SUPERLATIIVIT

23/01/2017

ja ANTISUPERLATIIVIT

Jottei homma menisi ihan pelkäksi ihanuudeksi ja somehötön hämmentämiseksi, päätän panna jakoon myös muutaman antisuperlatiivitotuuden. Blogin alkuaikoina, ihanina suloisen joutilaisuuden päivinä, otsikoin postauksen viikon parhaimmiksi ja paskimmiksi ja olin maireana, jos sain tiristettyä  linjoille edes yhden pienen negativismikikkareen. Ajat muuttuva ja hampaankolot täyttyvät. Ensimmäinen antisuperlatiivi on se, että inhokkieni inhokein on mielensäpahoittaja ja pelkään, että inhototuuksia ladellessani alan kuulostaa sellaiselta.

Ihanin, mahtavin ja odotetuin juttu on se, että Hyvän kierrätyskeskus ja Heimohautomo, lempikahvilani Silmu aukeaa jälleen keskiviikkona. Janoisten sankaritarta on odotettu surffilaudalta mehusorvin ääreen niin, että työtilan rappusia noustessa on näkynyt kangastuksia. 

Kamalin vihreä maailmassa on tulppaanien lehtien virheä. Miten voi niin mitätöntä vihreää olla olemassakaan? R A K A S T A N kaikkia kukkia (paitsi flamingonkukkia), myös tulppaaneja, mutta lehtien takia ajaudun angstin valtaan. Kuva ei tee oikeutta vihreän mitäänsanomattomuudelle. Ostan sesongin aikana kymmenittäin markettikimppuja ja nyljen ne aina heti imeyttämisen jälkeen lehdistä kaljuiksi. Toinen kukkakamaluus on se, että näillä kulmilla ei ole lempikukkakauppani sivukonttoria.

Maan kauneimpien kirjojen kustantamo on Cozy Publishing. Päänkenotus/lukukiellossa olen kartuttanut varsin cozyn selailukirjaston. Vaihdan wannabe-henkilöni Vapuksi, essunsa istuu jotenkin paremmin, sori vaan Karita. Kirjanmerkkinä vilahtaa viimeisin pusipus rakspaks. Kippari on   suostunut mukaan jorinoihini ainoastaan sillä ehdolla, että jaan mielikuvaa karskista merisudesta (ital. lupo di mare). Kotimainen merikarhu ei kelpaa miehelle, joka kirjoittelee törnille lähtiessä lappusiaan ja alkaa vikistellä ikiksiä Taavetin kohdilla. 

Ihanuuksilla hymistelyn sijaan lopetan tilitykseni kertomalla, että epäilyttävimpiä asioita ikinä ovat somelepertelyt. Tunnen itseni antiamoristiksi ja maailman pahamielisimmäksi, koska en ymmärrä, miksi samassa huushollissa joka päivä toisensa kohtaava pariskunta viestii rakkauksiaan kommenttipuhekuplien välityksellä. Ehkä olen Venuksen reunalta tipahtanut, kynäpaperi-aikakaudelle jämähtänyt kyynisyyden kupido, mutta kyllä niin ihmettelen...