15/10/2017
Luen jutun, joka käsittelee ystävyyssuhteiden solmimista ja yksinäisyyttä. Siinä eräs haastateltavista käyttää yksinäisyyden lajeista mielenkiintoisia termejä: ylellinen yksinäisyys ja musertava yksinäisyys. Yksinolon ääripäitä kuvaavat nimikkeet ovat osuvia ja jään pohtimaan omia y-pitoisuuksiani.
Yksinäisyys ei ole leikin asia. Suomessa lähes puoli miljoonaa ihmistä kokee itsensä yksinäiseksi. Pahimmillaan yksinäisyys voi kyseenalaistaa ihmisarvon. Silloin se on kaukana sellaisista ylellisyyksistä kuin valinta ja vapaaehtoisuus.
Aina yksinäisyys ei kuitenkaan ole negatiivista. Yksinäisimmillään voi olla myös seurassa. Totta puhuen ihmettelen enemmänkin niitä, jotka kertovat etteivät osaa olla yksin. Eihän yksin ollessa olla yksin. Silloin ollaan itsensä kanssa. Jos tämä olisi Pieniä valkoisia totuuksia-neuvontapalsta, jolla itsensä kanssa viihtymätön tiedustelisi pitääkö olla huolissaan, vastaisin muitta mutkitta kyllä.
Tarvitsen paljon aikaa itselleni. Puran kuormituksia parhaiten omassa rauhassani. Jos kirjoittaisin kiitollisuuspäiväkirjaa, siellä olisi vakiolauseena merimiehen muijuus. Yksinäisyyteni on useimmiten ylellistä. Se perustuu Kipparin törneihin, vapauteen valita ja terveeseen itsekkyyteen. Voin määritellä yksinäisyyteni määrän, laadun ja intensiteetin. Ylellinen yksinäisyys on harmonian ja seesteisyyden linnake. Siellä kukaan ei pahoita mieltään, koska asiat menevät aina soittajan pillin mukaan. Siellä voi huoletta osoittaa huomiota vain omalle navalle, kynttiläillalliset ja tangot ovat itsestä kiinni. Kyse on oman tilan ottamisesta. Lienee tarpeellista muillekin kuin merimiehen muijille.
Ylellisessä yksinäisyydessä olen vahva ja turvassa. Olen itsevarma, pärjään ja voimaannun. Erityisen luksusta ylellinen yksinäisyys on, jos samaan aikaan tuntee hyvää ikävää tai on kaivattu. Musertava ulkopuolisuuden tunne ja se, ettei kuulu mihinkään ovat silloin tunteita ulkoavaruudesta.
Tätä naputellessani saan Kipparilta kuvaviestejä rahtilaivan rauhasta. Niissä Välimeri kimmeltää jotenkin hiukan liian sinisenä. Kuvissa vietetään allaskannen avajaisia. Kaiken huipuksi muutaman kuutiometrin kokoisen uima-altaan pohjaan on maalattu delfiinejä merimiesten iloksi. Inspiraatio syntyy kuulemma kaiken kiireen keskellä oikeita delfiinejä katsellessa. Kipparin yksinäisyys alkaa yllättäen tuntua omaani paljon ylellisemmältä. On hyvä, että laiva seilaa kohti lentokentällistä satamaa ja törni(mme) alkaa olla lopuillaan. Pröystäilyn päivät ovat ohi. Yli (voima)varojen eläminen horjuttaa aina tasapainoa - kolikon kummallakin puolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti