15/04/2016
Palaamiseeni näille kukkuloille aina uudelleen ja uudelleen on syynsä. Kaunista ja hyvää täällä ei tarvitse etsiä, mutta ilman ihmisiä tuskin olisin näin syvästi saappaat toscanan savessa. Kuvan kaverin nimi on Merenda (=Välipala). Sen äiti ja setä, jo edesmenneet Pane (=Leipä) ja Vino (=Viini) olivat nekin eläessään kavereitani. Tyypit vuoroillaan pitävät suloista joutilaisuutta voimissaan Lodolan pihalla. Mario hakee minut sunnuntaiaamiaiselle Lodolaan viikunapuun varjoon. Paikka on erityisen rakas. Lodolassa olen juhlinut ystävien kanssa 40-vuotis syntymäpäiväni, ollut vieraana Kipparin ja Ruususenkin kanssa useaan otteeseen, nauttinut Carlon uskomattomista pöperöistä, leiponut kakkuja, kokannut kevyitä kesälounaita ja kuunnellut kaskaita pimeissä illoissa jazzin soidessa taustalla - ja punonut juuriani ystävien juuriin. Puutarhassa puut kasvavat, glicine valloittaa tiiliseinää ja pieniä tyttöjä syntyy lisää, mutta koirien väri, Marion kakut ja ystävyytemme ovat muuttumattomia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti