02/11/2017
Ensirantautumiseni Veneziaan tapahtui joskus -80-luvun loppupuolella keskellä vilkkainta kesäsesonkia. Markuksen tori tulvi turistimassoista ja aukion kahviloissa istumisesta sai pulittaa tähtitieteellisiä summia. Jos oikein muistan, liira-aikakaudella kahvin sai tuhatlappusella, Piazza San Marcolla hinta oli moninkertainen. Tuhlasin koko budjettini kahviin ja gondoliajeluun, koska olin varma, etten enää palaa.
Kuluu parikymmentä vuotta tajuta, että Veneziassa on myös talvi. Joulukuun sumu ja luihin ja ytimiin menevä kostea kylmyys sulattavat sydämeni täysin. Monena talvena palaamme kaupunkiin samoihin aikoihin. Hinnat San Marcolla ovat yhä tähtitieteellisiä, mutta turistimassat ovat poissa. Kahlaamme muutaman muun urhean matkaajan kanssa autiolla torilla acqua altan aikaan, kun olemme ensin vuoroveden kanssa kilpaa juosseet saapaskaupoille. Kerran päivä lähtömme jälkeen kaupungissa sataa lunta. Suren vieläkin, etten kokenut sitä kauneutta.
Välillä käymme kerran kokeilemassa Venezian kevättä huhtikuussa, mutta se on makuumme aivan liian kesäinen. Nyt lokakuun loppupuolella pelkään samaa. Mutta kun välttelemme San Marcoa ja massoja, löydämme kaupungin hiljaisilta laidoilta syksyn ja oman Veneziamme.
Yksi kaupungin lumoavin ominaisuus on sen hiljaisuus. Venezia on autoton ja mopoton aina Piazzale Romalle, bussiasemalle saakka. Moottoreilla liikkuvilla aluksilla on tiukat rajoituksensa kanaaleissa, niistä ei juurikaan ääntä lähde vaporetton jarrutuksia tai pieleen menneistä manoveerauksista johtuvia pysäkin kolinoita lukuun ottamatta. Kaikki lipuu ja soljuu.
Sitten -80-luvun en ole gondolilla ajellut (Kipparista on nolouden huipentuma kuunnella röyhelöpenkillä sylikkäin serenaadia turistien napsiessa kuvia silloilta), mutta nyt intoudun vakoilemaan gondolieereja. Kiehtovia tyyppejä. Erityisen kiinnostavia ovat asiakkaita "haalivat" ei-soutuvuorolaiset, jotka pasteeraavat kanaalien reunoilla ja goldolipysäkeillä. Väijyn sopivia kuvauspaikkoja ja koetan linssini läpi löytää kanavan gondolieerin sielunelämään. Nuoremmat raitapaidoista lienevät ammattitutkinnon suorittaneita (vuodesta 2007 tutkintoon johtava koulutusohjelma), vanhemmat ehkä vanhoista venezialaisista gondolieerisuvuista.
Veneziassa useamman sadan gondolieerin joukossa on vain pari naista. Heitä miespuoliset kollegat kuulemma milloin peitellymmin milloin täysin avoimesti työpaikkakiusaavat. Viikon jälkeen kuvasaldoa tutkiessani teen päätelmän, että suurin osa gondolieereista on nettiaddikteja tai aasialaisten ja amerikkalaisten melomiseen leipääntyneitä. Taannoin säpinää alalle järjesti suomalaismies, joka varasti gondolin San Marcolta ja lähti koettamaan tasapainoaan Canal Grandelle. Uutisen mukaan suomalaisella sisulla ei tässä tapauksessa pitkälle pötkitty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti