11/05/2018
En pidä isoista hotelliaamiaisista. Sellaisissa päädymme Kipparin karman takia yleensä pöytään, jonka naapurissa elämöi salin tyytymättömin asiakas. Parasta aamupalaa syödään pienissä intiimeissä majapaikoissa, (leipomo)kahviloissa ja viikonloppuisin meillä.
Kuulun ehdottomasti niihin, jotka haaveilevat illalla nukkumaan käydessä aamupalasta. Peiton alla on ihana miettiä esimerkiksi munia. Seitsemän minuutin keitetty vai kääntämättä paistettu, sellainen, jonka keltuaiseen voi dipata rapeaksi paahdettua leipää. Vai kenties mehukas scramble (näen painajaisia hotellien kannellisten astioiden alla kelluvista hailakan keltaisista kokkeleista, jotka eivät vähääkään kunnioita kanojen ponnisteluja). Muistan vieläkin mainoksen jostain väritelevision alkuajoilta. Siinä mainostettiin kananmunia. Munalla oli pyörät alla ja sitä ajoi piirroshemmo, joka kehoitti: Munalla töihin!
Juon aamiaisella kahvia. Kiireisinä arkiaamuina huolella valmistettu kupillinen on päivän ensimmäinen itsensälellimishetki. Aiemmin join aina mustan aamukahvin. Liruttelin sen käsityönä pour overina tai annoin muhia pressopannussa. Nyt on meneillään kauramaitolattekausi. Suun mukaista lattea hioessani testasin pitkän rivin maitoja ja parhaan makuinen lopputulos syntyi täydelliseksi yllätyksekseni Oatlyn ikaffella. Entinen vasikkakarjakko sisälläni on ihan pihalla.
Jos jostain itärajalla kärsin niin leivän puutteesta. Vaikka miten yritän meditoiden kulkea laput silmillä ja vastamelukuulokkeet korvilla Prisman perjantairuuhkassa, en tavoita Levainin tunnelmaa, kun haen sieltä juureen leivotun Fazerin maalaisleivän. Se on parasta mihin periferia pystyy. Ajattelen lämmöllä ja suurella myötätunnolla heitä, jotka ovat terveyssyistä joutuneet luopumaan viljaleivistä. Olette sankareita!
Munat, kahvi ja leipä - muu tulee kulloistenkin mielitekojen mukaan. Kaapissa on aina ainakin goudaa, oivariinia, turkkilaista jugurttia, granolaa, hilloja ja joko kunnon maailaiskinkkua tai milanon salamia, kunnon laardipilkuilla. Tomaatit alkoivat maistua leivän päällä, kun löysin kypsinä poimitut kotimaiset sinivalkoisessa pahvirasiassa ja vieläkin saa huippuhyviä veriappelsiineja, joista tulee parasta mehua ikinä.
Pieniä vadelmarasioita ostan vaikka rintaa pistää muukin kuin muovipakkaus. Pelkomummo, jonka intohimo oli vattujen poiminta, kääntyisi haudassaan jos tietäisi mitä yksi portugalilaismarja maksaa. Olen varma, että rangaistuksekseni niistä on imetty kaikki vitamiinit pois. Silloin harvoin kun onnistun avaamaan sisustuselementiksi ostamani avocadon oikeaan aikaan, teen siitä toastin ja leikin kahvila Kuumaa. Pieni makea loppuhuipennus, kuten Lidlin amerikkalainen pannukakku vaahterasiirapilla ja marjoilla pitää naisen tiellä muutaman metrin pidempään.
Sanomattakin on selvää, että ainoa aamupalalle kelpaava räplättävä asia on paperisanomalehti. Ja ainoita, jotka saavat anteeksi pika-aamiaisen baarin tiskillä ovat italialaiset, koska ne (ja crema cornettot) nyt vaan ovat niin ihania. Loppuun vielä versioni instagramviisaudesta:
You can't make everyone happy
You're just ( you're not ) an avocado.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti