VIIKON PARHAAT

07/05/2016

Viikon ehdottomasti parhain asia on ollut sää. Aurinko hellii Helsinkiä jo lähes kymmenettä päivää pilvettömältä taivaalta ja kaikki mikä on vihreää kasvaa silmissä. 

Viikon paras päivä on maanantai. Selviämiseni vapusta on kanssakaupunkilaisiini verrattuna taatusti yksilöllisen ainutlaatuista enkä ehkä ikinä milloinkaan ole ollut arkeen paluusta yhtä innoissani. Vappuiltana saan hädin tuskin unen päästä kiinni, kun odotan niin täpinöissäni aamua. Herätysääneni, shampanjapullo pirskahtelevine kuplineen poksauttaa kahdeksalta arjestani juhlaa. 

Viikon parhaasta siivoustuloksesta on kiittäminen Helsingin kaupungin puistotyöntekijöitä. Ennen puolta yhtätoista maanantaiaamuna vappu on muutamaa serpentiiniriekaletta lukuunottamatta pois haravoitu. Edellisen illan hilpeät juhlijat pitelevät päitään kun kuljen maailmojen omistajana hymyssä suin Kaivopuistossa, Ullanlinnan mäellä ja Merisataman rannassa. Niin työläiset kuin akateeminen väkikin ovat kalpeina hiljaa sorviensa äärillä. Paras nauru on viimeinen nauru. Istun hykerrellen Mattolaiturin aurinkotuolissa kenenkään häiritsemättä ja palvon maanantaita ja arkea.

Viikon parhaita ovat ystävät, aina. Useampien kanssa treffipaikaksi valikoituu Teatterin aurinkoinen terassi. Hautausmaagenren paras elävien kesken tapaaminen on Kiten ja Riitan kanssa Hietaniemessä. Käymme katsomassa Kiten ja tämän ystävättären hoidossa olevaa Helene Schjerfbeckin vaatimatonta viimeistä leposijaa. Naapurissa taiteilijakukkulalla viilaavat mieskollegat arvovaltaisena seurueena. Marmatamme Helenen kokemaa vääryyttä samalla kun kitkemme rikkaruohoja lemmikkien ja sinivuokkojen tieltä.  

Hautausmaat ovat kauneimpia paikkoja mitä tiedän, rauhan tyyssijoja. Keskiviikkona paikalla on tosin lisäksemme myös päästään sekaisin oleva haukka. Kitte täsmentää ornitologin taidoillaan lajin myöhemmin mehiläishaukaksi. Emme saa koskaan tietää mölisikö luontokappale suurta suruaan vai kevään herättämiä halujaan. Ennen hiljaisten valtakunnasta poistumista käyn vielä tervehtimässä Alvaria rouvineen.

Viikon paras retkikohde on Hanko. Köröttelen junalla Kipparin luo Auto Baylle. Vietämme mukavan päivän, tapaan skönärikavereitani ja illalla kumpikin meistä haaveilee omanlaisesta meren rauhastaan. 

Jokaviikkoista parasta on kotikulmieni evästarjonta. Kohdalleni ei ole toistaiseksi osunut vuokraemäntää, jonka keittiö tekisi suurtakaan vaikutusta - kohtalolle kiitos siitä - syön suurella halulla ruokani ulkona. Makuhermoja hyrisyttävät vieläkin Storyn The lohisoppa, Mayan ruisburgeriannos ja Brooklynin riippuvuuden aiheuttanut cream cheese cup cake. 

Virallisimmat tai luotettavimmat kesän mittarit näillä huudeilla eivät ole pääskyset saati celsiukset. Varmin ja paras todiste siitä, että kesä on tullut Ullikseen ja naapurustoon on Sikalan terassilla tarkeneva Andy McCoy. Lauantaina kauppaan mennessäni vielä emmin kevään ja kesän välillä, kun näen Mr McCoyn seurueineen nojailemassa tölkit käsissään puiston kaiteeseen. Puolen tunnin päästä palatessani ymmärrän seurueen olleen hetkeä aiemmin vain etkoilla. Elämää nähnyt nelikko istuu Sikalan pöydän ääressä tyytyväisenä huurteiset edessään. Andyä ei palele, on kesä!