01/06/2018
Toukokuu, kiitos että olit kesä. En lupaa tyytyä sinuun, mutta teit sen, mihin koko viime kesä ei kyennyt; 28 aurinkoista aamua ja melkein yhtä monta helteistä päivää osoittivat loistavaa psykologista pelisilmää. Missi Pesti sai pettyä ainoastaan omaan joka iltaiseen varmuuteensa siitä, että viimeistään huomenna sataa ja pakastaa. Voiko olla ihanampaa tapaa aloittaa päivää kuin huomata heti silmät avattuaan olleensa väärässä. 28 kertaa. Tätä menoa Missi Pesti katoaa alteregorepertuaaristani.
Toukokuun ihanimpia ovat, yllätys yllätys, kukat. Siksakkaan Jopolla katuja ristiin rastiin ja hamuan pihoille, joissa omena-, luumu- ja kirsikkapuut kukkivat pörhöllään kuin jättimäiset harttarapallot. Purppuraomenapuutalon kohdalla jumitun sahaamaan tontin laitaa edes takaisin pääsemättä eteen päin ja sireenipuskista leijuvat tuoksupilvet sekoittavat pääni lopullisesti. Stendahlin syndrooma on taas päällä. Ihmisiltä, joiden pihat ovat täynnä moista kauneutta pitäisi lailla kieltää työnteko parhaimpina kukinta-aikoina. Heidän pitäisi saada makoilla vilteillä puittensa alla vailla huolen häivää dead lineista ja tulosvastuusta ja keskittyä hengittämiseen ja putoavien omenankukan terälehtien pyydystämiseen kielillään. Ohi siksakkaavilla pihattomilla jopoilijoilla tulisi niin ikään olla lain turvin oikeus parkkeerata nautiskelemaan puun alle esimerkiksi pientä kukkapenkin kuopsuttelua vastaan. Voi teitä onnekkaita, joilla on puutarha! Mikään ei tunnu yhtä tärkeältä kuin puutarha muutaman toukokuisen viikon ajan.
Kukkia rakastavan pihattoman jopoilijan on hyvä omata hiukan ongelmanratkaisukykyä. Tyhjennän puutarhamyymälän poistolaarit daalioiden mukuloista ja istutan ne pelkomummon vanhaan "jorini"penkkiin muutaman ikivanhan perintömukulan seuraksi. Uskon vahvasti, että syyskesä tuo tullessaan daaliatarhurin.
Toukokuun ihanin mieheen viittaava ei ole Kippari. Sijan jakavat St George ja leipämies. Yhden yön juttuni Helsingin uusimmassa hotellissa ei hevillä unohdu. Talo on iso, mutta jollain tavalla siitä on saatu häivytettyä hotellimaisuus. Kodiksi huoneeni muuttuu, kun haen sinne muutaman oksan lempikukkakaupasta muutaman korttelin päästä. Georgen aamiainen on ihana ja kotiin viemisiksi ostan alakerran bakerystä unikonsiemenleivän.
Mutta Pyhän Yrjön leipä ei ole mitään siihen verrattuna, mikä leipämiehen pussissa rapisee muutamaa päivää myöhemmin. Saan puhelimeen viestin aamulla 5.52. Siinä tiedustellaan jahka haluaisin tuoretta leipää. Saa viitata, jos jollain muulla on järjestynyt vähintään 226,7km:n pituinen kotiinkuljetus eräästä Kankurinkadun leipomosta. Ei ihan kärkeen yltäneen mieheen viittaavankin huulille palaa hymy, kun pussista löytyy juurileivän lisäksi kaksi Pastel de Nataa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti