15/12/2015
Mistään joulustressistä ei ole tietoakaan. Paitsi kuusiressistä. Siltä en välty koskaanikinämilloinkaan. Kuusi on oltava. Ja täydellinen. Niinkuin Disneyn elokuvissa. Lähdemme jo kolmatta kertaa torille siinä toivossa, että löydämme tutut paksut pojat kuusikaupalla. Ei näy poikia, mutta näen jo kaukaa täydellisen kuusen. Kaupias ei ole paksu eikä poika ja olen hiukan epäluuloinen. Kuusi on kuitenkin upea, serbialainen ja täydellisen tuuhea. Teemme kaupat, kun myyjä lupaa vielä toimituksen kotiin samana päivänä. Nyt on jo iltapäivä!!! Eikä kuusta näy eikä kuulu. Olen varma, että se on myyty uudelleen ja viety jollekin toiselle onnelliselle. Ja että jos meille joku puu tuodaan, verkkosukan sisältä paljastuu joku kammotusnäre. Ja sitten on jo liian myöhäistä hankkia uusi unelma. Katselen kuvia vuosien varrella otetuista kuusistamme. Runkoa niistä ei ole juurikaan tuuheuden takaa erottanut. Ja painaviakin ne ovat olleet, niin, että muutama vuosi takaperin jouduin köyttämään puun piirongin jalkaan kun se epäilyttävästi huojahteli omassa jalassaan veljeni poistuttua pystytyshommista. Nyt Kippari kyllä ehtii asentaa kuusen, mutta millaisen? Tuntuu, että olen pettänyt paksut pojat ostamalla kuusen tuntemattomalta kauppiaalta ja saan maksaa petoksestani. Rukoilen Kipparin lupaamaan, että jos paketista paljastuu näre, lähdemme vaikka yön selkään etsimään paksukaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti