05/10/2017
Mitä yhteistä on käyttämättömillä treenikamppeillani, fudgella, puhelimen vihreän luurin vähäisellä näppäilyllä ja sotkuisella alusvaatelaatikollani? Aivan oikein. Ne laukaisevat sitkeän kolkuttamisen. Ennen kuin huomaankaan olen päästänyt pääni sisään erittäin ärsyttävän vieraan nimeltä huono omatunto.
Ollakseen huono omatunto, se hoitaa hommansa erittäin hyvin. Se marhaa perässäni ja louskuttaa taukoamatta leukojaan. Se osoittelee lenkkareita, jumppatrikoita ja nojatuolin alle kätkettyjä käsipainoja. Se tuhahtelee hyötyliikunnalle. Koetan selittää, että käyn kävelylenkeillä ja joogassa, mutta moinen piipertäminen ei sille riitä. Hikeä, veren makua ja penikkatautia sen olla pitää!
Parin kuutiosenttimetrin kokoinen suolakinuskifudge-klöntti jää kirnuamaan kitalakeeni, kun huono omatunto hyökkää soimaamaan kesken hartaan imeskelyn. Sen mukaan hyvät ihmiset syövät hunajamarinoituja tofukuutioita ja osaavat nauttia elämästä sokerihumalaa ylevimmin tavoin.
Kun makaan sohvalla puhelin kädessäni ja selaan somea, huono omatunto työntyy sekaan ja kertoo miten säälittävä ystävä olen. Olen myös surkea tytär, onneton sisko ja aivan toivoton sukulainen. Hyvien ihmisten sormet ovat liimautuneet puhelimen vihreään luuriin, eivät instagramiin. Sen mielestä voin syyttää vain itseäni, kun ihan pian jään yppösen yksin tähän kylmään maailmaan.
Alusvaatelaatikolla alan saada tarpeekseni huonon omantunnon jutuista. Se, etten ole jaksanut enää viikata pikkuhousujani neliömäisesti saa KonMarin kuulemma hyvin surulliseksi.
Olen viime aikoina oppinut, että voin valita ajatukseni. Voin ajatella, että olen lihasmassaton surkimus tai että tarvitsen juuri nyt jotain muuta kuin suorittamista. Voin syödä fudgea naama nuivana tai naama onnesta tahmeana. Voin ajatella, että olen syypää siihen, kun puhelin ei pirise tai vain toinen hiljaisista verkkoyhteyden toisessa päässä.
Tervemenoa huono omatunto. Vaihdan sinut hyvään. Kolkuttele seuraavan kerran, kun sinulla on oikeaa asiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti