01/05/2016
Herään aurinkoiseen toukokuuhun pahaa aavistamatta. Kotoa lähtiessäni pakkaan muuttokuorumaani kolmekymmenvuotisen ylioppilaslakkini siinä uskossa, että teen se päässäni vapunpäivän lenkin Kaivopuistossa. Kaihtimet avatessani huomaan olevani vappuliikenteen solmukohdassa. Ihmismassoja valuu ensimmäisen kerroksen kulmahuoneistoni molemmilta sivuilta kohti Ullanlinnan mäkeä ja Kaivopuistoa. Katselen divaanilta jatkuvana virtana piknik-koreineen kulkevia iloisia juhlijoita Ellun likaisten ikkunoiden suojissa ja lamaannun täysin. En voi kuvitellakaan liittyväni joukon jatkoksi. Yksinäisyys pistää enää harvoin umpisolmuja ympärilleni, mutta nyt en pääse itseni yli lätsä päässä kadulle. Kippari yrittää parhaansa mukaan lohduttaa kun ruorin äärestä ehtii, mutta olen jo synkkyyden syövereissä. En ole tosielämän yksinäinen, mutta saan maistiaiset siitä, miltä tuntuu toivoa juhlapäivien loppua. Puen kellastumiselta välttyneen lakkini olohuoneen nurkassa jököttävälle buddhapatsaalle, jonka nirvanat näyttävät yhtä häiriintyneiltä kuin omanikin. Huomenna on taas arki ja maanantai ja Kaivopuisto siivottu. Toivon, että nurmikolta olisi piknik-huopien läpi tarttunut muistoksi hanhen mierdaa mahdollisimman monen vapun juhlijan takalistoon. Oommmmm...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti