16/04/2016
Elämä kukkuloilla on aurinkoista, klisee Toscanasta on kaikin aistein havaittavissa. Päiviäni ei juurikaan maailman meno hetkauta. Teen, mitä mieli tekee ja minkään ei tarvitse olla mitenkään erityisen merkittävää. Tiedän tapauksia, joille tämän kaltainen siirappinen joutenolo olisi jopa lamaannuttavaa, minulla kaikkien mahdollisten latauspisteiden valot alkavat parin viikon jäljiltä näyttää nekin täyden vihreiltä. Syön, odotan seuraavaa ateriaa, tapaan ystäviä, lenkkeilen ja imen sisuksiini aurinkoa, lämpöä, tuoksuja ja ääniä. Koetan kaksin käsin säilöä kaiken uumeniini, pakastaa, kuivattaa ja hillota, jotta olisi mistä kaivaa tulevina pimeinä. Tuntuu etuoikeutetulta saada elää kaksi kevättä. Kotona kaikki on vielä edessä.
Lenkkeilen lähes päivittäin kaupungin muurien ulkopuolelle. Tie oliivilehtojen välissä hautaausmaan ohi on huikea. Hyppään pusikoihin kuvaamaan ja pakoon kurveihin bensaa suonissaan kaahaavia kuskeja. Ape tai Alfa, millään ei kukaan voi tässä maassa ajaamuuten kuin talla pohjassa. Niitä harvoja, jotka ajavat normaalia nopeutta pilkataan messuun menijöiksi. Pakaroille on lenkeilläni töitä, sillä tieni ei tosiaankaan ole tasainen.
Angela, ystäväni tarkistaa tilanteeni joskus montakin kertaa päivässä paikalliseen tapaan. Silloin täytyy luetella kaikki syömisensä tarkalleen, kertoa keneen on törmännyt ja mitä aikoo vielä jatkossa popsia suihinsa. Rituaali naurattaa aina. Kuuntelen vierestä kun Angela toistaa kaavaa Mamminansa kanssa viettäessämme päivää yhdessä. Angela kokkaa omilla sitruunoillaan höystettyä kanaa, kuten aina yhteisellä illallisellamme hänen luonaan. Vuosien harjoittelulla ja maestraa havainnoimalla onnistun saamaan kariniemen minuuttipihveistä nykyisin jo kohtuullisen version alkuperäisestä. Mauro on rakentanut Angelalle puutarhaan skandinaavisen tyylikkään lautaverhoillun kanalan, jossa aterian aineksia kasvatetaan. Kukko on suomalaista siipiveljeään äänekkäämpi ja karsinassa on kasvamassa viisi tipua paistokuntoon. Rakastun toiseen koiraan maailmassa: Mauro on lahjoittanut kortinpeluuiltojensa lohdukkeeksi Angelalle söpön sekarotuisen Lulan. Tapaan Angelan ja Mauron naapurit, vanhan pariskunnan Ritan ja Aldon. Rita ja Aldo pullea, sydämellinen pariskunta, ovat kuin suoraan sadusta tai alkuillan lällysarjasta. Olen niin monella hyvällä ja kauniilla kyllästetty, että kotiin palaaminen ei tunnu vielä missään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti