07/04/2016
Olemme häpeämättä aikaa sitten kohottaneet itsemme flintston-turistien yläpuolelle, omaan sarjaamme sateenvarjojen perässä kaikkina vuodenaikoina varvastossuissa kulkevien massojen ulottumattomiin. Olemme röyhkeän pöyhkeästi omasta mielestämme turisti-käsitteellä määrittelemättömissä. Joka kerta Firenzessä käydessämme meidän on kuitenkin ahtauduttava rahvaan sekaan Piazza del Duomolle. Santa Maria del Fiore, Brunelleschin kupoli, Giotton kellotorni ja kastekappeli ovat kauneudessaan ja mahtipontisuudessaan lähes yhtä yliluonnollisia kuin aate, jota ne palvelevat. Vuosien varrella olemme käyneet katsomassa valikoidut Michelangelot ja Medicit ja omassa ylevässä matkailuluokassamme olemme nykyisin uskomattoman laiskoja nähtävyyksissä tai museoissa kävijöitä.
Tällä kertaa meihin iskee mielenhäiriö jo kotona, ja ostamme ennakkoon liput Ufficin taidegalleriaan, koska Kippari ei ole siellä koskaan käynyt. Koko museon haukkaaminen kerralla on suuri älyttömyys. Keskittyminen herpaantuu jo varhaisrenessanssissa ja Botticellien, Leonardojen ja Piero della Francescojen kohdalla huokailemme jo hohhoijaata. Käytävien kattomaalauksia jaksan ihastella pidempään kuin Venuksen syntymää tai Marian ilmestystä, ne tuntuvat vähempien silmäparien kuluttamilta.
Taidemuseon aarteista uupunut mieleni pääsee palautumaan virvoittavien Guccien äärelle. Oman pienen Gucci-kokoelmani innoittamana olen odottanut tähän museoon pääsyä jo muutaman vuoden. -60 ja -70-lukujen laukkuaarteet ovat kiinnostavampia kuin yksikään Neitsyt Maria tai Medici-muotokuva edellisessä puljussa. Yhdyn Signor Guccin sanoihin täysin: laatu muistetaan kauan sen jälkeen, kun hinta on unohdettu. Jopa Kippari viihtyy Guccissa Ufficia paremmin. Nautimme lämpimässä illassa museokahvilan terassilla aperitiivit ja saan läksijäisiksi tarjoilijalta flora-kokoelman inspiroiman värikkään pikkukimpun.
Kippari saa tahtonsa läpi ja menemme vielä Galileo-museoon. Kaikki, mitä sen kolmessa kerroksessa on esillä leijuu sata metriä hilserajani yläpuolella. Tunnustan pienuuteni tieteen edessä ja istun seinien laitamilla olevilla penkeillä, sillä aikaa kun Kippari pihisee intoa. Nahkapäälliset ovat rispaantuneessa kunnossa, niitä ovat todennäköisesti kuluttaneet muutkin solidaarisuuden nimissä taloon raahatut kohtalotoverini. Koska tähän museoon ei ole vastamuseota kuten edelliseen, virvoittaudun käsintehdyillä tummansinisillä mokkaballerinoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti