31/12/2015
Joulu ja välipäivät sekoittavat viimeisenkin ajantajuni. Vuoden viimeisenä päivänä tuntuu, että monenlaisia parhaita on ollut mahtavan paljon ja paskimmatkin ovat suurimmaksi osaksi olleet korkeintaan kikkareita. Paras loppuvuosi kääntyy yöllä parhaaksi alkuvuodeksi. Jatkan onnellisena, tiedän sen.
Parhaat ihmetyksen aiheet löytyivät tummalta iltataivaalta. Kipparikin oli vielä kotona, kun iltalenkillämme pysähdyimme ihailemaan revontulia. Tosin jokunen tovi meni, ennen kuin uskoimme katselevamme todellakin revontulia. Kippari väitti niitä jopa väylämerkkien valoheijasteiksi!! Sen verran liikkuvia ja muotoaan muuttavia nämä valot kuitenkin olivat, ja yhtäkkiä poissa, että suljimme pois tekniset vaihtoehdot. Samoilla pällistelyillä saimme myös kumpikin omat tähdenlentomme. Illalla viimeisen vakuuden havainnoillemme antoi uutisten säämies, joka vahvisti, että juuri näillä alueilla revontulia ja tähdenlentoja oli ollut illan aikana paljon liikkeellä. Joulupäivän yön täysikuu oli sekin maaginen. La natura, ragazzi!
Parhaat, villeimmät ja estottomimmat rakkaudet sain taas kerran Vililtä. Kukaan ei koskaan, ikinä, milloinkaan mene kohtaamisestani yhtä sekaisin, ja hyvä niin. Hän on ainut koira maailmassa, jota rakastan ja hän tietää sen varsin hyvin. Parasta itsetunnon kohotusta ikinä. Vein kaverille tuliaisiksi pöllöpallon. Saimme parhaat naurut pitkään aikaan kun tyyppi toilaili pöllöineen koko illan, uloskin mentiin pöllö hampaissa. Jotain jämiä lintukoiran vaistoista taitaa sittenkin olla jäljellä tämän piloille lellityn spanielin päässä.
Paras "muutto" on muuttamista vaille valmis. Muuttomieheksi sain parhaan mahdollisen muuttonaisen ja muuttokuormalle on paikat varattu vr:ltä. Non vedo l'ora!
Paskin sika ikinä oli sika (muovi)säkissä, joulukinkkuna ostamani hyvin ala-arvoinen köntti kaikkea muuta kuin hyvää possun lihaa. En voi kuvitella joulua ilman kinkkukonjakkisinappileipiäni ja vaikka olisin kotona yksin, hankin aina pienen kinkkurullan. Tämä yksilö ei ollut kinkku, eikä jänteineen, rustoineen ja ihroineen ihmisruokaa. Kerroin siitä myös köntin valmistajalle, vaikka mikään ei mitenkään voinut leipiäni enää pelastaa.
Paskin tsägä kävi flyygelisisustuksen viimeistelyssä. Voi olla, että urani arvosoitintilojen sisustajana on lyhyt ja hyyyyyvin miinusmerkkinen. Olin naulaamassa viimeiselle taululle viimeistä naulaa seinään, kun pientä korjausliikettä suorittaessani reilun sentin pituinen naula lensi kaaressa o l e m a t t o m i i n ! Tai ei olemattomiin, vaan mitä todennäköisimmin lähellä olleen flyygelin uumeniin! Imuroin nenä kiinni lattiassa koko tilan milli milliltä, mutta naulaa en löytänyt. Millä todennäköisyydellä saa naulan katoamaan flyygelin sisään?? Eikä kansi ollut edes yläasennossaan, hiukan auki vain. Ei kilahdustakaan, ei mitään, sen on täytynyt lentää täydellisessä kulmassa puolen sentin raosta soittimen sisuksiin. Ystäväni ei ollut moksiskaan, pianoitten sisältä löytyy kuulemma vaikka mitä. Itse en ole rauhallinen ennen kuin naula löytyy, mitä tuskin tapahtuu koskaan. Pelkään uutista, jossa flyygelin sointiin on liittynyt ylimääräinen metallinen kaiku.
Vuoden viimeiset tunnit vietän kuitenkin parhaassa seurassa nauloja ja flyygeleitä miettimättä. Kohta ovikelloa soittaa rakas ystävä. Ystävyyden, menneen vuoden ja kaiken uuden tulevan juhlistaa paras ääni minkä lasin, korkin ja kuplien erkaantuminen toisistaan saa aikaan. Cin Cin! Auguri!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti