääsen sanomaan mitäs mie sanoin. Kesän kriteerini ovat yli kaksikymmentä astetta lämpöä ja tuuli jostain muualta kuin antarktiselta. Joten, jos tämä kesä oli tässä, luvassa on vuoden takaiseen verrattavia pitkiä ja perusteellisia valitusvirsiä, marinaa, voivottelua ja panettelua (klik arkistoon, ken kaipaa alkusoittoa). Toivon siemen yhä sydämessäni lähden kartoittamaan kiinnijäännin minimoivaa sireeninpöllimisreittiä ja tutkimaan lupiininnupputilannetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti