EPÄSOMEAALINEN

02/09/2018

Olen lankapuhelinnatiivi. Olen myös kuvaputki- ja filmirullanatiivi. Puhumattakaan kirjeenvaihto- ja ystäväkirjanativismista. Natiiviuteni lajit ovat lakanneet olemasta jo aikaa sitten. Joistain on sentään vielä kellastuneita todisteita valokuva-albumeissa, sekä muovitaskullisissa että tarratoiminnollisissa. Ei siis ihme, etten ole oikein kotonani nykymenossa. En hallitse mitään, minkä etuliitteenä on digi, paitsi kellonajat, koska natiiviaikoina meillä oli sentään kelloradio. Sosiaalinen media on akilleen kantapääni. Youtuben ja facebookin käyttäjänä olen 75-vuotiasta isääni onnettomampi ja se, jonka kuuluisi nakottaa tv:n ääressä, kun ykköseltä tulee Seniorit somessa.

Olen kyllä somessa, tarkemmin sanottuna somen pihalla. En seuraa juuri mitää, en ole virtuaaliryhmähenkinen enkä oikein osaa kaveeratakaan kuin naamatusten. Kun jaan postauksen tai instakuvan, odotan kyllä otsa kirkkaana suosiota. Itse rullaan ruutua ja täppäilen tykkäilyjäni pelin hengen mukaisesti aivan liian harvoin. Positiivinen aktiivisuus on somelon henki, vaan kukapa ei joskus olisi myös tarkoituksella nonseleerannut kaveria välittämällä kirjaimellisesti peukuttoman, sydämettömän viestin? Olen siis ilmeisen epäsomeaalinen tyyppi. Kyseinen viitekehys saa sen kuulostamaan vialta.

Kun sometan, toivon rentoutuvani, inspiroituvani ja ilostuvani. Sen sijaan tulen usein levottomaksi ja jotenkin harottavaksi. Ärsyynnyn melkein aina jostakin. Upeat kuvat eivät hetkauta turtunutta systeemiäni tai sitten vaan masentaa toljottaa täydellisiä palmurantoja ja ihmisten ilakointia toistensa kanssa, kun on yksin ja jumissa itärajalaisessa tuppukylässä. En halua, että mikään koneisto, jonka osa olen, alkaa muuttaa käsitystäni siitä, kuka olen tai mitä ajattelen elämästäni. Alan yleensä luontaisesti vältellä ikävien fibojen lähteitä. Laite palautuu ilman lakkoja ja vieroitusoireita alkuperäiseen tarkoitukseensa puhelimeksi.

Hesari kertoo (1.9.2018), että brittiläinen terveysjärjestö kehottaa ihmisiä viettämään sometonta syyskuuta. Tutkittua on, että liika linjoilla roikkuminen lisää ahdistuneisuutta, se masentaa, vie unet ja jopa fomottaa eli aiheuttaa jostain oleellisesta paitsi jäämisen pelkoa. Siis muuallakin kuin itärajalla.

Hesari kertoo (25.8.2018) myös Eero Milonoffin ajatuksia aiheesta. Oi, mikä viisas, herkkä mies! Jos en olisi niin tottunut komponenttitasoon, voisin toivoa, että Kippari ajattelisi yhtä syvällisiä. Eero ei ole somessa (jotain yhteistä miehissä sentään), koska se ajoi hänet kauas omasta itsestään:

"Ihmisyyden isoin asia on olla aidossa kontaktissa itseen ja muihin. Mutta jos se kontakti tapahtuu jonkin epäaidon, kuten sosiaalisen median kautta, se tukee helposti sitä, ettei saisi olla heikko."

Eero, lähetän ovellesi joukon muinaisia kupidoja nuolineen.