HALUAN TON, TON JA TON

14/11/2017

S-kauppian tie sydämeeni on ollut kivinen. Olen vältellyt ketjun kauppoja erityisesti sen jälkeen kun Kippari hävisi viime talvena Prismaan. Muisto kyseisestä maidonhakureissusta saa hampaani narskumaan vieläkin. Nyt huomioni kiinnittyy kuitenkin marketin uuteen mainokseen, jossa maitolasin, suklaapalojen ja keksien viesti on: "Kun haluat -ton, -ton ja -ton". Vaikka ton'it on kirjoitettu sanapäätteisiin viittaavilla viivoilla ja vaikka en ole varma, etteikö maito ole soijaa, suklaa raakaa ja keksit nyhtökauraa, kauppiaalla alkaa mennä kanssani paremmin. 

Ruokatottumuksiltani olen -70-80-lukujen kasvatti. Meillä syötiin niin pitkälle kuin mahdollista itsetehtyä, -kerättyä ja -kasvatettua ruokaa. Alle kymmenvuotiaana toimin maalla vasikkakarjakkona syöttäen eläimet kirjaimellisesti lihoikseni. Pappa ja eno kalastivat ja metsästivät ja riistaruokia oli kulloisenkin sesongin mukaan. Kaikki kaupasta ostettu oli lähtökohtaisesti laadultaan epäilyttävää. Koska meillä syötiin vain kotiruokaa, suurimmat ruokaunelmani liittyivät lähiömme T-market Hempan viinereihin, ranskanleipään ja lauantaimakkaraan. Joskus tuhlasin viikkorahani nakkikioskilla lihapiirakkaan. Ulkona syömisen ensikokemukseni olivat täynnä onnea. Ylimääräisen markan sijoitin kymmeneen irtokarkkiin. Valikoima koostui salmiakki- ja hedelmämerkkareista, sitruuna-, lakritsi- ja salmiakkipommeista, lätkäliigoista ja tutti fruteista. En muista, että kukaan olisi syönyt eri tavalla. Jos kitalaki turposi kiinni, saattoi koulussa saada lantturaastetta porkkanan sijaan. Ensimmäisen kasvissyöjän tapasin -90-luvulla yliopistossa.

Syömme Kipparin kanssa paljon ja kaikenlaista. En pidä nimityksestä sekasyöjä. Se kuulostaa jotenkin sivistymättömältä, ruokavalioiden sekajätteeltä. Olemme kaikellisia. Nautimme ruoasta ja voimme hyvin. Voi toki olla, ettemme tiedä paremmasta (kuin scaloppinat, ahvenet pelkomummon tyyliin, Franco Bollon hauki tms...). Viherjauhe menetti meillä värinsä ennen kuin sain kulutettua sen smoothieihin. Laitoinpa sekaan mitä tahansa, lopputulos toi mieleen muinaisten vasikoitteni tuorerehun. Ainoa terveystekoni lienee kahdeksan mantelia päivässä (Obama syö seitsemän, en aio olla pekkaa pahempi). Yksin ollessani saatan jopa täyttää fleksaajan kriteerit. Se, etten syö viikolla juurikaan lisättyä sokeria on yhtä tyhjän kanssa viikonloppujen fudgeorgioiden takia.

Ihailen -ton-ihmisiä. He ovat mielestäni hyvinvoinnin ja energisyyden perikuvia, joiden hehkussa näytän vehnän ja sokerin sameuttamalta. Samassa pöytäseurueessa koen olevani jauhelihoineni tunnelmanpilaaja. Kun valitsen latteeni tavallisen maidon tarjotun kauramaidon sijaan, tunnen itseni luuserijuntiksi menneestä maailmasta. Mutten taida voida muutakaan. Lihapiirakka meni veriin liian kauan sitten. Ruoka on valinta ja valinnan voi tehdä yleensä vain etuoikeutettu tai onnekas.